Dynasty tietopalvelu
Tornion kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Meri-Lapin ympäristöterveys- ja joukkoliikennejaosto
Pöytäkirja 20.10.2026/Pykälä 81


Kokousasian teksti

 

Tupakkalain 79 §:n mukaisen tupakointikiellon määrääminen asuntoyhteisön parvekkeille / As Oy Laurilan Väylätie

 

YTERJOLJ 16.06.2026 § 58 

 

 

 

 Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@tornio.fi)

 Anna-Kaisa Tornberg

 

 

As Oy Laurilan Väylätie, os. Väylätie 15, 94400 Keminmaa, on toimittanut 5.5.2026 Meri-Lapin ympäristöterveysvalvontaan tupakkalain (549/2016) 79 §:n 1 momentin mukaisen hakemuksen tupakoinnin kieltämiseksi taloyhtiön asukkaiden hallinnassa olevilla huoneistojen parvekkeilla.

 

As Oy Laurilan Väylätie on 7.10.2025 pitämässään ylimääräisessä yhtiökokouksessa päättänyt enemmistöpäätöksellä hakea kunnan viranomaiselta kieltoa tupakointiin huoneistokohtaisilla parvekkeilla. Perusteluna hakemukselle on se, että parvekkeella tupakoidessa tupakansavu kulkeutuu toisiin asuntoihin ja parvekkeille. Taloyhtiön hallituksen tietoon on tullut, että tupakan savu kulkeutuu häiritsevänä toisille parvekkeille ja sisälle asti. Asiaa on yritetty ratkaista keskustelemalla. Savun kulkeutumista ei voi tiivistyksillä poistaa, koska savu kulkeutuu parvekkeilta parvekkeille ja edelleen sisälle toisiin asuntoihin tuuletusikkunoiden kautta. Tupakansavun kulkeutumista parvekkeelta toiselle ei voida ehkäistä rakenteiden korjaamisella, koska parvekkeet ovat päällekkäin ja vierekkäin. Tupakansavu voi kulkeutua tupakkalaissa säädetyin tavoin rakenteiden tai muiden olosuhteiden vuoksi huoneistoparvekkeelta toiselle huoneistoparvekkeelle tai huoneistoon muutoin kuin poikkeuksellisesti.

 

Hakemuksen liitteenä on toimitettu As Oy Laurilan Väylätien ylimääräisen yhtiökokouksen pöytäkirjaote, jonka 5 §:ssä on yhtiöjärjestyksen mukaisen äänestyksen perusteella tehty enemmistöpäätös hakea tupakoinnin kieltämistä kaikille yhtiön omistamien rakennusten huoneistokohtaisille parvekkeille.

 

As Oy on toimittanut kopion osakeluettelosta (otettu 7.5.2026), asukasluettelon (otettu 11.5.2026), selvityksen osakkeiden omistajien ja haltijoiden kuulemisessa käytetyistä menetelmistä, kuulemislomakkeet, julkisivukuvat, yhtiöjärjestyksen ja Lapin käräjäoikeuden todistuksen ylimääräisen yhtiökokouksen päätöksen lainvoimaisuudesta. Lainvoimaisuustodistuksesta käy esille, ettei As Oy:n yhtiökokouksen päätöksestä ole nostettu moitekannetta Lapin käräjäoikeudessa.

 

Asianosaisten kuuleminen:

As Oy Laurilan Väylätie on kuullut huoneistojen omistajia ja haltijoita tupakkalain 79 §:n 1 momentin mukaisen tupakointikiellon hakemisesta viimeistään kaksi viikkoa ennen asian käsittelyä ylimääräisessä yhtiökokouksessa. Tupakkalain 79 §:n 4 momentin mukaan kuuleminen katsotaan toteutetuksi. Kokouksessa taloyhtiön hallituksen esittämästä tupakointikiellon hakemisesta jätettiin eriävä mielipide ja asiasta päätettiin yhtiöjärjestyksen mukaisesti suljetulla lippuäänestyksellä, jossa ääniä hakemisen puolesta annettiin 52328 kpl ja vastaan 10244 kpl.

