RSS-linkki
Kokousasiat:https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Teknisten palvelujen lautakunta
Pöytäkirja 22.04.2026/Pykälä 87
Swup Finland Oy:n mikroliikennelupa
TEKN 22.04.2026 § 87
574/10.03.01.06/2026
Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@tornio.fi)
Tuomas Saarelma
Swup Finland Oy hakee 7.4.2026 päivätyllä hakemuksellaan Liikennepalvelulain 18 b §:n mukaista mikroliikennelupaa sähköpotkulautojen ammattimaisen vuokraustoiminnan harjoittamiseksi Tornion kaupungin alueella. Hakemuksessa vuokraustoiminnan piirissä olevien sähköpotkulautojen määräksi ilmoitetaan enintään 200 kappaletta. Toiminnan aloitusajankohdaksi ilmoitetaan aikaisintaan 15. huhtikuuta 2026 ja lopetusajankohdaksi 31.10.2026 tai kelien salliessa viimeistään 15.11.2026. Hakija toteaa, että sillä on valmiudet tarvittaessa tehdä muutoksia toimintaansa kaupungin esityksestä, sillä on liikennevakuutus ja kalusto vastaa kunnoltaan lainsäädännön vaatimuksia. Potkulautojen siirroista, sijoittamisesta ja akunvaihdoista vastaa sama Swup Finland Oy:n kumppanina toimiva elinkeinonharjoittaja kuin kaudella 2025. Mahdolliset rikkoutuneet sähköpotkulaudat kerätään pois.
Hakemuksen liitteenä ovat Swup Finland Oy:n vuokrauspalvelun käyttöehdot ja hakijan esitys vuokrattavien sähköpotkulautojen käyttöalueeksi, joka kattaa tietyin rajauksin Suensaaren sekä keskeisen kaupunkialueen mantereen puolella. Pysäköintirajoituksia hakija esittää muun muassa eräille puistoalueille sekä muille katuverkon ulkopuolisille alueille. Käyttöalueen ulkopuolelle rajattaviksi esitetään muun muassa Länsirannan kenttää ja sen lähiympäristöä, Kivirannan koulun ja urheilukentän aluetta, Hannulan koulun ja Putaan koulun alueita sekä Kokkokankaan koulun seutua ja Kokkokankaan ulkoilualuetta.
Liikennepalvelulain 18 b §:n mukainen mikroliikennelupa otettiin Tornion kaupungin hallinnoimilla alueilla käyttöön 1.1.2026 alkaen (KH 20.8.2025 § 278). Samassa yhteydessä kaupunginhallitus päätti delegoida liikennepalvelulain mukaan kunnalle kuuluvista toimenpiteistä päättämisen teknisten palvelujen lautakunnalle.
Liikennepalvelulain 18 b §:n mukaan mikroliikenneluvan myöntää hakemuksesta se kunta, jonka alueella ajoneuvoja tarjotaan vuokralle. Lupa on voimassa enintään viisi vuotta kerrallaan sen myöntämisestä. Kunta määrittelee luvan voimassaolon pituuden. Kunnan on myönnettävä hakemuksesta mikroliikennelupa palveluntarjoajalle, jonka mikroliikennelupaa ei ole peruutettu lupaehtojen rikkomisen vuoksi viimeksi kuluneen vuoden aikana ja jonka toimitusjohtajaa tai vastuunalaista yhtiömiestä ei ole määrätty liiketoimintakieltoon eikä väliaikaiseen liiketoimintakieltoon.
Liikennepalvelulain 18 b §:n mukaan kunta voi liittää mikroliikennelupaan liikenneturvallisuuden, liikenteen esteettömyyden taikka kadun tai muun yleisen alueen kunnossa- ja puhtaanapidon kannalta tarpeellisia ajallisia tai alueellisia ehtoja, jotka koskevat vuokrattavien ajoneuvojen ajonopeuksia, pysäköintiä ja käyttöalueita. Kunta voi lisäksi liittää lupaan liikenneturvallisuuden, liikenteen esteettömyyden taikka kadun tai muun yleisen alueen kunnossa- ja puhtaanapidon kannalta välttämättömiä ajallisia tai alueellisia ehtoja, jotka koskevat vuokrattavien ajoneuvojen lukumääriä, käyttöaikoja, käyttösovelluksen ominaisuuksia ja käyttöä koskevien anonymisoitujen tietojen välittämistä kunnalle.
Tekniset palvelut katsoo, että sähköpotkulautojen vuokraustoiminta Tornion kaupungin alueella on toistaiseksi ollut niin pienimuotoista ja siitä aiheutunut haitta on ollut niin vähäistä, että tarvetta yleisille, kaikkia lupapäätöksiä koskeville lupaehdoille ei ole, vaan nyt haettua lupaa myönnettäessä ehdoiksi voidaan asettaa hakijan esittämät
1) sähköpotkulautojen enimmäismäärä 200 kappaletta,
2) hakemuksen karttaliitteessä esitetty toiminta-alue siinä esitettyine pysäköintiä ja matkan päättämistä koskevine rajoituksineen,
3) toiminnan aloitus aikaisintaan 15.4.2026 sillä tarkennuksella, että toiminta voidaan aloittaa hakijan saatua lupapäätöksen tiedoksi sekä
4) toiminnan lopetus 31.10.2026 tai viimeistään 15.11.2026.
Teknisten palvelujen tiedossa ei ole Liikennepalvelulain 18 b §:n mukaisia perusteita luvan myöntämättä jättämiseen ja se katsoo siksi, että haettu mikroliikennelupa tulisi myöntää hakemuksen mukaisena ottaen huomioon toiminnan aloitusaikaa koskeva tarkennus.
Liitteet Vuokrauspalvelun käyttöehdot
Käyttöaluekartta
Esittelijä Vs. Tekninen johtaja Ryynänen Harri
Päätösehdotus
Lautakunta päättää myöntää mikroliikenneluvan Swup Finland Oy:lle lupahakemuksen mukaisin ehdoin sillä tarkennuksella, että vuokraustoiminnan saa aloittaa hakijan saatua päätöksen tiedoksi. Mikäli hakija aloittaa toiminnan ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi tuloa, niin hakija kuitenkin vastaa itselleen tästä mahdollisesti aiheutuvasta taloudellisesta tai muusta haitasta.
Päätös
Hyväksyttiin.
_______