RSS-linkki
Kokousasiat:https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Elämänlaatulautakunta
Pöytäkirja 17.03.2026/Pykälä 36
Kuntalaisaloite Muutosesitys Elämänlaatulautakunnalle
ELLA 17.03.2026 § 36
5555/00.01.07.00/2025
Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@tornio.fi)
Tarja Konola-Jokinen
Aloitteessa esitetään, että Kaakamon latu muutettaisiin sellaiseksi, että siellä voisi hiihtää koiran kanssa kellonajasta riippumatta. Perusteluna esitetään, että nykyinen Raumon latu koetaan mutkaisuutensa, kapeutensa ja paikoin heikomman näkyvyyden vuoksi koirahiihtoon haastavaksi.
Tornion kaupungin koirahiihtokäytännöt on linjattu elämänlaatulautakunnan päätöksellä 25.3.2021. Päätöksen mukaisesti Torniossa koiran kanssa hiihtäminen on sallittua seuraavasti:
Koiran kanssa hiihtäminen klo 20 jälkeen:
- Puuluodon latu
- Kaakamon latu
- Karungin latu
Koiran kanssa hiihtäminen kellonajasta riippumatta:
- Raumon latu
- Kylien yhteinen reitti välillä Karunki–Viitakoski ja Kirvesjärvi–Arpela
Kaakamon ladun osalta tulee lisäksi huomioida, että kyseisellä reitillä meno- ja tulosuunta kulkevat pitkälti samaa latupohjaa pitkin. Tällöin hiihtäjät kohtaavat toisensa vastakkaisista suunnista, ja tilanteet voivat muodostua ahtaiksi, jos ladulla liikkuu samanaikaisesti useampi hiihtäjä sekä koiran kanssa hiihtävä. Tästä syystä Kaakamon latua ei ole katsottu tarkoituksenmukaiseksi muuttaa kokoaikaiseksi koiraladuksi.
Tornion latuverkostossa on kuitenkin käytettävissä reittejä, joilla koiran kanssa hiihtäminen on sallittua ilman kellonaikarajoituksia, kuten Raumon latu sekä Karunki–Viitakoski–Kirvesjärvi–Arpela -alueen kyläreitit.
Kaupunki seuraa latuverkoston käyttöä ja turvallisuutta sekä huomioi eri käyttäjäryhmien tarpeet latuverkoston kehittämisessä.
Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Konola-Jokinen Tarja
Päätösehdotus Elämänlaatulautakunta hyväksyy annetun vastauksen ja lähettää sen edelleen kaupunginhallitukselle ja valtuustolle käsiteltäväksi.
Päätös
Hyväksyttiin.
Pöytäkirja pidetään kokouksessa tarkastettuna tämän asian osalta.
_______