Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 16.08.2021/Pykälä 114


 

Jäsenten valitseminen Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymän valtuustoon

 

KH 21.06.2021 § 245 
Valmistelija hallintopäällikkö Outi Kääriäinen:

Kuntalain 58 §:ssä on seuraava säännös kuntayhtymän toi­mi­eli­mis­tä:

"Kuntayhtymän päätösvaltaa käyttää yhtymävaltuusto tai yh­ty­­ko­kous. Jäljempänä 61 §:ssä tarkoitetussa yhden toimielimen kun­ta­yh­ty­mäs­sä päätösvalta jakautuu jäsenkunnille ja kun­ta­yh­ty­män toimielimelle perussopimuksessa sovituin tavoin. Kun­ta­yh­ty­mäl­lä voi olla myös muita perussopimuksessa sovittuja toi­mi­eli­miä.

Kuntayhtymän muiden kuin 1 momentissa tarkoitettujen toi­mi­elin­ten kokoonpano on sovitettava sellaiseksi, että se vastaa jä­sen­kun­tien valtuustoissa edustettuina olevien eri ryhmien kun­ta­vaa­leis­sa saamaa ääniosuutta kuntayhtymän alueella vaalilaissa sää­de­tyn suhteellisuusperiaatteen mukaisesti."

Kuntalain 59 §:n mukaan yhtymävaltuustoon sovelletaan, mitä val­tuus­tos­ta säädetään. Yhtymävaltuuston jäsenet valitsee kunta pe­rus­so­pi­muk­ses­sa sovitulla tavalla. Yhtymäkokouksen käyt­täes­sä ylintä päätösvaltaa 60 §:n mukaan kokous on pidettävä vä­hin­tään kaksi ker­taa vuodessa. Yhtymäkokousedustajan kuhunkin ko­kouk­seen erik­seen valitsee jäsenkunnan kunnanhallitus tai jä­sen­kun­nan val­tuus­ton päättämä kunnan muu toimielin.

Yhtymäkokouksen julkisuuteen sovelletaan, mitä valtuuston ko­kouk­sen julkisuudesta säädetään 101 §:ssä. Yh­ty­­ko­kous­edus­ta­jan esteellisyyteen sovelletaan, mitä valtuutetun es­teel­li­syy­des­tä sää­de­tään 97 §:ssä.

Kuntalain 76 §:n mukaan "vaalikelpoinen kuntayhtymän toi­mi­eli­miin on henkilö, joka 71 §:n mukaan on vaalikelpoinen kun­ta­yh­ty­män jäsenkunnan luottamustoimeen. Vaalikelpoinen ei kui­ten­kaan ole 72 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu henkilö eikä sa­man kuntayhtymän palveluksessa oleva henkilö.

Vaalikelpoinen muun kuin 58 §:n 1 momentissa tarkoitetun toi­mi­eli­men jäseneksi ei 72 § mukaan ole myöskään henkilö, joka on hal­li­tuk­sen tai sii­hen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka joh­ta­vas­sa ja vas­tuul­li­ses­sa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa ase­mas­sa lii­ke­toi­min­taa harjoittavassa yhteisössä tai säätiössä, jos ky­sy­myk­ses­sä on sellainen yhteisö, jolle toimielimessä ta­van­omai­ses­ti kä­si­tel­­vien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olen­nais­ta hyö­tyä tai vahinkoa." Edellä tarkoitetussa pal­ve­lus­suh­tees­sa oleva on vaalikelpoinen valtuutetuksi, jos palvelussuhde päät­tyy ennen kuin valtuutettujen toimikausi alkaa.
Kuntayhtymän perussopimuksessa voidaan sopia, että kun­ta­yh­ty­män muun toimielimen kuin yhtymäkokouksen jäsenten ja va­ra­­sen­ten tulee olla jäsenkuntien valtuutettuja.

Peruskunnan toimielimiä koskevia erityisiä vaa­li­kel­poi­suus­vaa­ti­muk­sia ei sovelleta kuntayhtymän toimielimiin, vaan niistä sää­de­tään edellä mainitussa kuntalain 69 §:ssä erikseen.

Kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain (519/77) 17 §:n mu­kaan erityishuoltopiirin kuntayhtymän valtuuston kokoukseen va­lit­se­vat jäsenkuntien valtuustot jäseniä siten, että kunta, jonka asu­kas­lu­ku viimeksi toimitetun henkikirjoituksen mukaan on 8 001-25 000 valitsee kolme (3) jäsentä ja henkilökohtaiset va­ra­­se­net val­tuus­ton kokoukseen.

Kuntien valtuustot valitsevat jäseniä kuntayhtymän valtuustoon seu­raa­vas­ti:

 

Kunnan väes­­tie­to­lain (507/1993) 18 §:n mu­kai­nen va­lin­ta­vuot­ta edeltävän vuo­den­vaih­teen asu­kas­lu­ku

Jäsenten lukumäärä

enintään  8 000

2

8 001-25 000

3

25 001- 100 000

4

100 001 - 400 000

5

400 001 tai enemmän

6


Kullekin jäsenelle valitaan henkilökohtainen varajäsen.

