Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 16.12.2021/Pykälä 137


Työpäivät 22-23

 

Esiopetuspäivien vahvistaminen sekä Tornion peruskoulujen ja lukion työ - ja loma-ajat lukuvuonna 2022- 2023.

 

SIVISTYS 16.12.2021 § 137  

1351/12.00.01.03/2021  

 

 

Valmistelija Sivistystoimenjohtaja Ilkka Halmkrona ja varhaiskasvatuspäällikkö Riitta Keloneva.

 

 1.1.2015 voimaan tulleen lain mukaisesti lapsen on osallistuttava ennen oppivelvollisuuden alkamista vuoden kestävään esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan.

 

 Esiopetuspaikka määräytyy tulevan lähikoulun mukaan.

 

 Oppilas voi pyrkiä esioppilaaksi myös muuhun kuin hänelle osoitettuun lähikouluun. Perustellut anomukset muuhun esikouluun tulee lähettää sivistystoimenjohtajalle.

 

 Perusopetuslain mukaisesti esiopetusta annetaan vähintään 700 tuntia 15.8. 2022 - 26.5.2023 välisenä aikana (neljä tuntia /pv) yhteensä 700 h.

 

 Valmistelijan esitys:

 Esiopetuksen toiminta-ajat syksylle 2022 ja keväälle 2023 vahvistetaan

 seuraavasti :

 Syksy 15.8 - 16.12.2022

 Kevät 9.1 - 26.5.2023

 Syysloma 17 - 23.10. 2022

 Joululoma 19.12. 2022 - 8.1.2023

 Talviloma 6.3 - 12.3.2023

 Pääsiäisloma 7.4 - 10.4 . 2023

 

 Varhaiskasvatusopettajien ja - hoitajien koulutuspäivät ovat 11 - 12.8 .           

 2022.

 

 Peruskoulujen työ- ja loma-ajat määräytyvät 1.1.1999 voimaan tulleiden

 perusopetuslain (628/98) ja sen nojalla annetun perusopetusasetuksen

 mukaan seuraavasti:

 Peruskoulun lukuvuosi alkaa 1. päivänä elokuuta ja päättyy 31. päivänä

 heinäkuuta. Lukuvuodessa on 190 työpäivää. lukuvuoden työpäivistä

 vähennetään muuksi arkipäiväksi kuin lauantaiksi sattuvat itsenäisyys-

 päivä, loppiainen ja vapunpäivä. (perusopetuslaki 23 §)

 

 Lukuvuonna 2022 - 2023 koulutyötä tulee tehdä 187 arkipäivää.

 

 Vuoden 1999 alusta voimaan tullessaa lukiolaissa ja asetuksessa ei

 lukioiden työ - ja loma-ajoista säädetty. Niistä päättää koulutuksen

 järjestäjä.

 

 Lukioasetuksen 3 §:n 1 momentin mukaan opetus tulee järjestää siten,

 että lukio pystytään suorittamaan kolmessa vuodessa. Lisäksi lukiolai

 (628/98) 5 § velvoittaa koulutuksen järjestäjiä yhetistyöhön alueella

 toimivien lukiokoulutuksen järjestäjien kanssa.

 

 

 

 

 Tarkoituksenmukaista myös on, että lukio noudattaa samoja työaikoja

 peruskoulun kanssa, koska kouluilla on yhteisiä opettajia, perheissä on

 lapsia sekä peruskoulussa että lukiossa, kouluruokailujärjestelyt ovat yh-

 teisiä sekä kuljetukset noudattavat peruskoulun työpäiviä.

 

 Työ - ja loma-aikojen järjestämisessä syys- ja joululomien pituudet ja

 niiden alakmisajankohdat vaikuttavat lukuvuoden aloittamispäivään.

 

 Rehtoreiden ja koulunjohtajien kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen

 päätettiin esittää työ - ja loma-ajoiksi liiteenä olevaa vaihtoehtoa.

 

 Valmistelijan esitys:

 

 Syyslukukausi 10.8 - 22.12.2022

 Kevätlukukausi  9.1 - 3.6.2023

 Syysloma 17.10 - 23.10.2022

 Joululoma 23.12.2022 - 8.1.2023

 Talviloma 6.3 - 12.3.2023

 Pääsiäisloma 7.4 -10.4.2023

 

Oheisaineisto                     Koulujen työ - ja loma-ajat 2022-2023.

 

 

Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Halmkrona Ilkka

 

Päätösehdotus 1. vahvistaa esiopetuksen toiminta-ajat varhaiskasvatuspäällikön esityksen mukaisena
2. hyväksyä peruskoulujen ja lukion työ- ja loma-ajat liitteen mukaisena.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 _______