RSS-linkki
Kokousasiat:https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 22.04.2025/Pykälä 141
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Lausuntopyyntö Kontiovaaran tuulivoimaosayleiskaavan vireilletulosta sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta, Ylitornio
KH 22.04.2025 § 141
5772/00.04.03/2025
Valmistelija Kaupunginarkkitehti Harri Ryynänen, 040 7048720
Ylitornion kunnanhallitus on päättänyt käynnistää Kontiovaaran tuulivoimaosayleiskaavan laadinnan 3.6.2024 (KH § 147). Ylitornion kunta on pyytänyt lausuntoa tuulivoimaosayleiskaavan vireilletulosta ja osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta. Aineistot ovat nähtävillä 26.2.-26.4.2025 kunnanviraston 3. kerroksessa ja Ylitornion kunnan internet-sivuilla www.ylitornio.fi.
Kaavoituksen tavoitteena on mahdollistaa noin 30 tuulivoimalan ja niihin liittyvien huoltoteiden, sähkönsiirron ja sähköaseman rakentaminen laatimalla AKL 77 a §:n mukainen oikeusvaikutteinen yleiskaava, jota voidaan käyttää suoraan tuulivoimalan rakennusluvan myöntämisen perusteena.
Kontiovaaran tuulivoimaosayleiskaavan alue sijoittuu Karhakkamaan pohjoispuolelle rajoittuen Tornion ja Ylitornion kuntarajaan eteläosistaan.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Kujala Jukka
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää lausua Kontiovaaran tuulivoimayleiskaavan vireilletulosta sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta seuraavasti:
Sähkönsiirtoreiteissä tulisi Tornion kaupungin näkemyksen mukaan ensisijaisesti hakea pienintä mahdollista ympäristövaikutusta alustavan SV3 mukaisesti Kainuunkylän sähköasemaan. Muiden sähkönsiirtoreittien suunnitteluvaihtoehtojen osalta olisi suotavaa hakea synergiaetuja kaikkien alueen hanketoimijoiden kanssa ja liittämällä Kontiovaaran hanke osaksi pidemmälle vietyjen tuulivoimahankkeiden sähkönsiirtoreitistöä mahdollisimman lyhyellä, uudella sähkönsiirtoreitillä. Tornion kaupunki pyytää ottamaan suunnittelussa huomioon lähialueen hankkeiden yhteisvaikutukset muuttolinnuston reittien ja päiväpetolintujen reviirien osalta sekä Tornion kaupungin että Ylitornion kunnan alueilla.
Pöytäkirja tarkastetaan kokouksessa tämän pykälän osalta.
Päätös Hyväksyttiin.
_______
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |