RSS-linkki
Kokousasiat:https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 14.09.2026/Pykälä 288
Lautakuntien ja viranhaltijoiden pöytäkirjat
KH 14.9.2026 § 288
Alla olevassa luettelossa mainitut lautakunnat ja viranomaiset ovat
jättäneet kaupunginhallitukselle pöytäkirjat kuntalain 92 §:n sekä kaupungin hallintosäännön 28 ja 30 §:ien mukaisia toimenpiteitä varten.
Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi sen ajan kuluessa, jossa kuntalain 134 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.
Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa:
1) lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita;
2) yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita;
3) 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat.
Pöytäkirjat ovat nähtävillä ennen kokousta hallintopäällikön virkahuoneessa ja kokouksen aikana kokouspaikalla.
Henkilöstöjaosto 19.08.2026
Sivistyslautakunta 26.08.2026
Teknisten palvelujen lautakunta 26.08.2026
Kehitysjohtajan viranhaltijapäätös § 16/2026 03.09.2026
Matkustuslupa-anomus Luulajaan Ruotsiin, hankintapäällikkö
Esittelijä kaupunginjohtaja Jukka Kujala
Päätösehdotus Päätetään, ettei kaupunginhallitus ota käsiteltäväkseen em. lautakuntien eikä muiden viranomaisten pöytäkirjojen mukaisia päätöksiä.
Päätös Varajäsen Laura Kuru ilmoitti olevansa esteellinen asian käsittelyyn ja poistui kokouksesta kello 10.01. Esteellisyyden peruste: hallintolaki 28.1. § 7. kohta. Jäsen Merja Aalto saapui kokoukseen etäyhteydellä kello 10.07. Kaupunginhallitus päätti käyttää otto-oikeutta sivistyslautakunnan päätökseen 26.8.2026 § 88 ja palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi ja päätettäväksi sivistyslautakunnassa 28.9.2026 mennessä. Ennen uuden päätösehdotuksen tekemistä kaupungin tulee käydä Tornion Perheiden Talo ry:n kanssa dokumentoidut neuvottelut tavoitteena molempien osapuolten hyväksyttävissä oleva yhteistyö- ja kumppanuusmalli. Neuvotteluissa tulee käsitellä vuoden 2026 siirtymäkauden henkilöstöresurssi, vuosien 2027–2029 yhteistyön henkilöstö- ja taloudelliset vaihtoehdot, kaupunginvaltuuston 15.12.2025 § 151 talousarviopäätöksen merkitys, avoimen varhaiskasvatuksen kokonaispalvelutarve, lapsivaikutukset sekä vaihtoehtojen vaikutukset Perheiden Talon toiminnan ja ulkopuolisen rahoituksen jatkuvuuteen. Neuvottelujen tulos, osapuolten näkemykset, mahdolliset erimielisyydet sekä vaihtoehtojen kustannusvaikutukset tuodaan toimielimen päätettäväksi ennen uuden kumppanuussopimuksen hyväksymistä tai allekirjoittamista. Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian kohdalta kokouksessa.
_______