RSS-linkki
Kokousasiat:https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 22.04.2025/Pykälä 140
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kromilaakso II-vaihe asemakaava ja asemakaavamuutos Pirkkiön 21. kaupunginosa
TEKN 16.04.2025 § 83
Valmistelija Kaavasuunnittelija Päivi Harjuniemi puh. 040 5462977
Tornion kaupungin kaavoitus ja mittaus -palvelualue on asettanut kaavoituskatsauksen mukaisesti Kromilaakso II-vaiheen asemakaavan ja asemakaavoituksen vireille 12.4.2023. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä 12.4.-12.5.2023.
Asemakaavan laatiminen koskee Pirkkiön eteläosan asemakaavoittamattomia eteläosan alueita ja asemakaavan muutos koskee Pirkkiön 21. kaupunginosan korttelia 169, Preekinpuistoa sekä niihin liittyviä liikenne- ja erityisalueita.
Alueen kokonaispinta-ala on noin 49,77 hehtaaria. Kaavan laatimisen myötä alueelle muodostuu pääasiassa teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueita. Kaavalla mahdollistetaan pien- ja keskikokoisten teollisuusyritysten sijoittuminen alueelle. Kaava-alueelle rakennetaan uusia katuja sekä Tasalankadulta rakennetaan uusi tieyhteys Kromitielle. Ruonajärventien risteys siirtyy noin 110 metriä pohjoisemmaksi edistäen liikenneturvallisuutta. Alueelle on osoitettu viher- ja suojaviheralueita.
Asemakaavan valmistelumateriaali oli ensimmäisen kerran nähtävillä 18.4.-20.5.2024. Nähtävilläoloaikana saatiin neljä lausuntoa.
Asemakaavan valmistelumateriaali oli toisen kerran nähtävillä, koska ennen ensimmäistä valmisteluaineiston nähtävilläoloa ei ollut pidetty maankäyttö- ja rakennuslain 66 §:n mukaisia viranomaisneuvotteluita maankäyttö- ja rakennusasetuksen mukaisesti. Viranomaisneuvottelut pidettiin 16.10.2024. Toisen valmisteluvaiheen nähtävilläoloaikana saatiin seitsemän lausuntoa ja kaksi mielipidettä.
Kaavaa varten on laadittu luontoselvitys, melu- ja tärinselvitys, liikennetarkastelu, Ruonajärventien aluevaraussuunnitelma ja maaperän haitta-ainetutkimus.
Valmisteluvaiheiden kuulemisten aikana saatujen viranomaislausuntojen ja osallisten mielipiteiden pohjalta kaavaselostusta ja -karttaa on täydennetty ja korjattu.
Kaava-alueelle on osoitettu teollisuus- ja varastorakennusten korttelialue, jolle on/jolle saa sijoittaa merkittävän vaarallisia kemikaaleja valmistavan laitoksen (T/kem). Korttelialue on noin 12,94 ha ja tonttitehokkuus on e=1,0 ja rakennusoikeudeksi muodostuu koko korttelialueelle 129 469 k-m2. Lisäksi kaava-alueelle osoitettu 3,50 ha teollisuus- ja varastorakennusten korttelialue (T), 4,54 ha teollisuusrakennusten korttelialueita, jolla ympäristö asettaa toiminnan laadulle erityisiä vaatimuksia (TY), 6,84 ha varastorakennusten korttelialueet (TV), 2 ha huoltoasema- ja liikerakennusten korttelialueet (LHK). Lukuunottamatta T/kem.korttelialuetta tonttitehokkuus on e=0,4.
Lisäksi alueelle on suunniteltu hulevesien viivytys- ja kosteikkoalue. Muodostuva virkistysalue tulee tarjoamaan monipuolisen ympäristön kosteikkolajistolle sekä alueen asukkaiden ulkoilu- ja virkistystarpeisiin. Lähivirkistysalueiksi (VL) on varattu 8,13 ha. Suojaviheralueita (EV) on osoitettu 4,69 ha. Lisäksi kaava-alueella on otettu huomioon meritulva sekä puhdistettavat maa-alueet. Osin asemakaava-alueelle ulottuva luoteisosan komeapuustoinen tuore kangas, jolla esiintyy myös erittäin uhanalaista hömötiaista, on huomioitu kaavaratkaisussa suojeltavana alueen osana (s-3) suojaviheralueella.
Asemakaavan toteuttaminen voidaan käynnistää heti kaavan tultua voimaan. Kaavan toteutusta valvoo kaupungin rakennusvalvonta rakennus- ja toimenpidelupien myöntämisen yhteydessä.
Liitteet Asemakaavaehdotus 3.4.2025
Asemakaavaehdotuksen selostus liitteineen 3.4.2025
Esittelijä Kaupunginarkkitehti Ryynänen Harri
Päätösehdotus Teknisten palvelujen lautakunta hyväksyy Kromilaakson II-vaiheen asemakaavan ja asemakaavamuutoksen ja esittää sen edelleen kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi ehdotusvaiheen nähtävillepanoa varten.
Pöytäkirja pidetään kokouksessa tarkastettuna tämän asian osalta.
Päätös Hyväksyttiin.
_______
KH 22.04.2025 § 140
3305/10.02.03/2023
Esittelijä Kaupunginjohtaja Kujala Jukka
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää hyväksyä Kromilaakson II-vaiheen asemakaavan ja asemakaavamutoksen ehdotusvaiheen nähtävillepanoa varten.
Päätös Käsittelyn aikana kaupunginjohtaja teki muutetun päätösehdotuksen:
Kaupunginhallitus päättää palauttaa asian valmisteluun.
Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin.
_______
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |