RSS-linkki
Kokousasiat:https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Meri-Lapin ympäristöterveys- ja joukkoliikennejaosto
Pöytäkirja 21.04.2026/Pykälä 41
Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia, Louen toimipaikka / Vesilaitoksen toiminnan olennainen muutos / Riskienhallintasuunnitelman hyväksyminen
YTERJOLJ 16.12.2025 § 85
Valmistelija Terveystarkastaja Eija Jokinen p. 0400363790
Tilapalvelupäällikkö Jorma Aapajärvi Koulutuskuntayhtymä Lappiasta on ilmoittanut Lappia Louen vesilaitoksen toiminnan olennaisesta muutoksesta vesilaitoksen hyväksymishakemuksella 18.9.2025 alkaen.
Muutoksessa Lappian oman vedenottamon toiminta on lakkautettu. Lappian Louen toimipiste saa jatkossa vetensä Tervolan Energia ja Vesi Oy:n uudesta vesiliittymästä. Samassa yhteydessä Lappialta talousveden saanut Palokosken vesiosuuskunta on poistunut Lappian vedenjakelun piiristä. Muutoksen myötä Lappian vedenjakelualue pienenee koskemaan pelkästään Lappian omistamia kiinteistöjä. Alueella oleva alavesisäiliö ja verkosto pysyvät ennallaan.
Lapin ELY-keskus ja Lapin AVI ovat on ilmoittaneet, etteivät lausu muutoksesta.
Lappia Louen vesilaitokselle on tehty aiemmin valvontatutkimusohjelma 2024-2029 ja riskienhallintasuunnitelma, WSP (hyväksyminen Meri-Lapin ympäristöterveys- ja joukkoliikennejaosto 19.3.2024 § 31). Nämä asiakirjat tullaan päivittämään yhdessä ympäristöterveysvalvonnan kanssa 31.12.2025 mennessä.
Sovelletut oikeusohjeet:
Terveydensuojelulaki (763/1994)
Terveydensuojeluasetus (1280/1994)
Sosiaali- ja terveysministeriön asetus talousveden laadusta ja valvonnasta sekä rakennusten vesilaitteistojen riskienhallinnasta (1352/2015) Valtioneuvoston asetus talousveden tuotantoketjun riskienhallinnasta ja omavalvonnasta (7/2023)
Hallintolaki (434/2003)
Meri-Lapin ympäristöterveysvalvonnan maksutaksa (5.3.2022 § 24)
Oheisaineisto Muutosilmoitus ja vedenjakelualueen kartta. Asiakirjat eivät ole julkisia ja ovat nähtävänä kokouksessa, koska ne sisältävät vesihuollon kannalta arkaluonteisia tietoja
Esittelijä Ympäristöpäällikkö Maikkula Pipsa
Päätösehdotus
Meri-Lapin ympäristöterveys- ja joukkoliikennejaosto hyväksyy terveydensuojelulain 18 §:n mukaisesti Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappian Louen toimipaikan vesilaitoksen olennaisen muutoksen. Ilmoituksen käsittelystä peritään ympäristöterveysvalvonnan maksutaksan mukaisesti 335 euroa.
Päätös toimitetaan tiedoksi Lappialle, Rovaniemen ympäristönsuojeluviranomaiselle, Lapin aluehallintoviranomaiselle sekä Lapin ELY-keskukseen.
Pöytäkirja pidetään kokouksessa tarkastettuna tämän asian osalta.
Päätös
Hyväksyttiin.
_______
YTERJOLJ 21.04.2026 § 41
6702/11.02.01.00/2025
Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@tornio.fi)
Eija Jokinen
Hannu Teppo Verkostomestari Oy:stä on päivittänyt Koulutuskuntayhtymä Lappian Louen toimipaikan talousveden riskienhallintasuunnitelman vastaamaan laitoksen nykyistä toimintaa. Suunnitelman laadintaan ovat osallistuneet Tomi Saapunki toiminnanharjoittajan edustajana ja Eija Jokinen Meri-Lapin ympäristöterveysvalvonnasta. Lisäksi suunnitelmaa on kommentoinut elinvoimakeskuksen ylitarkastaja. Rovaniemen ympäristönsuojelu ei osallistunut suunnittelupalaveriin.
Terveydensuojelulain 19 a §:n mukaan talousvettä toimittavien laitosten on laadittava ja pidettävä ajan tasalla suunnitelma riskienhallintaa varten (riskienhallintasuunnitelma). Kunnan terveydensuojeluviranomaisen on terveydensuojelulain 20 §:n mukaan hyväksyttävä em. suunnitelma. Vesilaitoksen riskienhallintasuunnitelma on laadittu verkkopohjaista WSP-työkalua käyttäen. Se täyttää standardin SFS-EN 15975-2 vaatimukset ja kattaa koko vedentuotantoketjun. Riskienarvioinnin perusteella vesilaitos on listannut tunnistetut riskit sekä niiden hallintakeinot ja toimenpiteet. Arviointiprosessin ja hallintakeinojen jälkeen vesilaitokselle jäi jäännösriskeiksi vain vähäisiä riskejä, joiden riskitaso oli matala. Riskinarviointia päivitetään tarvittaessa, kuitenkin vähintään kuuden vuoden välein. Jatkossa se tarkastetaan viranomaisvalvonnan suunnitelmallisten tarkastusten yhteydessä.
Talousvesiasetuksen mukaan vedenjakelualueelle, jolle talousvettä toimittava laitos toimittaa vettä, on laadittava valvontatutkimusohjelma. Valvontatutkimusohjelma on päivitetty vastaamaan nykyistä toimintaa. Lisäksi vesilaitokselle on laadittu varautumissuunnitelma.
Vedenjakelualueen vektorimuotoista paikkatietoa ei ole vielä päivitetty ja lähetetty Suomen ympäristökeskukselle ja terveydensuojeluviranomaiselle.
Liite Lappia Louen riskiraportti
Sovelletut oikeusohjeet
Terveydensuojelulaki (763/1994)
Terveydensuojeluasetus (1280/1994)
Sosiaali- ja terveysministeriön asetus talousveden laadusta ja valvonnasta sekä rakennusten vesilaitteistojen riskienhallinnasta (1352/2015)
Valtioneuvoston asetus talousveden tuotantoketjun riskienhallinnasta ja omavalvonnasta (7/2023)
Hallintolaki (434/2003)
Meri-Lapin ympäristöterveysvalvonnan maksutaksa (7.2.2026 § 19)
Esittelijä Ympäristöpäällikkö Maikkula Pipsa
Päätösehdotus
Meri-Lapin ympäristöterveys- ja joukkoliikennejaosto hyväksyy Lappia Louen vesilaitoksen riskienhallintasuunnitelman terveydensuojelulain 20 §:n mukaisesti. Suunnitelman hyväksymisestä peritään ympäristöterveysvalvonnan maksutaksan mukaisesti 170 euroa.
Jaosto muistuttaa, että terveydensuojelulain 19 a §:n mukaan talousvettä toimittavan laitoksen on otettava riskienhallintasuunnitelma huomioon omavalvonnassa ja toimitettava se Lupa- ja valvontavirastolle, elinvoimakeskukselle ja kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle.
Lisäksi talousvettä toimittavan laitoksen on ylläpidettävä vedenjakelualueen rajaus vektorimuotoisena paikkatietona, jossa vedenjakelualue on tallennettu aluekohteena. Tiedot rajauksesta on toimitettava Lupa- ja valvontaviraston erikseen määrittelemällä tavalla kunnan terveydensuojeluviranomaiselle ja Suomen ympäristökeskukselle, joille on myös vuosittain ilmoitettava rajauksen muutoksista.
Pöytäkirja pidetään kokouksessa tarkastettuna tämän asian osalta.
Päätös
Hyväksyttiin.
_______