Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elämänlaatulautakunta
Pöytäkirja 13.04.2022/Pykälä 46


 

Liikuntatoimen harkinnanvarainen toiminta-avustus vuodelle 2022

 

ELLA 13.04.2022 § 46  

1884/02.05.01.00/2022  

 

 

Valmistelija Liikuntavastaava Antti Härkönen

 

KH:n 7.9.2020 hyväksymien avustusten myöntämisperiaatteita noudattaen Tornion kaupunki myöntää vuosittain avustuksia virallisena hakuaikana hakemuksen jättäneille torniolaisille rekisteröityneille yhteisöille, jotka ovat toimineet vähintään yhden kalenterivuoden. Liikunta-avustushakemukset valmistellaan liikuntatoimessa hakuajan päätyttyä ja pyritään käsittelemään elämänlaatulautakunnassa kevään aikana.

 

Harkinnanvaraisen toiminta-avustuksen tarkoituksena on korostaa liikunnan toiminnan laaja-alaista vaikutusta kuntalaisten hyvinvointiin, kaupungin näkyvyyden edistämistä, junioritoiminnan laajuutta ja juniorien määrää. Harkinnanvaraisen avustushakemuksen käsittelyyn vaikuttaa toiminta johon avustusta haetaan, esim. SM- tai PM-tason kilpailujen järjestäminen tai kilpailuihin osallistuminen.

 

Avustuksen määrää harkittaessa otetaan huomioon liikuntaa edistävän järjestön toiminnan laatu ja laajuus, yhteiskunnallinen vaikuttavuus, liikuntalain tavoitteiden toteutuminen, liikunnan eettisten periaatteiden noudattaminen sekä yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon toteuttaminen

 

Yhteisöjen avustusten myöntämisperiaatteet liikunta-avusten osalta tullaan päivittämään liikuntalain henkeä vastaavaksi vuoden 2022 aikana.

 

Esittelijä Sivistystoimenjohtaja

 

Päätösehdotus Elämänlaatulautakunta päättää varata harkinnanvaraiseen käyttöön liikuntatoimen talousarvioon varatuista avustusvaroista 18 000 euroa. Kustannusten jakautumisesta päättää toimialajohtaja yhteistyössä liikuntatoimen kanssa.

 

Päätös Sivistystoimenjohtaja täydensi päätösesitystään oheisesti:

Kunnes harkinnanvaraisten avustuen jakokriteeristö on valmis, niin siihen asti harkinnanvaraiset avustukset tuodaan lautakunnan päätettäväksi.

Hyväksyttiin.

 

 _______