 

Meri-Lapin ympäristöterveysvalvonta on kuullut asian vireilläolon johdosta hallintolain 34 §:n mukaisesti vielä erikseen. Kuuleminen tapahtui yleistiedoksiantona hallintolain 55 §:n ja 62 §:n mukaisesti, koska asianosaisia oli yli 30. Kuulemiskirje on ollut nähtävillä taloyhtiön rappukäytävien ilmoitustauluilla ja Keminmaan kunnan internetsivuilla sähköisellä ilmoitustaululla. Lisäksi niille muualla asuville asuntojen osakkaille, jotka eivät ole aikaisemmin ilmoittaneet mielipidettään parveketupakointikiellon hakemisesta, lähetettiin postitse kuulemiskirjeet. Kuulemiskirjeet on lähetetty 13.5.2026. Niitä toimitettiin yhteensä 18 kpl.

 

Määräaikaan 5.6.2026 mennessä on saatu taloyhtiön ja ympäristöterveysvalvonnan kuulemisiin vastauksia yhteensä 58 kpl, huoneistojen osakkailta ja haltijoilta, kun kuultavia oli yhteensä 111. Vastausprosentti oli 52 (%). Vastanneista 46 puoltaa huoneistokohtaisen parveketupakoinnin kieltämistä ja 10 vastustaa. Yhdessä huoneistossa toinen osakas vastustaa ja toinen puoltaa kieltoa. Yhden huoneiston osakkaat kertoivat, että heillä ei ole mielipidettä asiaan. Kieltoa vastustavien mukaan kielto on tarpeeton, rajoittaa osakkaan oikeuksia, voi lisätä kulkua rappukäytävässä ja tupakointia sisällä, on taloyhtiölle kallis, voi lisätä pihan roskaamista, vaikeuttaa asunnon vuokrausta ja on hankala valvoa.

 

Perustelut:

Asuntoyhteisö voi hakea kunnalta tupakkalain 79 §:n 1 momentin mukaisen tupakointikiellon määräämistä asuntoyhteisön rakennuksen huoneistoihin kuuluville parvekkeille, huoneistojen käytössä oleviin ulkotiloihin ja huoneistojen sisätiloihin. Hakemuksessa tarkoitettujen tilojen haltijoita on kuultava ennen hakemuksen tekemistä.

 

Tupakkalain 79 §:n 2 momentin mukaan toimivaltaisen viranomaisen on määrättävä tupakointikielto hakemuksessa tarkoitettuihin tiloihin, jos tiloista voi niiden rakenteiden tai muiden olosuhteiden vuoksi muutoin kuin poikkeuksellisesti kulkeutua tupakansavua toiselle parvekkeelle, toiseen huoneistoon kuuluvan ulkotilan oleskelualueelle tai toisen huoneiston sisätiloihin.

 

Valtioneuvoston tupakointitiloista ja tupakointikiellon hakemisesta asuntoyhteisöön antaman asetuksen (601/2016) 4 a §:ssä on säädetty siitä, mitä selvityksiä ja liitteitä asuntoyhteisön tupakointikieltoa koskevassa hakemuksessa on oltava.

 

Päätös perustuu tupakkalakiin, jota säädettäessä on otettu huomioon se, että kiellolla puututaan henkilön itsemääräämisoikeuteen, henkilökohtaiseen vapauteen ja yksityiselämän suojaan.

 

Huoneistoparvekkeen tupakointikiellon osalta tupakkalaki ei edellytä sitä, että huoneistoparvekkeen haltijalle on ennen kiellon määräämistä varattu mahdollisuus ehkäistä savun kulkeutuminen omilla toimenpiteillään.

 

As Oy Laurilan Väylätien taloyhtiö koostuu viidestä vuonna 1975 valmistuneesta asuinkerrostalosta, joissa yhdessä on kolme asuinkerrosta ja muissa kaksi asuinkerrosta. Asuinhuoneistoja on yhteensä 81. Huoneistoissa on painovoimainen ilmanvaihto ja tuuletusikkunat. Huoneistoihin kuuluvat parvekkeet sijaitsevat linjoissa päällekkäin ja vierekkäin niin, että tupakansavun on mahdollista kulkeutua parvekkeilta toisille ja tuuletusikkunoiden tai korvausilman mukana asuntoihin. Parvekelasitukset eivät myöskään estä savun kulkeutumista parvekkeelta tai parvekkeelle.

