Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Teknisten palvelujen lautakunta
Pöytäkirja 08.05.2024/Pykälä 96


 

Kiinteistörekisterinhoitajan nimikkeen muutos kiinteistösihteeriksi

 

TEKN 08.05.2024 § 96  

4666/01.01.01.01/2024  

 

 

Valmistelija Kaupunginarkkitehti Harri Ryynänen 040 7048720

 

Kaavoituksen ja mittauksen kiinteistörekisterinhoitaja jää eläkkeelle heinäkuussa 2024. Palvelualueen tehtävien sujuvan hoidon kannalta on tärkeää, että niihin on osoitettu riittävä määrä henkilöresursseja.

 

Kiinteistörekisterinhoitajan tehtävänkuvausta on tarkennettu vastaamaan tämän päivän muuttuneita tarpeita. Tehtävänkuvan muutoksessa on myös huomiotu laajemmin palvelualueen resursseinen käyttö ja siihen on mm. otettu mukaan myös maaomaisuuden hallintaan liittyviä tehtäviä. Lisäksi siinä on myös pyritty ennakoimaan tulevaisuudessa odotettavia tehtäväkentän muutoksia. Tehtävien muutoksista johtuen myös tehtävänimikettä esitetään muutettavan vastaamaan paremmin tehtävän sisältöä.

 

Hallintosäännön 35 ja 37 §:n mukaisesti kaupunginhallitus päättää uusien toimien perustamisesta ja lakkauttamisesta sekä nimikemuutoksista. 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Kannala Markus

 

Päätösehdotus Lautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että kiinteistörekisterinhoitajan nimike muutetaan kiinteistösihteeriksi. Muutos päivitetään vakanssirekisteriin.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 _______