Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 16.08.2021/Pykälä 119


 

Käräjäoikeuden lautamiesten vaali

 

KH 21.06.2021 § 251 
Valmistelija hallintopäällikkö Outi Kääriäinen:

Laki käräjäoikeuden lautamiehistä (675/2016) 4 §:n mukaan kun­nan­val­tuus­to valitsee lau­ta­mie­het toimikauttaan vastaavaksi ajak­si.

Käräjäoikeuslain mukaan kunnasta valittavien lautamiesten tulee mah­dol­li­sim­man tasapuolisesti edustaa kunnan väestön ikä-, elin­kei­no-, sukupuoli- ja kielijakautumaa.

Käräjäoikeuden lautamiehistä annetun lain (675/2016) 2 §:n  mu­kaan lautamiehen tulee olla kä­­­oi­keu­den tuomiopiiriin kuu­lu­vas­sa kunnassa asuva Suomen kan­sa­lai­nen, joka ei ole kon­kurs­sis­sa, jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu ja jota on pi­det­­vä sopivana toimimaan lau­ta­mie­he­nä.

Lautamieheksi ei saa valita henkilöä, joka on alle 25-vuotias tai jo­ka on täyttänyt 65 vuotta. Lautamiehenä ei saa olla henkilö, jolla on virka yleisessä tuomioistuimessa tai rangaistuslaitoksessa taik­ka joka virassaan suorittaa ulosottotehtäviä, rikoksen esi­tut­kin­taa taikka tulli- ja poliisivalvontaa, eikä myöskään virallinen syyt­­jä, asianajaja taikka muu ammatikseen asianajoa har­joit­ta­va henkilö.

Lautamiehille ei ole asetettu erityisiä kielitaitovaatimuksia toisin kuin tuomareille. Valtuustojen tehtävänä on huolehtia siitä, että lau­ta­mie­hik­si valittavilla henkilöillä on tehtävän suorittamiseksi vaa­dit­ta­va riittävä kielitaito ja käräjäoikeuden tehtävänä on huo­leh­tia lautamiesten istuntokokoonpanosta. Käytännössä kie­li­tai­to­vaa­ti­muk­set korostuvat sellaisissa käräjäoikeuksissa, jotka ovat kak­si­kie­li­siä. Oikeusministeriön näkemyksen mukaan valittavien lau­ta­mies­ten kielitaitoon tulee kiinnittää aiempaa enemmän huo­mioi­ta.

Laki käräjäoikeuden lautamihistä 1 §:n mukaan lautamiehen vaa­liin, valituksi tul­leen lautamiehen oikeuteen kieltäytyä tehtävästä se­kä lau­ta­mie­hen tehtävän hoitamiseen valituksen käsittelyn ja vaa­lin aikana so­vel­le­taan kuntalain 10 luvun luottamushenkilöä kos­ke­via säännöksiä.

Oikeusministeriö on kiinnittänyt huomiota valtuustoryhmien ja lau­ta­mies­eh­dok­kai­den eräisiin kannanottoihin ja seikkoihin, jotka ovat aika ajoin nousseet esiin lautamiesjärjestelmän toimivuutta ja us­kot­ta­vuut­ta arvioitaessa. Kannanotot ovat edelleenkin ajan­koh­tai­sia ja syytä saattaa valtuustojen ja valtuustoryhmien sekä lau­ta­mies­eh­dok­kai­den tietoon.

Perustuslakivaliokunta toteaa muun muassa seuraavaa:

"Lautamiesten valinnassa tulee korostaa lautamiehen tuo­ma­rin­teh­­vää. Lautamies ei ole poliittisella valtakirjalla toimiva kun­nal­li­nen luottamushenkilö, vaan hänen tulee olla riippumaton. Val­tuus­to­ryh­mil­lä on tämän suhteen erityinen vastuu. Sama koske si­tä, että lautamiehiksi valittavat ovat valmiita toimimaan teh­­väs­sään koko kauden. Ottaen huomioon lautamiehen tehtävän ja ase­man tuomioistuimen jäsenenä puolueiden ei pidä vaatia lau­ta­mie­hik­si valittavilta sitoumuksia ns. puolueveron maksamisesta is­tun­to­palk­kios­taan.