 

As Oy Laurilan Väylätie tupakointikieltohakemuksen ja annettujen selvitysten perusteella parvekkeella tupakoitaessa tupakansavu voi kulkeutua toisille parvekkeille ja toisten huoneistojen sisätiloihin toistuvasti.

 

Ympäristöterveysvalvonnan näkemyksen mukaan kuulemiseen ei tullut sellaisia vastustavia kannanottoja, joilla olisi vaikutusta tupakointikieltopäätökseen.

 

Tupakkalain 73 §:n mukaan se, mitä tupakointikieltoja ja -rajoituksia koskevassa luvussa säädetään tupakoinnista ja tupakansavusta, sovelletaan myös poltettavaksi tarkoitetun kasviperäisen tuotteen polttamiseen ja sähkösavukkeen käyttämiseen sekä niistä syntyviin savuihin, höyryihin ja hiukkasiin.

 

Sovelletut säännökset

Tupakkalaki (549/2016) 73, 79, 90 ja 106 §

Valtioneuvoston asetus tupakointitiloista ja tupakointikiellon hakemisesta asuntoyhteisöön (601/2016) 4 a §

Hallintolaki (434/2003) 34, 55 ja 62 §

 

Päätöksen perusteena olevat asiakirjat:

Tupakointikieltohakemus, ylimääräisen yhtiökokouksen pöytäkirja, lainvoimaisuustodistus, yhtiöjärjestys, asukas- ja osakeluettelot, selvitys tupakkalain mukaisesta kuulemisesta ja kuulemiseen annetut vastineet, selvitys tupakanhajun kulkeutumisesta, julkisivupiirustukset, ympäristöterveysvalvonnan kuulemiskirje ja ympäristöterveysvalvonnan ilmoitus kuulemisesta.

 

Asiakirjat ovat nähtävillä kokouksessa.

 

Tiedoksianto:

Päätös toimitetaan tiedoksi As Oy Laurilan Väylätie isännöitsijälle ja hallituksen puheenjohtajalle sähköpostilla. Osakkeenomistajille ja asukkaille toimitetaan tiedote rappukäytävän ilmoitustaululle. Tiedotteesta käy esille päätöksen nähtävillä pitoaika 23.6. – 28.7.2026. Päätös on nähtävillä Kemimaan kunnan internetsivulla kohdassa Kuulutukset.

 

Esittelijä Ympäristötarkastaja

 

Päätösehdotus 

Meri-Lapin ympäristöterveys- ja joukkoliikennejaosto päättää määrätä tupakkalain 79 §:n mukaisen tupakointikiellon As Oy Laurilan Väylätie, os. Väylätie 15, 94400 Keminmaa, kiinteistössä sijaitseville, asukkaiden hallinnassa oleville huoneistoparvekkeille. Päätös on voimassa toistaiseksi.

Päätöksestä peritään tupakkalain 90 §:n 1. mom. 4 kohdan perusteella Meri-Lapin ympäristöterveysvalvonnan maksutaksan (17.02.2026 § 19) mukainen maksu, joka on 670 euroa.

Pöytäkirja pidetään tämän pykälän osalta kokouksessa tarkastettuna.

 

Päätös 

Hyväksyttiin.

 

 _______

 

 

 

YTERJOLJ 20.10.2026 § 81  

699/11.02.02.01/2026  

 

 

 Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@tornio.fi)

Anna-Kaisa Tornberg

 

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on pyytänyt Meri-Lapin ympäristöterveys- ja joukkoliikennejaostolta lausuntoa valituksesta, joka on tehty Meri-Lapin ympäristöterveys- ja joukkoliikennejaoston, 16.6.2026, 58 § päätöksestä. Kyseessä on päätös tupakkalain (549/2016) 79 §:n mukaisen tupakointikiellon määräämisestä asuntoyhteisön parvekkeille / As Oy Laurilan Väylätie, os. Väylätie 15, 94400 Keminmaa. Lausunnossa pyydetään antamaan selostus asiasta, vastaamaan muutoksenhakijan vaatimuksiin ja niiden perusteluihin sekä lausumaan esitetystä selvityksestä.

 

Parveketupakointikieltopäätöksen perustelut on esitetty päätöksen valmistelutekstissä ja perusteena olevat asiakirjat ovat kokouksessa nähtävillä ja ne toimitetaan Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen lausunnon mukana.

