Dynasty tietopalvelu
Tornion kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 22.04.2026/Pykälä 48


Kokousasian teksti

 

Valtuustoaloite aloitte aamu- ja iltapäiväkerhojen saattamisesta maksuttomaksi pienten koululaisten osalta

 

KV 29.09.2025 § 116 

 

 

 

Valmistelija hallintopäällikkö Kaarlo Suutarinen

 

Tornion Demareiden valtuustoryhmän 29.9.2025 jättämä seuraavan sisältöinen valtuustoaloite:

 

”Tornio on mukana UNICEFIN Lapsiystävällinen kunta-mallissa.  Tämän hienon työvälineen kautta kunta pystyy tekemään lasten ja nuorten hyvinvoinnin kannalta oikeita ja toimivia ratkaisuja lasten ja perheiden arjen palveluissa. Erityisesti malli varmistaa, että erityisesti heikommassa asemassa olevien lasten oikeuden ja palvelut toteutuvat myös meillä Torniossa. Kunnalla on avainasema lasten aseman, palveluiden ja arjen sujuvuuden takaajana.

 

Aamu- ja iltapäiväkerhot ovat iso osa lasten arkea ja turvallisuutta ja kerhot tarjoavatkin virikkeellistä toimintaa, turvaa, syrjäytymisen ehkäisyä, tunne-elämän kehityksen tukea, tasa-arvoisuutta sekä kodin ja koulun kasvatustyön tukemista.  Ylipäätään aamu- ja iltapäiväkerhot luovat  pohjaa lapsen hyvälle kasvulle ja kehitykselle.

 

Kerhoilla on myös merkitys kunnan veto- ja pitovoimassa. Monet kunnat ovat tehneet erilaisia satsauksia lasten ja perheiden arkeen, esim. maksuttomalla aamu- ja iltapäiväkerhotoiminnalla, kuntarahalla jne.  Sillä, miten kunta suhtautuu esim. lapsiperhemuuttajiin on merkitystä, kun mietitään vaikkapa muuttoa Tornioon. Millaisia palveluja kunta tarjoaa tai miten kunta  tulee vastaan lapsiperheitä , millaisilla toimilla ja palveluilla.

 

Aamu-ja iltapäiväkerhoilla on myös  tasa-arvon näkökulmasta tärkeä merkitys. Perheitä paremmin huomioiva työelämä tukee tasa-arvoista, yhdenvertaista ja lapset huomioivaa arkea myös työllisyyden näkökulmasta.

 

Tornion Demareiden valtuustoryhmä tekee aloitteen aamu- ja iltapäiväkerhojen saattamisesta maksuttomaksi pienten koululaisten osalta.”

 

 

 

 

 

 

 

Päätös Päätettiin saattaa aloite kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

Toimenpiteisiin Sivistystoimenjohtaja Tarja Konola-Jokinen

 _______

 

 

 

SIVISTYS 22.04.2026 § 48  

5727/00.01.07.00/2025  

 

 

 Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@tornio.fi)

 Tarja Konola-Jokinen

 

 

 

Tornion Demareiden valtuustoryhmä on tehnyt aloitteen aamu- ja iltapäivätoiminnan saattamisesta maksuttomaksi pienten koululaisten osalta.

 

Tornion kaupunki on mukana UNICEF:n Lapsiystävällinen kunta -mallissa, jonka tavoitteena on edistää lasten ja nuorten hyvinvointia sekä varmistaa lasten oikeuksien toteutuminen kunnan palveluissa. Aamu- ja iltapäivätoiminta on tärkeä osa lasten arkea, ja sillä on merkittävä rooli lasten turvallisuuden, hyvinvoinnin, osallisuuden ja kasvun tukemisessa. Toiminta tukee myös perheiden arjen sujuvuutta sekä kodin ja koulun välistä yhteistyötä.

 

Aamu- ja iltapäivätoimintaan osallistuu Torniossa yhteensä 222 lasta eri kouluissa. Toiminnalla on näin ollen merkittävä rooli laajan lapsijoukon arjessa ja perheiden palvelukokonaisuudessa. Aamu- ja iltapäivätoiminan toimintatuotot olivat vuonna 2025 noin 170 000 euroa ja kokonaiskustannus noin 230 000 euroa.

 

Aamu- ja iltapäivätoiminta ei ole kunnalle lakisääteinen palvelu samalla tavoin kuin perusopetus, vaan kunta järjestää sitä harkintansa mukaan. Tornion kaupunki on kuitenkin halunnut tarjota palvelua laajasti, ja nykyinen toiminta kattaa useita kouluja.

 

Toiminta on pääosin maksullista, mutta Tornion kaupunki ei peri palvelusta täysimääräisesti sen järjestämisestä aiheutuvia kustannuksia. Lisäksi perheillä on mahdollisuus hakea maksuhuojennuksia tai vapautuksia taloudellisen tilanteen perusteella, mikä tukee palvelun saavutettavuutta ja yhdenvertaisuutta. Mikäli aamu- ja iltapäivätoiminta muutettaisiin maksuttomaksi tulisi sen yhdenvertaisuuden mukaan koskea kaikkia toimintaan osallistuvia.

 

Aamu- ja iltapäivätoiminnan muuttaminen maksuttomaksi lisäisi kaupungin kustannuksia merkittävästi. Samanaikaisesti kaupungilla on käynnissä talouden sopeuttamisohjelma, jonka tavoitteena on tasapainottaa kaupungin taloutta. Tässä tilanteessa uusien menoja lisäävien toimenpiteiden toteuttaminen ei ole mahdollista.

 

Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Konola-Jokinen Tarja

 

Päätösehdotus 

Sivistyslautakunta hyväksyy annetun vastauksen ja lähettää sen edelleen kaupunginhallitukselle ja valtuustolle käsiteltäväksi.

 

Päätös 

Hyväksyttiin.

 

 _______