Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Konsernijaosto
Pöytäkirja 13.09.2021/Pykälä 30


 

Tornion Keilahalli Oy:n avustusanomus

 

KONSJ 13.09.2021 § 30  

865/02.05.01.00/2021  

 

 

Valmistelija Talousjohtaja Anne Vuorjoki

 

Tornion Keilahalli Oy on lähettänyt Tornion kaupungille hköpostilla avustusanomuksen, jossa se anoo 5 000 euroa avustusta yhtiön taloudellisista velvotteista selviämiseen syksyn 2021 aikana.

 

Keskeisimmät velvoitteet ovat lainojen lyhennykset, joissa kaupunki on takaajana. Yhtiö on saanut vuoden tauon lainojen lyhennyksiin koronan vuoksi (syksy 2020 ja kevät 2021) vähentyneiden tulojen vuoksi. Pankit eivät ole suostuneet lisämään lyhennysvapaata. Kävijämäärät eivät ole edelleenkään normalisoituneet. Yhtiö on saanut kuitenkin uuden yrittäjän toimintoja pyörittämään. Yrittäjän kanssa on tehty sopimus 1.9.-31.12.2021 väliseksi ajaksi. Vuokratasoa ei ole voitu nostaa koronaa edeltävälle tasolle joten vuokrat eivät riitä kattamaan yhtiön kustannuksia.

 

Tornion kaupunki on myöntänyt Tornion Keilahalli Oy:lle avustusta 3 200 euroa 15.2.2021 § 51 tekemällään päätöksellä.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Kujala Jukka

 

Päätösehdotus Konsernijaosto esittää kaupunginhallitukselle, että se myöntää Tornion Keilahalli Oy:lle 5 000 euron suuruisen avustuksen taloudellisista velvoitteista selviämiseen.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 _______