 

Valittaja esittää valituksessa, että koko tupakointikieltopäätös on kumottava, koska päätöksen valmistelussa on olennaisia puutteita. Valittajan mukaan päätöksen käsittelyssä ei ole huomioitu tupakkalain ja asunto-osakeyhtiölain välistä ristiriitaa, päätös ei noudata asunto-osakeyhtiölain oikeudenmukaisuus ja tasavertaisuusperiaatetta ja rajoittaa hänen yksityisomistustansa. Meri-Lapin ympäristöterveys- ja joukkoliikennejaosto huomauttaa, että tehdyssä päätöksessä sovelletaan tupakkalakia (549/2016), jota säädettäessä on otettu huomioon se, että tupakointikiellolla puututaan henkilön itsemääräämisoikeuteen, henkilökohtaiseen vapauteen ja yksityiselämän suojaan (PeVL 17/2016 vp ja hallituksen esitys eduskunnalle tupakkalaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi 15/2016). Kunnan viranomaisen tehtävänä tupakointikieltopäätöksessä tai päätöksen valmistelussa ei ole ottaa kantaa asunto-osakeyhtiölain (1599/2009) ja tupakkalain väliseen ristiriitaan tai siihen, että päätöksellä voi olla vaikutusta osakkaan omaisuudensuojaan.

 

Valittaja tuo esille, että taloyhtiön ja jaoston tekemien kuulemisten (valituksessa käytetty sanaa kyselyn) tulokset on ilmoitettu puutteellisesti, koska päätöksen käsittelyssä ei ole tuotu esille, että 71 vastaajaa eli selvä enemmistö asianosaisista on jättänyt vastaamatta kuulemiseen. Vastaamatta jättäminen on valittajan mukaan selvä kannanotto.

Meri-Lapin ympäristöterveys- ja joukkoliikennejaosto toteaa, että As Oy Laurilan Väylätien parveketupakointikiellon hakemisesta päättäminen on tapahtunut annettujen tietojen mukaan ylimääräisessä yhtiökokouksessa enemmistöpäätöksellä ja yli kaksi viikkoa ennen päätöstä on lähetetty kuulemiskirjeet kaikille asianosaisille taloyhtiön osakkaille ja asuntojen haltijoille. Tupakkalain 79 §:n 4 momentin mukaan kuuleminen katsotaan toteutetuksi, kun taloyhtiö toimittaa hakemuksessa tarkoitettujen tilojen haltijoille viimeistään kaksi viikkoa ennen tupakointikiellon hakemisesta päättävää yhtiökokousta: 1. tiedon ehdotetun hakemuksen perusteista, 2. ohjeet huomautusten tekemiseen. Taloyhtiön hallitus on toimittanut kuulemiskirjeet 8.9.2025 ja päätös tupakointikiellon hakemisesta on tehty 7.10.2025. Meri-Lapin ympäristöterveys- ja joukkoliikennejaosto toteaa, että ennen taloyhtiön päätöstä parveketupakointikiellosta tehty kuuleminen on tapahtunut tupakkalain 79.1 §:n ja 79.4 §:n mukaisesti.

 

Meri-Lapin ympäristöterveys- ja joukkoliikennejaosto kuuli ennen päätöksentekoa hallintolain (434/2003) 34 §:n mukaisesti asianosaisia julkaisemalla 15.5.2026 kuulemiskirjeen yleistiedoksiantona Keminmaan kunnan sähköisellä ilmoitustaululla, asettamalla kuulemiskirjeen taloyhtiön rappukäytäviin esille ja lähettämällä postitse kuulemiskirjeet niille muualla asuville taloyhtiön osakkaille, jotka eivät vastanneet taloyhtiön kuulemiseen.  Kuuleminen voidaan katsoa toteutetuksi, vaikka kaikki kuultavat eivät vastaisi kuulemiseen. Kuulemiseen eivät vastanneet määräaikaan 5.6.2026 mennessä kaikki kuultavat, vastaamatta jättämistä ei kuitenkaan voida katsoa mielipiteen antamiseksi, eikä kuulemiskirjeissä niin ole esitetty. Kuulemiskirjeessä on mainittu, että asia voidaan ratkaista vastineen puuttumisen sitä estämättä.

