Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elämänlaatulautakunta
Pöytäkirja 15.12.2022/Pykälä 140


 

Kirjaston kalusteiden hankinta

 

ELLA 15.12.2022 § 140  

2447/02.08.00/2022  

 

 

Valmistelija Hankinta-asiantuntija Katariina Pirttimaa

 

Tornion kaupunki on pyytänyt tarjouksia kirjaston kalustamisesta.

 

Hankintamenettelynä on ollut rajoitettu menettely Hansel Oy:n perustaman dynaamisen hankintajärjestelmän Toimitilakalusteet 2021-2025 kautta.

 

Tarjouspyyntö on julkaistu ja lähetetty kaikille dynaamiseen hankintajärjestelmään hyväksytyille toimittajille 4.10.2022.

 

Tarjoukset on jätetty sähköisesti Tarjouspalvelu -toimintaportaalissa.

 

Hankinta jaettiin kuuteen osa-alueeseen. Hankintayksikkö varasi itselleen oikeuden tehdä hankintasopimuksen niiltä osin, kuin se itse katsoo tarpeelliseksi, esimerkiksi ainoastaan yhdestä hankinnan osasta. Tarjouspyynnössä oli maininta siitä, että mikäli hankinnan rahoitus ei toteudu, ei myöskään hankinta toteudu.

 

Määräaikaan 21.10.2022 klo 10:00 mennessä saapui tarjouksia seuraavasti:

 

- osa-alueeseen 1. hyllykalusteet tarjouksen jättivät Martela Oyj ja Vepsäläinen Oy

 

- osa-alueeseen 2. irtokalusteet tarjouksen jättivät Input Interior Oy, Modeo Oy ja Vepsäläinen Oy

 

- osa-alueeseen 3. akustiikkakalusteet tarjouksen jättivät Input Interior Oy, Modeo Oy ja Vepsäläinen Oy

 

- osa-alueeseen 4. piensisustus tarjouksen jättivät Input Interior Oy, Modeo Oy ja Vepsäläinen Oy

 

- osa-alueeseen 5. mittatilauskalusteet tarjouksen jätti Vepsäläinen Oy

 

- osa-alueeseen 6. mittatilausrimat ja tilanjakajat tarjouksen jätti Vepsäläinen Oy

 

- lisäksi annettiin mahdollisuus tarjota kokonaistarjous osa-alueista 1-6. Tähän saatiin yksi tarjous Vepsäläinen Oy:lta.

 

Valintaperusteena oli kokonaistaloudellinen edullisuus halvimman hinnan perusteella.

 

Hankintapäätös tehdään niin, että tämän kilpailutuksen perusteella hankitaan seuraavat osa-alueet: 1. hyllykalusteet, 2. irtokalusteet sekä 5. mittatilauskalusteet. Nämä ovat toiminnan kannalta olennaisimmat osa-alueet minkä lisäksi näihin osa-alueisiin on rahoitus toteutumassa, mikäli kaupunginvaltuusto hyväksyy Elämänlaatulautakunnan investointisuunnitelman vuodelle 2023.

 

Osa-alueita 3. akustiikkakalusteet, 4. piensisustus sekä 6. mittatilausrimat ja tilanjakajat ei hankita tämän kilpailutuksen perusteella.

 

Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Konola-Jokinen Tarja

 

Päätösehdotus Päätetään hankkia kirjaston kalusteet seuraavien osa-alueiden osalta:

- 1. hyllykalusteet, edullisin tarjous Martela Oyj 168.108,00 € (alv 0%)

- 2. irtokalusteet, edullisin tarjous Input Interior Oy 117.803,00 € (alv 0%)

- 5. mittatilauskalusteet, edullisin tarjous Vepsäläinen Oy 18.077,00 € (alv 0%)

Hankintapäätös tehdään sillä varauksella, että kaupunginvaltuusto hyväksyy Elämänlaatulautakunnan investointisuunnitelman vuodelle 2023.

Pöytäkirja katsotaan tämän pykälän osalta tarkastetun kokouksessa.

 

Päätös Hyväksyttiin ja pidettiin pöytäkirja asian osalta kokouksessa tarkistettuna.

 

 _______