Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aineen taidemuseon johtokunta
Pöytäkirja 09.12.2021/Pykälä 56


 

Teoshankintaesitys Miekkakalapasuuna

 

TAIDE 09.12.2021 § 56  

824/12.03.03.01.00/2021  

 

 

Valmistelija Museonjohtaja vs. Kanniainen Virpi, p. 050 597 1197

 

Pekka (s.1980, Tornio) ja Teija (s.1980, Tornio) Isorättyä valmistuivat taiteen maistereiksi Aalto-yliopistosta vuonna 2010. He ovat osallistuneet lukuisiin yhteis- ja yksityisnäyttelyihin sekä Suomessa että ulkomailla. Isorättyät ovat myös vastaanottaneet merkittäviä tunnustuksia taiteellisesta työstään, kuten Ars Fennica - palkintoehdokkuus vuonna 2017.

 

Taiteilijat yhdistävät teoksissaan taidetta ja teknologiaa. Heillä on vahva kytkös ja tunneside synnyinkaupunkiinsa Tornioon, joka heijastuu sekä aiheiden valintaan että materiaalien käyttöön. Tornion historia, maantieteellinen sijainti ja meren läheisyys tulevat hyvin esiin robottimaisissa veistoksissa, joissa he yhdistävät meren pohjasta ja sen rannoilta sekä purkamoilta löytynyttä materiaalia elektroniikkaan.

 

Teoshankintatoimikunta esittää hankittavaksi Isorättyöiden teoksen Miekkakalapasuuna, 2014. Teoksen materiaalina on Perämereltä löytynyt uittoromu, sakkeli ja naula, veneen kölipuu, pasuuna sekä elektroniikka. Teos on interaktiivinen ja vuorovaikutteinen, sen voi käynnistää liikkeeseen. Teokseen yhdistetty pasuuna tuottaa kokemuksen vedenalaisesta äänimaailmasta. Teoksessa käytetty materiaali kuljettaa teoksen tarinaa Perämeren kautta maailman meriin. Isorättyät tuovat taiteessaan esiin myös yhteiskunnallisia asioita, kuten ympäristökysymyksiä ja merten tilaa, mutta ilman julistusta. Taiteilijoiden musiikkitausta on läsnä teoksessa.

 

Teoksella täydennetään Aineen taidemuseon kokoelmaa erityisesti osallistavan taiteen osalta, joka on myös taidekasvatuksellisesti merkittävää. Miekkakalapasuuna on helposti lähestyttävä teos, joka lisää tietoa ja ymmärrystä ja tuottaa älyllistä ja esteettistä mielihyvää.             

 

Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Halmkrona Ilkka

 

Päätösehdotus Esitetään hankittavaksi Pekka ja Teija Isorättyän teos Miekkakalapasuuna, 2014, sekatekniikka. Teoksen hinta on 6 000 euroa + alv 10%. Hankinta tehdään lahjoitusvaroilla.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 _______