 

Osakkeenomistaja voi moittia yhtiökokouksen päätöstä esimerkiksi kokousmenettelyä rasittavan virheen taikka yhdenvertaisuusperiaatteen loukkauksen perusteella, As Oy Laurilan Väylätien ylimääräisen yhtiökokouksen päätös hakemuksesta on moittimattomuustodistuksen perusteella lainvoimainen, eikä tupakointikieltohakemuksen käsittelylle kunnassa siten ole ollut estettä.

 

Tupakkalain 79 §:n 2 momentin mukaan toimivaltaisen viranomaisen on määrättävä tupakointikielto hakemuksessa tarkoitettuihin tiloihin, jos tiloista voi niiden rakenteiden tai muiden olosuhteiden vuoksi muutoin kuin poikkeuksellisesti kulkeutua tupakansavua toiselle parvekkeelle, toiseen huoneistoon kuuluvan ulkotilan oleskelualueelle tai toisen huoneiston sisätiloihin. Taloyhtiön ja jaoston kuulemisessa esitetyissä tupakointikiellon määräämistä vastustavissa kannanotoissa ei esitetty perusteita sille, että tupakansavu ei rakenteiden tai muiden olosuhteiden vuoksi voisi kulkeutua huoneistoparvekkeilta toisille parvekkeille, toiseen huoneistoon kuuluvalle ulkotilan oleskelualueelle tai toisen huoneiston sisätiloihin. Taloyhtiön rakennusten julkisivupiirrosten perusteella tupakansavu voi toistuvasti kulkeutua parvekkeelta toiselle ja sisätiloihin, koska parvekkeet sijaitsevat lähellä toisiaan päällekkäin ja vierekkäin. Parvekkeiden sijaintien perusteella tupakansavun kulkeutumisen mahdollisuus ei ole pelkästään poikkeuksellista. Viranomaisen harkintavalta päätöksenteossa on sidottu eikä päätöksenteossa oteta huomioon sitä, että osa asianosaisista jätti vastaamatta kuulemiseen.

 

Koska kuuleminen oli toteutettu tupakkalain 79.1 §:n ja hallintolain 34 §:n mukaisesti ja tupakkalain 79.2 § mukaiset kiellon määräämisen edellytykset täyttyivät, hakemuksen perusteella oli tehtävä tupakointikieltopäätös. Valituksessa ei esitetty sellaisia seikkoja, jotka osoittaisivat päätöksen valmistelussa olleen puutteita tai antaisivat aihetta päätöksen kumoamiseen.

 

Valittaja tuo esille näkemyksen, että tupakointikiellon valvonnassa eri kerrosten asukkaat ovat eriarvoisessa asemassa, koska alimpiin kerroksiin näkee pihalta paremmin. Tämä on valittajan mukaan asunto-osakeyhtiölain periaatteiden vastaista. Meri-Lapin ympäristöterveys- ja joukkoliikennejaosto toteaa, että lähtökohta on, että määrättyä tupakointikielto noudatetaan. Tupakkalain mukaisten tupakointikieltojen tavoitteena on, ettei kukaan joudu vastoin tahtoaan altistumaan tupakansavulle. Päätös koskee samalla tavalla kaikkia parvekkeita, koska olosuhteet savun kulkeutumiselle ovat vastaavat. Valvonta ei perustu asunto-osakeyhtiölakiin vaan tupakkalain 8 §:n 1 momentin 3 kohtaan, jonka mukaan kunta valvoo alueellaan tupakointikieltoja ja -rajoituksia koskevien säännösten noudattamista. Tupakointikieltoa valvotaan valitusten perusteella tapauskohtaisesti eikä tupakointikieltopäätöksessä arvioida päätöksen valvonnan tasavertaisuutta taloyhtiön eri kerroksissa asuvien asukkaiden kannalta.

 

Esittelijä Ympäristöpäällikkö Maikkula Pipsa

 

Päätösehdotus 

Meri-Lapin ympäristöterveys- ja joukkoliikennejaosto antaa oheisen lausunnon liitteineen Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen.

Pöytäkirja pidetään tämän pykälän osalta kokouksessa tarkastettuna.

 

Päätös 

Hyväksyttiin.

 

 _______