RSS-linkki
Kokousasiat:https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginvaltuusto
Esityslista 25.05.2026/Asianro 58
Investointimäärärahan siirtäminen kohteelta toiselle
TEKN 13.05.2026 § 95
Helena Bomström
Ulla-Maija Koskenranta
Pekka Rissanen
(etunimi.sukunimi@tornio.fi)
Teknisten palvelujen lautakunta on päättänyt 28.1.2026 §23 lautakunnan investointiosan toteuttamisohjelman 2026, jota käytetään rakennuttamisen, hankintojen ym. asianosallisten resurssien suunnittelussa sekä myös hankkeiden toteutusaikataulusta tiedottamisessa.
Toteuttamisaikataulu on ohjeellinen rakennuttajapalvelujen koko vuoden aikataulu, jota pyritään noudattamaan urakoiden kilpailuttamisen ja toteuttamisen osalta.
Toteuttamissuunnitelmaan sisältyvä Kokkokankaan koulun ilmastoinnin saneerauksen 2. vaiheen hankinnat on keskeytetty. Suunnitellulle investoinnille vuodelle 2026 varatusta investointimäärärahasta (400.000 €) varataan 100.000 euroa vuoden 2026 aikana pihan uudistamiseen.
Suunnitelmaan on varattu Stadionin huoltorakennuksen peruskorjaukseen ja laajennukseen yhteensä investointimäärärahaa 400.000 euroa, joka ei kilpailutuksen perusteella tule riittämään. Rakennusurakalle laskettu hinta kokonaisuudessaan on 632.906 euroa.
Tekniset palvelut esittää, että Kokkokankaan koulun ilmastoinnin saneeraukseen varatuista investointimäärärahasta (400.000 €) siirretään Stadionin huoltorakennuksen peruskorjaukseen ja laajennukseen yhteensä 300.000 euroa.
Esittelijä Tekninen johtaja Korpi Jussi
Päätösehdotus
Teknisten palvelujen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että Kokkokankaan koulun ilmanvaihdon saneeraukseen vuoden 2026 investointimäärärahasta siirretään 300.000 euroa käytettäväksi Stadionin huoltorakennuksen peruskorjaukseen ja laajennukseen.
Pöytäkirja pidetään kokouksessa tarkastettuna tämän asian osalta.
Päätös
Antti Kaarlela esitti, että Kokkokankaan koulun ilmanvaihdon saneeraukseen vuoden 2026 investointimäärärahasta siirretään 250 000 euroa käytettäväksi Stadionin huoltorakennuksen peruskorjaukseen ja laajennukseen.
Esitys raukesi kannattamattomana.
Hyväksyttiin.
_______
KH 19.05.2026 § 189
Esittelijä Kaupunginjohtaja Kujala Jukka
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että Kokkokankaan koulun ilmanvaihdon saneeraukseen vuoden 2026 investointimäärärahasta siirretään 300.000 euroa käytettäväksi Stadionin huoltorakennuksen peruskorjaukseen ja laajennukseen.
Pöytäkirja tarkastetaan kokouksessa tämän asian osalta.
Päätös
Hyväksyttiin.
_______
KV 25.05.2026
6260/02.02.00/2025
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että Kokkokankaan koulun ilmanvaihdon saneeraukseen vuoden 2026 investointimäärärahasta siirretään 300.000 euroa käytettäväksi Stadionin huoltorakennuksen peruskorjaukseen ja laajennukseen.
Päätös
_______