Dynasty tietopalvelu
Tornion kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 26.02.2026/Pykälä 12


Kokousasian teksti

 

Työn vaarojen arvioinnin toimintamallin päivitys

 

YHTTYÖTK 19.02.2026 § 11 

 

 Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@tornio.fi)

 Työhyvinvointiasiantuntija Jaana Sahi

 

Työn ja työympäristön vaaratekijät aiheuttavat organisaatiolle realisoituessaan työhyvinvointi- ja taloudellisen riskin. Jotta riski voidaan torjua, tulee työnantajan Työturvallisuuslain (738/2002) mukaan tunnistaa työn vaaratekijät sekä niiden aiheuttamat riskit työntekijöiden terveydelle ja turvallisuudelle. Riskitason arvioinnin perusteella riskit tulee poistaa, tai jos se ei ole mahdollista, saattaa riskitaso siedettävälle tasolle. Työn vaarojen arvioinnin tulee olla järjestelmällistä, säännöllistä ja riittävän kattavaa.

 

Tornion kaupungilla on otettu vuonna 2023 käyttöön Vaarojen tunnistamisen ja riskienarvioinnin toimintamalli Tornion kaupungin työpaikoilla. Vaarojen arviointi on toteutettu Työturvallisuuskeskuksen Työturvallisuustutka -työvälineellä. 2.2.2026 Tornion kaupungilla on otettu käyttöön uusi digitaalinen työturvallisuusratkaisu MeänTurva, ja samalla on otettu käyttöön sen sisältämä työn vaarojen arvioinnin työväline.

 

Uuden työvälineen käyttöönotto edellyttää olemassa olevan Vaarojen tunnistamisen ja riskienarvioinnin toimintamallin päivittämistä. Päivityksessä itse vaarojen arvioinnin prosessi ei muutu, muutos koskee vain siinä käytettävää työvälinettä. Lisäksi on tehty muutamia termimuutoksia vastaamaan MeänTurvassa käytettäviä termejä.

 

Esittelijä Henkilöstöpäällikkö Parkkila Elisa

 

Päätösehdotus 

Yhteistyötoimikunnalla ei ole huomauttamista päivitettyyn Työn vaarojen arvioinnin toimintamalliin.

Pöytäkirja pidetään kokouksessa tarkistettuna tämän asian osalta.

Päätös 

Hyväksyttiin.

 

 _______

 

 

 

HENKJ 26.02.2026 § 12  

237/01.04.01.01/2026  

 

 Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@tornio.fi)

       Työhyvinvointiasiantuntija Jaana Sahi

 

Työturvallisuuslain (738/2002) mukaan tunnistaa työn vaaratekijät sekä niiden aiheuttamat riskit työntekijöiden terveydelle ja turvallisuudelle. Riskitason arvioinnin perusteella riskit tulee poistaa, tai jos se ei ole mahdollista, saattaa riskitaso siedettävälle tasolle. Työn vaarojen arvioinnin tulee olla järjestelmällistä, säännöllistä ja riittävän kattavaa.

 

Tornion kaupungilla on otettu vuonna 2023 käyttöön Vaarojen tunnistamisen ja riskienarvioinnin toimintamalli Tornion kaupungin työpaikoilla. 2.2.2026 Tornion kaupungilla on otettu käyttöön uusi digitaalinen työturvallisuusratkaisu MeänTurva, ja samalla on otettu käyttöön sen sisältämä työn vaarojen arvioinnin työväline.

 

Uuden työvälineen käyttöönotto edellyttää olemassa olevan Vaarojen tunnistamisen ja riskienarvioinnin toimintamallin päivittämistä. Päivityksessä itse vaarojen arvioinnin prosessi ei muutu, muutos koskee vain siinä käytettävää työvälinettä. Lisäksi on tehty muutamia termimuutoksia vastaamaan MeänTurvassa käytettäviä termejä.

 

Esittelijä Henkilöstöpäällikkö Parkkila Elisa

 

Päätösehdotus 

Henkilöstöjaosto hyväksyy päivitetyn Työn vaarojen arvioinnin toimintamallin ja valtuuttaa henkilöstöpäällikön tekemään siihen teknisiä muutoksia.

Päätös 

Hyväksyttiin.

 

 _______