Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aineen taidemuseon johtokunta
Pöytäkirja 24.01.2023/Pykälä 5


 

Aineen taidemuseon johtokunnan kokousmenettelyt 2023, pöytäkirjan pitäminen,  tarkastaminen ja nähtävillä olo sekä varajäsenen kutsuminen

 

TAIDE 24.01.2023 § 5  

2896/00.01.01.00/2022  

 

Valmistelija Museonjohtaja Kanniainen Virpi, p. 050 597 1197

 

Kuntalain 14 §:n mukaan valtuusto hyväksyy hallintosäännön,

jossa annetaan tarpeelliset määräykset mm. kokousmenettelystä.

Kaupungin valtuuston 12.12.2022 hyväksymässä hallintosäännön

123 §:ssä todetaan kokousajasta ja paikasta seuraavaa:

 

"Toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään

myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai

enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen

kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin

puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta

syystä peruuttaa kokouksen."

 

Hallintosäännön 143 §:ssä on määräykset pöytäkirjan laatimisesta ja

tarkastamisesta:

 

"Pöytäkirjan pitämisestä ja sisällöstä vastaa toimielimen

puheenjohtaja. Jos puheenjohtaja ja pöytäkirjanpitäjä ovat eri mieltä

kokouksenkulusta, pöytäkirja laaditaan puheenjohtajan näkemyksen

mukaan. Pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa

pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä

tavalla. Pöytäkirja voidaan allekirjoittaa ja tarkastaa sähköisesti.

Sähköisessä päätöksentekomenettelyssä tehtyjä päätöksiä koskeva

pöytäkirja tai sen osa voidaan tarkastaa erikseen ennen kokousta."

 

Hallintosäännön 143 §:ssä on vielä määräyksiä toimielimen

pöytäkirjan merkinnöistä, pöytäkirjaan liitettävistä

oikaisuvaatimusohjeista ja valitusosoituksesta. Hallintosäännön 144

§:ssä annetaan määräykset pöytäkirjan nähtävänä pitämisestä:

 

"Kaupunginhallituksen ja lautakunnan pöytäkirja siihen liitettyine

oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään

tarkastamisen jälkeen nähtävänä kaupungin verkkosivuilla siten kuin

kuntalain 140 §:ssä tarkemmin määrätään."

 

Jokaisen toimielimen tulee päättää kokoustensa ajasta ja paikasta

hallintosäännön 123 §:n sekä pöytäkirjan tarkastamisesta ja

nähtävänä pitämisestä hallintosäännön 143-144 §:n mukaisesti.

 

Hallintosäännön 135 §:n mukaan esittelijästä määrätään toimielimen

päätöksellä. Esittelijän ollessa poissa tai esteellinen hänen

sijaisekseen määrätty toimii esittelijänä.

 

128 § Varajäsenen kutsuminen: Mikäli toimielimen jäsen ei pääse kokouk-seen, hänen on kutsuttava varajäsen sijaansa. Kun jäsen on

esteellinen jossakin kokousasiassa tai esteen vuoksi ei voi osallistua

jonkin asian käsittelyyn, hän voi kutsua varajäsenen yksittäisen

asian käsittelyyn. Myös puheenjohtaja, esittelijä tai toimielimen sihteeri voi toimittaa kutsun varajäsenelle.

 

Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Halmkrona Ilkka

 

Päätösehdotus 1. Aineen taidemuseon johtokunnan kokoukset pidetään vuonna 2023 tarpeen mukaan Tornion kaupungintalossa tai Aineen taidemuseossa.

2. Johtokunnan pöytäkirjanpitäjänä toimii palvelualueen päällikkö ja hänen estyneenä ollessaan hänen sijaisekseen määrätty.

3. Pöytäkirja tarkastetaan johtokunnan seuraavan kokouksen yhteydessä pöytäkirjantarkastajien toimesta, ellei asioiden kiireellisyys vaadi nopeampaa tarkastusta.

4. Johtokunnan pöytäkirjat pidetään yleisesti nähtävinä Aineen taidemuseon toimistossa. Yleisölle tarkoitetut johtokunnan pöytäkirjat julkaistaan Tornion kaupungin www-sivuilla.

5. Sovitaan käytännöstä, että varajäsenen kutsuu varsinainen jäsen ollessaan estynyt saapumasta kokoukseen.

6. Muutoin noudatetaan hallintosäännön määräyksiä.

 

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 _______