RSS-linkki
Kokousasiat:https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistyslautakunta
Esityslista 18.03.2026/Asianro 38
Valtuustoaloite Kännyköiden käyttökielto peruskouluissa Torniossa
KV 26.05.2025 § 69
Valmistelija vs. hallintopäällikkö Kaarlo Suutarinen
Valtuutettu Pasi Piggin 26.5.2025 seuraavan sisältöinen valtuustoaloite:
”Viime vuosina on käyty vilkasta keskustelua mobiililaitteiden, erityisesti älypuhelimien, vaikutuksesta lasten ja nuorten oppimiseen, keskittymis-kykyyn sekä hyvinvointiin.
Tutkimukset ja opetushenkilöstön kokemukset osoittavat, että kännyköiden käyttö koulupäivän aikana voi häiritä opetusta, vähentää sosiaalista kanssakäymistä sekä altistaa oppilaat esimerkiksi kiusaamiselle ja haitalliselle sisällölle.
Monet kunnat Suomessa ovat jo ottaneet käyttöön tiukemmat säännöt tai täyden kiellon kännyköiden käytölle koulupäivän aikana. Koulurauhan ja oppimisympäristön parantamiseksi ehdotan, että Tornion kaupunki ottaa käyttöön linjauksen, jossa kännyköiden käyttö kielletään peruskouluissa koko koulupäivän ajaksi, mukaan lukien välitunnit. Puhelimet voidaan säilyttää repuissa tai erikseen osoitetuissa paikoissa, ja niiden käyttö sallitaan vain erityistilanteissa opettajan luvalla.
Tavoitteena on:
Parantaa oppilaiden keskittymistä ja oppimistuloksia Vähentää kiusaamista ja sosiaalista eristäytymistä
Edistää kasvokkaista vuorovaikutusta ja yhteisöllisyyttä Varmistaa koulun turvallinen ja häiriötön oppimisympäristö
Esitän, että Tornion kaupunki selvittää mahdollisuuden ottaa käyttöön peruskouluja koskeva kännykkäkielto koulupäivien ajaksi ja laatii yhtenäisen ohjeistuksen koulujen käyttöön.
Tässä valmistelussa tulee kuulla oppilaita, huoltajia ja koulun henkilöstöä sekä arvioida toimenpiteiden vaikutuksia eri koulutusasteilla.
Tässä asiassa Tornio voi toimia suunnannäyttäjänä lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämisessä.
Tässä valtuustoaloitteessa pyydän, että kaupunginhallitus käynnistää tarvittavat selvitykset ja valmistelee esityksen valtuustolle.”
Päätös Päätettiin saattaa aloite kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.
Toimenpiteisiin Sivistystoimenjohtaja Tarja Konola-Jokinen
_______
SIVISTYS 18.03.2026
5727/00.01.07.00/2025
Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@tornio.fi)
Tarja Konola-Jokinen
Katri Keisu
Eduskunta on hyväksynyt 29.4.2025 lakimuutoksen, joka koskee puhelinten ja muiden mobiililaitteiden käyttöä perusopetuksen oppitunneilla. Uudistunut perusopetuslaki kieltää oppilailta mobiililaitteiden käytön oppituntien aikana. Puhelinta saa käyttää oppimiseen, terveydellisistä syistä tai oppimisen apuvälineenä opettajan tai rehtorin luvalla. Laki tuli voimaan 1.8.2025. Perusopetuksen järjestäjien tuli päivittää omat järjestyssääntönsä lakimuutoksen mukaisesti 1.8.2025 mennessä.
Lakimuutosten tavoitteena oli, että puhelimen häiritsevää käyttöä rajoittavat järjestyssäännöt toivat oppitunneille työrauhaa sekä edistävät oppilaiden oppimista ja siihen keskittymistä.
Opetushallituksen suositus on, että koulut kieltäisivät järjestyssäännöissään mobiililaitteiden käytön kokonaan myös ruokailun aikana ja rajoittaisivat tai kieltäisivät käytön kokonaan välituntien ja siirtymien ajaksi ja muuna opetuksettomana aikana.
Tornion kaupungin sivistystoimen johtoryhmän jäsenistä rehtori Tarja Forsström ja koulunjohtaja Marika Tiiperi osallistuivat opetushallituksen järjestämiin koulutuksiin ja infotilaisuuksiin toukokuussa 2025 lakimuutoksen aiheuttamista toimenpiteistä sekä huolehtivat koulujen ajantasaisen tiedon saannista.
Perusopetuslain 47 a §:n mukaan opetuksen järjestäjän tulee edistää kaikkien oppilaiden osallisuutta ja huolehtia siitä, että kaikilla oppilailla on mahdollisuus osallistua koulun toimintaan ja kehittämiseen sekä ilmaista mielipiteensä oppilaiden asemaan liittyvistä asioista. Oppilaille tulee järjestää mahdollisuus osallistua opetussuunnitelman ja siihen liittyvien suunnitelmien sekä koulun järjestyssäännön valmisteluun. Eduskunnan sivistysvaliokunta katsoo, että koulun opettajien ja muun henkilökunnan sekä oppilaiden ja heidän huoltajiensa osallistaminen järjestyssääntöjen laatimiseen on erittäin tärkeää. Tornion kaupunki osallisti peruskoulujen oppilaat ja heidän huoltajansa toteuttamalla kyselyn mobiililaitteiden käytöstä koulussa. Oppilaiden kuulemisiin tuli 702 vastausta ja huoltajien vastauksia saatiin 211. Vastaukset toimitettiin kouluille koulukohtaisesti eriteltyinä ja esiteltiin sivistyslautakunnan kokouksessa 18.6.2026 § 61, jonka yhteydessä lautakunta myös hyväksyi koulujen päivitetyt järjestyssäännöt.
Tornion kaupunki on opetuksenjärjestäjänä huomioinut 1.8.2025 lähtien lain edellyttämät toimet puhelinten ja muiden mobiililaitteiden käytön rajoitukset perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa.
Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Konola-Jokinen Tarja
Päätösehdotus
Sivistyslautakunta hyväksyy annetun vastauksen ja lähettää sen edelleen kaupunginhallitukselle ja valtuustolle käsiteltäväksi.
Päätös
_______