Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Konsernijaosto
Pöytäkirja 08.11.2021/Pykälä 43


 

Tytäryhteisöjen tavoiteasettelu ja talousarviotiedot Talousarvio 2022 ja suunnitelmavuosille 2023-2024

 

KONSJ 08.11.2021 § 43  

937/02.02.00/2021  

 

 

Valmistelija Talousjohtaja Anne Vuorjoki

 

Kuntalain 110 §:n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio- ja suunnitelma.

 

Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat

kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan

ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet.

 

Tavoitteet laaditaan merkittävimmille tytäryhteisöille, joissa kunnalla on määräysvalta.

 

Kuntalain 115 §:n mukaan toimintakertomuksessa on esitettävä

selvitys valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden

toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa.

 

Tytäryhtiöt ovat laatineet esityksensä vuoden 2022 talousarvioksi sekä suunnitelmavuosiksi 2023-2024.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Kujala Jukka

 

Päätösehdotus Konsernijaosto esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle tytäryhteisöille asetettavien tavoitteiden hyväksymistä talousarviovuodelle 2022. Tytäryhteisöjen talousarvioesitykset ja -tavoitteet liitetään Tornion kaupungin talousarviokirjaan.

 

Päätös Hyväksyttiin.

Business Torniolle lisättiin uusi tavoite:
Tavoite: Yrityskehittämisen ja hankkeiden kautta luodaan uusia työpaikkoja.
Mittari:  Uusien työpaikkojen määrä.

 

 _______