RSS-linkki
Kokousasiat:https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Teknisten palvelujen lautakunta
Pöytäkirja 25.06.2025/Pykälä 127
Sopimus Vt 21:n ja Isopalontien liittymän liikennevalojen rakentamissuunnittelusta
TEKN 25.06.2025 § 127
6183/08.02.02/2025
Valmistelija Tekninen johtaja Markus Kannala, p. 0405835980
Suunnittelukohteena on Jokivarrentie (vt 21) ja Isopalontie/Kuljunkatu liittymä. Valtatien molemmin puolin sijaitsevat asuinalueet palveluineen. Liittymässä tulisi parantaa sekä liikenteen sujuvuutta että turvallisuutta.
Puomein ja varoitusvaloin varustettu tasoristeys sijaitsee Isopalontiellä
vain noin 20 m päässä valtatien liittymästä. Liittymän ongelmallisuus on noussut esille mm. Tornion liikenneturvallisuusryhmässä ja Meri-Lapin liikenneturvallisuussuunnitelmassa.Liittymässä sivusuunnasta tuleva liikenne on pääosin paikallisten liikkumista, valtatiellä on paljon myös pitkän matkan liikennettä. Liikennevalojen rakentamisella voidaan vaikuttaa mm. liittymän onnettomuusmääriin
Hankkeesta on laadittu hankekortti vuonna 2021, jossa on asiantuntijan toimesta alustavalla tasolla kartoitettu tarvittavat toimenpiteet ja kustannukset. Vuonna 2023 on laadittu tarveselvitys, jossa on tarkennettu lähtötietoja sekä selvitetty tarkemmalla tasolla hankkeen edellyttämiä toimenpiteitä ja niiden kustannuksia. Toimenpiteiden tavoitteena on
parantaa valtatien 21 sekä koko liittymän liikenneturvallisuutta sekä sujuvoittaa liittymistä valtatielle Kuljunkadulta ja Isopalontieltä erityisesti vilkkaimpien aamu- ja iltapäiväruuhkien aikana. Hankkeen tavoitteena on myös parantaa jalankulun ja pyöräilyn turvallisuutta ohjaamalla valtatien 21 suuntaisen jk+pp-tien käyttäjät kulkemaan valo-ohjatun liittymän kautta.
Lapin ELY-keskus on kevään aikana kilpailuttanut hankkeen rakentamissuunnittelun. ELY-keskus esittää liitteenä olevaa sopimusta hyväksyttäväksi hankkeen suunnitteluun liittyen.
Liite Sopimus Vt 21:n ja Isopalontien liittymän liikennevalojen rakentamissuunnittelusta
Esittelijä Tekninen johtaja Kannala Markus
Päätösehdotus Hyväksytään liitteen mukainen sopimus Vt 21:n ja Isopalontien liittymän liikennevalojen rakentamissuunnittelusta.
Päätös Hyväksyttiin.
_______