Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 16.08.2021/Pykälä 98


 

Kaupunginhallituksen jäsenten, varajäsenten, puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien vaali

 

KH 21.06.2021 § 232 
Valmistelija hallintopäällikkö Outi Kääriäinen:

Kuntalain (410/2015) 30 §:n mukaan kunnassa on oltava val­tuus­ton lisäksi kun­nan­hal­li­tus ja tarkastuslautakunta. Valtuusto voi li­säk­si aset­taa:

1) kunnanhallituksen alaisena toimivia lautakuntia tai niiden si­jas­ta valiokuntia hoitamaan pysyväisluonteisia tehtäviä;

2) johtokuntia liikelaitoksen tai tehtävän hoitamista varten;

3) jaostoja kunnanhallitukseen, lautakuntaan, valiokuntaan ja joh­to­kun­taan.

Kunnanhallitus ja valtuuston päätöksen nojalla muukin toimielin voi asettaa toimikunnan määrätyn tehtävän hoitamista varten.

Kunnanhallitus vastaa kuntalain 39 §:n mukaan kunnan hal­lin­nos­ta ja taloudenhoidosta, valtuuston päätösten valmistelusta, täy­tän­töön­pa­nos­ta ja laillisuuden valvonnasta. Kunnanhallitus valvoo kun­nan etua ja, jollei hallintosäännössä toisin määrätä, edustaa kun­taa ja käyttää sen puhevaltaa, edustaa kuntaa työnantajana ja vas­taa kunnan henkilöstöpolitiikasta, vastaa kunnan toiminnan yh­teen­so­vit­ta­mi­ses­ta ja  kunnan toiminnan omistajaohjauksesta  se­kä huolehtii kunnan sisäisestä valvonnasta ja riskienhallinnan jär­jes­­mi­ses­tä.

Vaalikelpoisuutta kunnanhallitukseen rajoitetaan kuntalain 73 §:ssä seu­raa­vas­ti:

"Vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaa­li­kel­poi­nen valtuustoon, ei kuitenkaan:

1) välittömästi kunnanhallituksen alaisena toimiva kunnan pal­ve­luk­ses­sa oleva henkilö,

2) henkilö, joka on kunnanhallituksen tehtäväalueella toimivan, kun­nan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön pal­ve­luk­ses­sa,

3) kunnan palveluksessa oleva henkilö, joka lautakunnan esit­te­li­­nä tai muuten vastaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi tulevien asioi­den valmistelusta,

4) henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toi­mi­eli­men jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai sii­hen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yh­tei­sös­sä tai säätiössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jol­le kunnanhallituksessa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden rat­kai­su on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

Henkilöstön edunvalvonnasta asianomaisessa kunnassa huo­leh­ti­van yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen pu­heen­joh­ta­ja ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen. Vaa­li­kel­poi­nen ei myöskään ole henkilö, joka yhteisön neuvottelijana tai muus­sa vastaavassa ominaisuudessa vastaa edunvalvonnasta.

Enemmistön kunnanhallituksen jäsenistä on oltava muita kuin kun­nan tai kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön pal­ve­luk­ses­sa olevia henkilöitä.

Enemmistön kunnanhallituksen jäsenistä on oltava muita kuin kun­nan tai kunnan määräämisvallassa olevan yhteisön tai säätiön pal­ve­luk­ses­sa olevia henkilöitä. Kunnanhallituksen, tar­kas­tus­lau­ta­kun­nan, muiden lautakuntien ja va­lio­kun­tien jäsenet valitaan ke­­kuus­sa pidettävässä valtuuston ko­kouk­ses­sa.

Edellä 1 momentin 4 kohtaa ei sovelleta kunnan määräysvallassa ole­van yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jä­se­neen.

"Kuntalain 33 §:n mukaan valtuusto tai muu valinnasta vastaava toi­mi­elin valitsee jäseniksi valituista toimielimen puheenjohtajan ja tar­peel­li­sen määrän varapuheenjohtajia. Puheenjohtaja ja va­ra­pu­heen­joh­ta­jat valitaan samassa vaalitoimituksessa, jollei val­tuus­to ole päättänyt puheenjohtajamallista."

"Toimielimiä valittaessa on otettava huomioon tasa-arvolain 4 a §:n 1 momentti, joka kuuluu seuraavasti:

Valtion komiteoissa, neuvottelukunnissa ja muissa vastaavissa toi­mi­eli­mis­sä sekä kunnallisissa ja kuntien välisen yh­teis­toi­min­nan toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla se­kä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei eri­tyi­sis­tä syistä muuta johdu. Sukupuolikiintiö koskee kaikkia kun­nan toimielimiä lukuun ottamatta kuntien valtuustoja, jotka va­li­taan yleisillä vaaleilla. Kunnan toimielimiä ovat kuntalain 30 §:n mu­kaan valtuuston lisäksi kunnanhallitus ja sen jaostot, lau­ta­kun­nat tai valiokunnat ja niiden jaostot, johtokunnat ja niiden jaostot se­kä toimikunnat. Lain mukaan sukupuolikiintiön on toteuduttava se­kä varsinaisten että varajäsenten kohdalla. Sen sijaan laki ei vaa­di, että varsinaisen jäsenen ja hänen henkilökohtaisen va­ra­­se­nen­sä olisi oltava samaa sukupuolta. Myöskään pu­heen­joh­ta­jis­toa vaatimus ei erikseen koske. "

