Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elämänlaatulautakunta
Pöytäkirja 23.11.2022/Pykälä 127


 

Kemin ja Tornion kaupunkien sekä Keminmaan, Simon ja Tervolan kuntien välinen sopimus Meri-Lapin jousikvartetin hallinosta ja maksuosuuksista

 

ELLA 11.08.2022 § 87 

 

Valmistelija Tarja Konola-Jokinen, 040 664 7787

 

Meri-Lapin jousikvartetin tehtävänä on toimintasuunnitelmansa mukaisesti

esiintyä säännöllisesti ja tasapuolisesti toiminta-alueensa kunnissa. Jousikvartetin sijoituspaikka on Kemin kaupunki.

 

Meri-Lapin jousikvartetin hallintoelimenä toimii Länsi-Pohjan musiikkitoimen yhteislautakunta, jonka johtosäännössä määrätään lautakunnan kokoonpanosta, toiminnasta ja ratkaisuvallasta.

 

Sopijaosapuolet osallistuvat Meri-Lapin jousikvartetin toiminnasta aiheutuviin nettokustannuksiin. Maksuosuudet laskutetaan kaksi kertaa vuodessa 30.6. (arviolaskutus) ja 31.12. (tasauslaskutus). Kuntakohtaiset maksuosuudet määräytyvät edellisen vuoden asukasluvun perusteella €/per asukas.

 

Jousikvartetin nettokustannukset talousarvio vuodelle 2022

on 206 817,40 €.

Sopimuskuntien yhteenlaskettu asukasluku on 55 006 (vuonna 2021).

 

Meri-Lapin musiikkitoimen yhteislautakunnan tulee vuosittain huhtikuun 30.

päivään mennessä antaa sopijaosapuolille hyväksyttäväksi jousikvartettitoiminnan toimintasuunnitelman ja talousarvion toimintavuodesta sekä edellisen vuoden toimintakertomuksen.

 

Tämä sopimus astuu voimaan 1.1.2023 ja on voimassa toistaiseksi. Sopimuksen irtisanomisaika on kuusi kuukautta. Tämä sopimus kumoaa 8.9.1993 tehdyn sopimuksen.

 

Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Konola-Jokinen Tarja

 

Päätösehdotus Elämänlaatulautakunta esittää, että Meri-Lapin jousikvartetin  sopimus hyväksytään toimintavuodeksi 2023, jonka aikana laaditaan Meri-Lapin musiikkitoimen kehittämissuunnitelma vastaamaan nykyisiä ja tulevia tarpeita.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 _______

 

 

 

ELLA 23.11.2022 § 127  

2272/00.04.01/2022  

 

 

Valmistelija Tarja Konola-Jokinen, 040 664 7787

 

Tornion kaupungin elämänlaatulautakunta on päättänyt 11.8.2022 § 87, että Meri-Lapin jousikvartetin sopimus hyväksytään toimintavuodeksi 2023,

jonka aikana laaditaan Meri-Lapin musiikkitoimen kehittämissuunnitelma

vastaamaan nykyisiä ja tulevia tarpeita.

 

Keminmaan kunnanvaltuusto on päättänyt 29.9.2022 § 102, että

Keminmaa osalistuu jousikvartetin vuosittaisiin kustannuksiin 1.11.2022

alkaen. Vuoden 2022 kustannusten osalta lasketaan kahden kuukauden

osuus vuosikustannuksesta. Lisäksi Keminmaan kunnanhallitus nimeää

neuvotteluryhmän neuvottelemaan ylikunnallisista yhteistyömuodoista ja

kohteista.

 

Tervolan kunnan sivistyslautakunta on päättänyt hyväksyä sopimuksen

Meri-Lapin jousikvartetin hallinnosta ja maksuosuuksista kokouksessaan

30.8.2022 § 59.

 

Simon kunnan sivistyslautakunta on päättänyt 29.9.2022 § 102, että Meri-Lapin jousikvartetin sopimus hyväksytään toimintavuodeksi 2023, jonka aikana laaditaan Meri-Lapin musiikkitoimen kehittämissuunnitelma

vastaamaan nykyisiä ja tulevia tarpeita.

 

Kemin kaupungin hyvinvointilautakunta hyväksyy osaltaan sopimuksen

maksuosuuksista 1.1.2023 alkaen. Lisäksi Kemin kaupunki kutsuu koolle

Keminmaan, Simon, Tervolan ja Tornion edustajat Meri-Lapin

musiikkitoimen kehittämissuunnitelmatyön käynnistämiseksi.

 

Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Konola-Jokinen Tarja

 

Päätösehdotus Elämänlaatulautakunta nimeää Tornion kaupungin edustajiksi Meri-Lapin musiikkitoimen kehittämistyöryhmään kaksi edustajaa. Päätös saatetaan tiedoksi kaupunginhallitukselle ja Länsi-Pohjan musiikkitoimen yhteislautakunnalle.

 

Päätös Elämänlaatulautakunta nimeää Tornion kaupungin edustajiksi sivistystoimenjohtaja Tarja Konola-Jokisen sekä lautakunnan jäsenen Taava Vanhalan.

Hyväksyttiin.

 

 _______