Jäsenkuntaa edustavien jäsenten äänimäärä valtuustossa mää­räy­tyy kunnan väestötietolain 18 §:n mukaisen valintavuotta edel­­vän vuoden vaihteen asukasluvun mukaan siten, että kuntaa edus­ta­vil­la jäsenillä on yksi ääni jokaista alkavaa 1 000 asukasta koh­ti. Äänimäärä voi kuitenkin olla enintään kolmannes kaikkien jä­sen­kun­tia edustavien jäsenten yhteenlasketusta äänimäärästä. Kun­taa edustavien jäsenten äänimäärä jakautuu tasan heistä saa­pu­vil­la olevien kesken.

Kuntayhtymän jäsenkunnat ovat: Enontekiö, Inari, Kemi, Ke­mi­jär­vi, Keminmaa, Kittilä, Kolari, Muonio, Pelkosenniemi, Pello, Po­sio, Ra­nua, Rovaniemi, Salla, Savukoski, Simo, Sodankylä, Tervola, Tor­nio, Utsjoki ja Ylitornio.

Tasa-arvovaatimukset

"Toimielimiä valittaessa on otettava huomioon tasa-arvolain (609/1986) 4 a §:n 1 momentti, joka kuuluu seuraavasti:

Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 4 a §:n1 mo­men­tin mukaan valtion komiteoissa, neuvottelukunnissa ja muis­sa vastaavissa toimielimissä sekä kunnallisissa ja kuntien vä­li­sen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta kun­nan­val­tuus­to­ja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 pro­sent­tia, jollei erityisistä syistä muuta johdu.

Sukupuolikiintiö kos­kee kaikkia kunnan toimielimiä lukuun ot­ta­mat­ta kuntien val­tuus­to­ja, jotka valitaan yleisillä vaaleilla. Kunnan toi­mi­eli­miä ovat kun­ta­lain 30 §:n mukaan valtuuston lisäksi kun­nan­hal­li­tus ja sen jaos­tot, lautakunnat tai valiokunnat ja niiden jaos­tot, johtokunnat ja niiden jaostot sekä toimikunnat. Lain mu­kaan sukupuolikiintiön on toteuduttava sekä varsinaisten että va­ra­­sen­ten kohdalla. Sen sijaan laki ei vaadi, että varsinaisen jä­se­nen ja hänen hen­ki­­koh­tai­sen varajäsenensä olisi oltava sa­maa sukupuolta. Myös­kään puheenjohtajistoa vaatimus ei erik­seen koske."

Suomen Kuntaliiton yleiskirjeen nro 19/80/2012 mukaan ta­sa-ar­vo­lain muutos tuli voimaan 1.6.2005, ja tuolloin kiintiövaatimus ulo­tet­tiin myös "kuntien välisen yh­teis­toi­min­nan toimielimiin". Käy­tän­nös­sä tämä tarkoittaa myös niitä toi­mi­eli­miä, joihin jokainen kun­ta valitsee omat jäsenensä, esi­mer­kik­si kuntayhtymän yh­ty­­val­tuus­toa. Kiintiövaatimuksen täyt­­mi­nen edellyttää en­na­kol­ta käytäviä kuntien neuvotteluja.

 

KAUPUNGINJOHTAJA TIMO NOUSIAINEN:

Päätetään esittää kaupunginvaltuustolle, että se valitsee toi­mi­kau­dek­si 2021-2025 Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymän val­tuus­toon kolme (3) varsinaista jäsentä ja kullekin hen­ki­­koh­tai­sen va­ra­­se­nen.

 

KAUPUNGINHALLITUS:
Hyväksyttiin siirrettäväksi kaupunginvaltuuston päätöksentekoon.
 

LISÄTIEDOT: Perusturvajohtaja Leena Karjalainen, 040 554 9270
 

TÄYTÄNTÖÖNPANO: Muutoksenhakuna kaupunginvaltuuston päätöksen jälkeen kun­nal­lis­va­li­tus.

Otteet kaupunginvaltuuston päätöksen jälkeen:
Valitut jäsenet ja varajäsenet
Kolpeneen kuntayhtymän kirjaamo

_______

 

 

KV 16.08.2021 § 114  

686/00.00.01.00/2021  

 

 

Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto päättää:

valita toi­mi­kau­dek­si 2021-2025 Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymän val­tuus­toon kolme (3) varsinaista jäsentä ja kullekin hen­ki­­koh­tai­sen va­ra­­se­nen.

 

 

 

Päätös  Kaupunginvaltuusto jätti yksimielisesti asian toistaiseksi pöydälle.

 

 _______