RSS-linkki
Kokousasiat:https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Perämeren jätelautakunta
Pöytäkirja 09.12.2025/Pykälä 60
Muistutus tyhjilleen jääneen talon jätehuollon perusmaksusta, Tornio
JÄTELTK 09.12.2025 § 60
6629/14.06.00.01/2025
Valmistelija jäteasiamies Heidi Ilmasti, 040 669 7748
Oheisaineisto Muistutus jätemaksusta
Esittelijä Tekninen johtaja Kannala Markus
Päätösehdotus Jätelautakunta päättää hakemuksessa esitettyjen tietojen perusteella, että kiinteistöllä *****************sijaitsevaa tyhjilleen jäänyttä taloa koskeva jätehuollon perusmaksu jätetään vuodesta 2026 alkaen perimättä siihen asti, kunnes asunto otetaan vakituiseen tai tilapäiseen käyttöön.
Päätös on voimassa niin kauan kuin asunto on tyhjillään ja käyttämättä. Mikäli kiinteistö otetaan asuinkäyttöön (vakituiseksi tai loma-asunnoksi tai tilapäiseen asuinkäyttöön) tai myydään, tulee muutoksesta ilmoittaa jätelautakunnalle jätehuollon perusmaksuvelvollisuuden uudelleenarvioimiseksi. Mikäli lautakunta myöhemmin toteaa, että tilanne on muuttunut eikä vastaa hakemuksessa ilmoitettua, otetaan asia uudelleen käsiteltäväksi. Tämä päätös koskee vain asunnon nykyistä haltijaa. (jätetaksa 3.2, 3.3, 7.2, 7.3)
Sovelletut oikeusohjeet
Jätelaki (JL) 646/2011: 32, 34, 41, 78-82 §
Perämeren jätelautakunnan 1.1.2024 voimaan tullut jätetaksa (jäteltk 31.10.2023, 43 §)
Päätöksestä tiedottaminen
Ote päätöksestä valitusosoituksineen lähetetään hakijalle. Tieto päätöksestä lähetetään sähköisesti Perämeren Jätehuolto Oy:lle.
Pidetään pöytäkirja tämän pykälän osalta kokouksessa tarkastettuna.
Päätös
Hyväksyttiin.
_______