Kuntalain 93 §:n mukaan kunnanhallituksen on valmisteltava val­tuus­tos­sa käsiteltävät asiat lukuun ottamatta asioita, jotka kos­ke­vat valtuuston toiminnan sisäistä järjestelyä taikka jotka 35 §:ssä tar­koi­tet­tu tilapäinen valiokunta tai 121 §:ssä tarkoitettu tar­kas­tus­lau­ta­kun­ta on valmistellut."

Kaupunginvaltuuston 14.12.2020 hyväksymän hallintosäännön 5 lu­vun 24 §:ssä on määritelty kaupunginhallituksen vastuut ja pää­tös­val­ta. Kau­pun­gin­hal­li­tuk­ses­sa on hallintosäännön 2 luvun 7 § mu­kaan 11 jäsentä ja jokaisella henkilökohtainen varajäsen.
Hallintosäännön 7 §:n mukaan valtuusto valitsee kau­pun­gin­hal­li­tuk­sen puheenjohtajan ja I ja II varapuheenjohtajan. Kau­pun­gin­hal­li­tuk­sen kokousten pöytäkirjanpitäjänä toimii kau­pun­gin­hal­li­tuk­sen nimeämä viranhaltija. Kaupunginhallituksella on hen­ki­lös­­jaos­to ja konsernijaosto.

Kuntalain 32 §:n mukaan toi­mi­eli­men jäsenet valitaan valtuuston toi­mi­kau­dek­si, jollei val­tuus­to ole päättänyt, että heidän toi­mi­kau­ten­sa on valtuuston toi­mi­kaut­ta lyhyempi.

Kunnanhallituksen, tarkastuslautakunnan, mui­den lautakuntien ja va­lio­kun­tien jäsenet valitaan elokuussa 2021 pi­det­­väs­sä val­tuus­ton kokouksessa.
 

KAUPUNGINJOHTAJA TIMO NOUSIAINEN:

Päätetään esittää kaupunginvaltuustolle, että se päättää:

1) Kaupunginhallituksen toimikaudesta alkaneella val­tuus­to­kau­del­la

2) Valita kaupunginhallitukseen 11 jäsentä ja jokaiselle hen­ki­­koh­tai­sen varajäsenen

3) Valita kaupunginhallitukseen valittujen varsinaisten jäsenten kes­kuu­des­ta päättämälleen toimikaudelle kaupunginhallituksen pu­heen­joh­ta­jan sekä I ja II varapuheenjohtajan.
 

KAUPUNGINHALLITUS:

Hyväksyttiin siirrettäväksi kaupunginvaltuuston päätöksentekoon.
 

LISÄTIEDOT: Hallintopäällikkö Outi Kääriäinen, 040 667 9760 ja kau­pun­gin­la­ki­mies Hannu Markkula, 050 597 1342
 

TÄYTÄNTÖÖNPANO: Muutoksenhakuna kaupunginvaltuuston päätöksen jälkeen kun­nal­lis­va­li­tus.

Otteet kaupunginvaltuuston päätöksen jälkeen:
nimetyt jäsenet ja varajäsenet
nimetyt puheenjohtajat


_______

 

 

KV 16.08.2021 § 98  

684/00.00.01.00/2021  

 

 

Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto päättää:

 

  

 1) Kaupunginhallituksen toimikaudesta valtuustokaudella 2021-2025

2) Valita kaupunginhallitukseen 11 jäsentä ja jokaiselle henkilökohtaisen varajäsenen

3) Valita kaupunginhallitukseen valittujen varsinaisten jäsenten keskuudesta päättämälleen toimikaudelle kaupunginhallituksen puheenjohtajan sekä I ja II varapuheenjohtajan.

 

Päätös  Kaupunginvaltuusto päätti:

1) kaupunginhallituksen toimikaudeksi vuodet 2021-2025

2) valita kaupunginhallitukseen 11 jäsentä ja jokaiselle henkilökohtaisen varajäsenen seuraavasti:

Varsinainen jäsen  Henkilökohtainen varajäsen
Olli Rainio   Taava-Tuulia Vanhala
Risto Välimaa  Sari Juntura
Ismo Säily   Risto Leinonen
Päivi Pukero   Kirsti Aho
Marja-Liisa Husa  Markku Sadinmaa
Jari Sainmaa   Vilho Tikkanen
Jari Hast   Jyri Tallgren
Kaisa Juuso   Markus Törmä
Outi Rämö   Tytti Pernu
Merja Aalto   Aino Hyöppinen
Antti Kaarlela  Ilmari Antinjuntti

3) valitsi kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi Olli Rainion, 1. varapuheenjohtajaksi Jari Sainmaan ja 2. varapuheenjohtajaksi Risto Välimaan.

 

 _______