Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elämänlaatulautakunta
Pöytäkirja 30.09.2021/Pykälä 73


 

Kansalaisopiston kehittämissuunnitelman 2022-2026 valmistelu

 

ELLA 30.09.2021 § 73  

945/12.00.01.02/2021  

 

 

Valmistelija Rehtori Tarja Hooli, 050 597 1939

 

Kehittämistyöllä varmistetaan, että toiminta vastaa opiston ylläpitäjän, kuntalaisten ja yhteistyökumppaneiden toiveita ja odotuksia ja että opisto vastaa sille laissa määriteltyihin tehtäviin. Opiston jatkuva kehittäminen turvaa toiminnan laadukkuuden, saavutettavuuden ja tuloksellisuuden. Lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Opetushallituksen kehittämishankkeissa edellytetään, että hakijalla on voimassa oleva kehittämisohjelma. Kansalaisopisto koordinoi 4-5 kehittämishanketta ja on lisäksi mukana muissa hankkeissa yhteistyökumppanina.

 

Kuntatasolla kansalaisopiston tavoitteita ja painopisteitä asetetaan kaupungin kuntastrategioissa. Valtakunnallisia tavoitteita asetetaan mm. opetusministeriön Vapaan sivistystyön kehittämisojelmassa.

 

Tornion kansalaisopiston aikaisemmat kehittämistavoitteet on esitelty kehittämissuunnitelmissa 2012-2016 "Tie maaliin tarvitaan!" ja 2017-2021 "Tukevat juuret, kantavat siivet". Lisäksi kansalaisopisto on määritellyt lyhytkestoisia tavoitteitaan mm. vuosittain valmisteltavassa toimintasuunnitelmassa ja niiden toteutumista seurataan toimintakertomuksessa. Kansalaisopiston määrällisten ja laadullisten tavoitteiden toteutumista seurataan vuosittain CAF-laatukäsikirjan avulla.

 

Vuoden 2022 aikana opistossa päivitetään uutta kestävän kehityksen ohjelmaa, tieto- ja viestintätekniikan ohjelmaa, tasa-arvosuunnitelmaa, viestintäsuunnitelmaa sekä aloitetaan opiston opetussuunnitelmatyö.

 

Kansalaisopiston kehittämistavoitteiden päivittäminen ja uusien tavoitteiden asettaminen seuraavaksi viisivuotiskaudeksi on perustultua valtakunnallisten ja paikallisten tavoitteiden huomioimiseksi.

 

Kehittämissuunnitelman laadintaan osallistuvat kansalaisopiston henkilöstö, opiskelijat ja yhteistyökumppanit sekä kuntalaiset ja luottamushenkilöt. Opiston kehittäminen vaatii eri tahojen jatkuvaa vuoropuhelua ja tietojen keräämistä erilaisin kyselyin.

 

Kehittämissuunnitelmatyötä koordinoi opiston rehtori. Suunnitelman arvioidaan olevan valmis tammikuussa 2022, jonka jälkeen se esitellään Elämänlaatulautakunnalle.

 

Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Halmkrona Ilkka

 

Päätösehdotus 1.Hyväksytään ja merkitään tiedoksi kansalaisopiston kehittämissuunnitelman 2022-2026 valmistelutyö esityksen mukaisesti.
2. Valitaan 1-2 lautakunnan jäsentä mukaan opiston kehittämisohjelmatyön valmisteluun.

 

Päätös Elämänlaatulautakunta valitsee edustajakseen Markku Taramaan ja Sari Junturan.

Hyväksyttiin.

 _______