Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 13.06.2024/Pykälä 183


 

Tornion kaupungin hyvinvointikertomus 2023

 

KH 13.06.2024 § 183  

4828/00.01.01.00/2024  

 

 

Valmistelija Työhyvinvointiasiantuntija Jaana Sahi, 040 652 6991

 

Hyvinvoinnin edistäminen on kunnan perustehtävä. Kuntalain 1 §:n mukaisesti kunnan on edistettävä asukkaidensa hyvinvointia ja alueen elinvoimaa sekä järjestettävä palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla. Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (6 §) velvoittaa kuntia raportoimaan valtuustolle sekä valtuustokausittain, että vuosittain kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä toteutetuista toimenpiteistä.

 

Aiemmalta valtuustokaudelta kerätyn hyvinvointitiedon perusteella hyvinvointityön tavoitteiksi Tornion hyvinvointi- ja turvallisuusohjelmaan ja sitä tarkentaviin väestöryhmittäisiin ohjelmiin valtuustokaudelle 2021–2025 tunnistettiin:

 

- Hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta edistävät elintavat ja toiminta

- Kokemus osallisuudesta hyvinvoinnin tukena

- Omaehtoiseen hyvinvoinnin edistämiseen kannustavat, viihtyisät ja turvalliset elin- ja toimintaympäristöt

 

Kullekin tavoitteelle on asetettu hyvinvointitietoon perustuvat kehittämiskohteet ja edelleen väestöryhmittäisissä ohjelmissa kehittämiskohteille on laadittu konkreettiset toimenpide-esitykset. Hyvinvointi- ja turvallisuusohjelma toimii kokonaisuudessaan kaupunkistrategian toimeenpano-ohjelmana hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta koskevien tavoitteiden osalta. Ohjelman poikkileikkaavana teemana on eriarvoisuuden ehkäisy.

 

Vuoden 2023 hyvinvointikertomuksessa esitellään hyvinvointi- ja turvallisuusohjelman tavoitteisiin liittyvät, keskeisimmät toimenpiteet toimialoilla vuonna 2023. Siinä kuvataan torniolaisten hyvinvoinnin sekä osallisuus- ja turvallisuustilannetta kevään 2024 tietoihin perustuen. Arviointiosuudessa kuvataan sovittujen arviointimittareiden, HYTE-kertoimen ja TEA-viisarin, perusteella kaupungin toimintaa ja toiminnan tuloksia suhteessa muihin Suomen kuntiin. Kertomuksen lopussa arvioidaan tehtyä työtä ja sen vaikuttavuutta sekä tehdään johtopäätökset ja esitykset kauden ohjelmaa tarkentaviksi toimenpiteiksi vuodelle 2025.

 

Toimialat ovat toimeenpanneet 2023 lukuisia tavoitteisiin liittyviä toimenpiteitä, esimerkkeinä ravitsemuskasvatuksen laadun arviointi varhaiskasvatuksessa, liikkumisen edistämiseen tähtäävät toimenpiteet ja hankkeet koulupalveluissa, kulttuuripalveluiden laaja liikkuva työ, tilaisuudet ja tapahtumat, liikuntapalveluiden aktiivinen soveltavan liikunnan ryhmätoiminta, teknisten palveluiden liikkumiseen ja lasten leikkimiseen kannustavien ympäristöjen kehittäminen. Kolmannen sektorin toimijat ovat myös toteuttaneet aktiivisesti hyvinvointia edistäviä toimenpiteitä matalalla kynnyksellä.

 

Hyvinvointialueen käynnistyttyä vuoden 2023 alusta hyvinvointialue-kuntayhteistyössä on käynnistynyt yhteistyörakenteiden ja prosessien suunnittelu. Lakisääteiset hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen neuvottelut toteutuivat loppuvuodesta.

 

Hyvinvointitilanteessa tapahtuu vuositasolla hyvin vähän suuria muutoksia. Aiemmin tunnistetut tavoitteet ja kehittämiskohteet; terveellisten elintapojen ja osallisuuden edistäminen sekä puitteiden vahvistaminen kuntalaisten omaehtoiseen hyvinvoinnin edistämiseen ovat edelleen ajankohtaisia.

 

Johtopäätöksenä torniolaisten hyvinvointitilanteen kehityksestä todetaan, että hyvinvointityötä on hyvä jatkaa voimassaolevan hyvinvointi- ja turvallisuusohjelman 2021–2025 ja sen väestöryhmittäisten alaohjelmien pohjalta. Ohjelman toteutumisen seuranta ja arviointi on yhdessä toimialojen, vaikuttamistoimielinten ja työryhmien keskeistä työtä, jota hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen johtoryhmä valvoo hyvinvointiryhmän tuella, ja antaa tarvittaessa ohjausta työhön.

 

Oheisaineisto        Hyvinvointikertomus 2023 -luonnos

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Kujala Jukka

 

Päätösehdotus Päätetään hyväksyä oheisaineiston mukainen Hyvinvointikertomus 2023 -luonnos ja esitetään luonnos edelleen kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi. Pidetään pöytäkirja tarkastettuna tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 _______