RSS-linkki
Kokousasiat:https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 21.09.2026/Pykälä 308
Ennakkokanta Tornion Keilahalli Oy:n laina-ajan pidentämiseen sekä omavelkaiseen takaukseen
KH 21.9.2026 § 308
1187/02.05.03/2026
Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@tornio.fi)
Hanna Hepola, talous- ja rahoitusjohtaja
Tornion kaupunginvaltuuston 27.2.2023 hyväksymän konserniohjeen luvun 6.2 kohdan 13 mukaan yhtiön hallituksen puheenjohtajan tai toimitusjohtajan on hankittava jo asian valmisteluvaiheessa kirjallinen konsernijaoston ennakkokanta lainan ehtojen muuttamiseen. Tornion kaupungin konsernijaosto on lakkautettu KV 26.5.2025 § 64, jolloin konsernijaoston tehtävät on siirretty kaupunginhallitukselle.
Tornion Keilahalli Oy:n hallitus on lähettänyt kaupunginhallitukselle pyynnön ennakkokannasta koskien laina-ajan pidentämistä vuoteen 2036 asti. Lainalla on Tornion kaupungin takaus. Lainan pääoma vuoden 2026 lopussa on 39 600 euroa.
Kuntalain 129 §:n 1 momentin mukaan kunnan myöntämä laina, takaus tai muu vakuus ei saa vaarantaa kunnan kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Kunta ei saa myöntää lainaa, takausta tai muuta vakuutta, jos siihen sisältyy merkittävä taloudellinen riski. Kunnan edut tulee turvata riittävän kattavilla vastavakuuksilla.
Kuntalain 129-131 §:ien tarkoituksena on kansallisella tasolla säätää menettelytavoista, joilla voidaan varmistaa, että päätös taitoimenpide on
markkinaehtoinen ja että siihen ei sisälly valtion tukea. Tämä ei vapauta
kuntaa siitä, että sen on kansallisissa säännöksissä tarkoitettuja päätöksiä
tai toimenpiteitä tehdessään otettava huomioon, mitä Euroopan unionin
toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 ja 108 artiklassa säädetään.
Valtiontukisäännökset on otettava huomioon kaikissa pykälän tarkoittamissa tilanteissa, siis myös myönnettäessä takauksia
kuntakonserniin kuuluville tahoille.
Komissio on antanut tiedonannon SEUT 107 ja 108 artiklan soveltamisesta
valtiontukiin takauksina. Tiedonannon 3.2 kohdan mukaan seuraavien
edellytysten täyttyminen riittää osoittamaan, ettei yksittäinen valtiontakaus
ole valtion tukea:
1. lainanottaja ei ole taloudellisissa vaikeuksissa
2. takauksen laajuus voidaan myöntämishetkellä mitata asianmukaisesti
3. takaus ei kata enempää kuin 80 prosenttia lainasaamisen tai muun
rahoitussitoumuksen määrästä
4. takauksesta maksetaan markkinaperusteinen hinta
Kyseisessä tiedonannossa on myös todettu, että jos jokin edellä mainituista edellytyksistä ei täyty, se ei tarkoita sitä, että takaus katsottaisiin automaattisesti valtiontueksi.
Tornion Keilahalli Oy on osa kaupunkikonsernia. Tytäryhteisöjen lainoittamiseen ja lainojen takaamiseen sisältyvää riskiä pienentää se, että tytäryhteisöt ovat kaupungin omistajaohjauksen ja konsernivalvonnan alla sekä velvollisia noudattamaan toiminnassaan kaupungin konserniohjetta ja kaupungin antamaa konserniohjausta.
Kaupungin talouden tunnuslukujen perusteella voidaan todeta, että kaupungin lakisääteisten tehtävien hoitamisen tai talouden ei erittäin varovaisestikaan arvioituna voida katsoa vaarantuvan Tornion Keilahalli Oy:lle esitetyn takauksen johdosta. Kyseiselle lainamäärälle on jo olemassa oleva takaus ja tässä päätetään vain laina-ajan pidentämisestä.
Tornion kaupunginvaltuuston 29.5.2023 § 48 hyväksymän omistajapolitiikan luvun 6 mukaan omavelkainen takaus voidaan myöntää koko lainan määrälle tai osalle lainan määrää. Kaupunki vaatii vastavakuuden myöntämilleen takauksille ja kunnan edut tulee turvata riittävän kattavalla vastavakuudella, joka määritellään tapauskohtaisesti. Lisäksi takauksesta peritään takauspalkkio, jonka määrä vahvistetaan tapauskohtaisesti ottaen huomioon yhtiön toiminnan luonne.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Kujala Jukka
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus linjaa Tornion kaupungin ennakkokannan Tornion Keilahalli Oy:n lainatakaukseen sekä olemassa olevan lainan laina-ajan pidentämiseen.
Uuden takauksen edellytyksenä on, että Tornion Keilahalli Oy antaa vastavakuuden takaukselle.
Lisäksi kaupunki perii vuosittain 0,5 %:n suuruisen takausprovision, joka lasketaan takausvastuun kohteena olevasta pääomasta per 31.12. ja maksetaan määräytymisajankohtaa seuraavan tammikuun loppuun mennessä.
Päätös
Kehitysjohtaja Sampo Kangastalo ilmoitti olevansa esteellinen asian käsittelyyn ja poistui kokouksesta kello 15.27. Esteellisyyden peruste: hallintolaki 28.1. § 5. kohta.
Kaupunginhallitus päätti, että Tornion kaupungin ennakkokanta Tornion Keilahalli Oy:n lainatakaukseen sekä olemassa olevan lainan laina-ajan pidentämiseen on myönteinen.
Uuden takauksen edellytyksenä on, että Tornion Keilahalli Oy antaa vastavakuuden takaukselle.
Lisäksi kaupunki perii vuosittain 0,5 %:n suuruisen takausprovision, joka lasketaan takausvastuun kohteena olevasta pääomasta per 31.12. ja maksetaan määräytymisajankohtaa seuraavan tammikuun loppuun mennessä.
_______