Todettakoon, että myös valtioneuvoston oikeuskansleri ja oi­keus­mi­nis­te­rit ovat useaan kertaan todenneet lautamiehiltä vaa­dit­ta­vien sitoumusten ja puolueveron vaarantavan tuomioistuinten riip­pu­mat­to­muut­ta.

Lautamiehen tehtävää ei voida pitää kunnallisena luot­ta­mus­teh­­­, vaikka valtuusto valitsee lautamiehet. Perustuslain mukaan tuo­mio­val­taa käyttävät itsenäiset ja riippumattomat tuo­mio­is­tui­met. Lautamiehet, joilla on yksilöllinen äänioikeus, ovat tuo­mio­is­tui­men jäseniä ja toimivat tuomarin vastuulla. Näin ollen tehtävä on pikemminkin valtiollinen luottamustehtävä, jonka hoitamisesta mak­set­ta­vat kustannukset (istuntopalkkio, ansionmenetyskorvaus ja matkakustannukset) suoritetaan valtion varoista.

Lautamiehen tehtävä eroaa kunnallisista lautakunnan jä­se­nyyk­sis­tä ja eräistä muista kunnallisista luottamustehtävistä siinäkin suh­tees­sa, että tuomioistuimen istunnot alkavat yleensä aamulla kel­lo 9.00 ja istuntoja jatketaan niin pitkään, että kaikki is­tun­to­päi­väl­le haastetut jutut saadaan käsitellyiksi. Lautamiehen tehtävä edel­lyt­tää siis varautumista koko päivän kestävään istuntoon. Eri­tyi­ses­ti laajoissa rikosasioissa lautamiesten tulee varautua ole­maan läsnä useampana päivänä peräkkäin. Lautamiesten is­tun­to­vuo­rois­ta sopiminen edellyttää tällaisissa tapauksissa kä­­­oi­keu­den ja lautamiesten keskinäistä yhteydenpitoa riittävän ajois­sa, jotta lautamiehet voisivat varautua istuntoihin.

Esteellisyyttä koskevat säännökset on uudistettu syyskuussa 2001 voimaan tulleella lailla. Mainittu lain muutos ja Euroopan Ih­mis­oi­keus­tuo­mio­is­tui­men kannanotot ovat merkinneet sitä, että es­teel­lis­ten piiri on laajentunut. Vakiintunut periaate on, että tuo­mio­is­tui­men on paitsi oltava puolueeton myös näytettävä puo­lu­eet­to­mal­ta. Esteellisyyskysymykset ovat usein ajankohtaisia eri­tyi­ses­ti silloin, kun lautamiehinä on esimerkiksi kunnanhallituksen tai kuntayhtymän hallituksen jäseniä. Ministeriön näkemyksen mu­kaan merkittävässä asemassa olevien kunnallisten luot­ta­mus­hen­ki­löi­den tai kansanedustajien valitsemiseen lautamieheksi tu­li­si suhtautua pidättyväisesti.

Lain käräjäoikeuden lautamiehistä 5 §:n mukaan lautamiehen on en­nen tehtävään ryhtymistä sekä tehtävän kestäessä annettava kä­­­oi­keu­del­le tuomioistuinlain (2016/673) 11 luvun 12 §:ssä tar­koi­tet­tu sidonnaisuusilmoitus käräjäoikeudesta saatavalla lo­mak­keel­la. Tuomioistuimen tulee tehdä asianmukaiset merkinnät kus­ta­kin lautamiehestä sidonnaisuus- ja sivutoimirekisteriin.

Kemi-Tornion ja Lapin käräjäoikeudet yhdistyivät 1.1.2019 alkaen La­pin käräjäoikeudeksi ja Kemi-Tornion alueen istuntoihin. Edel­li­sel­lä valtuustokaudella 2017-2021 käräjäoikeuden lautamiesten mää­räk­si oikeusministeriö vahvisti  28.4.2017 Kemi-Tornion kä­­­oi­keu­teen yhteensä 29 lautamiestä, jotka jakaantuivat alla mai­nit­tu­jen kuntien kesken seu­raa­vas­ti:

Kemi  8 lautamiestä
Keminmaa  3 lautamiestä
Kolari  2 lautamiestä
Pello  2 lautamiestä
Simo  2 lautamiestä
Tervola  2 lautamiestä
Tornio  8 lautamiestä
Ylitornio  2 lautamiestä

Nykyisten lautamiesten toimikausi päättyy, kun uudet lautamiehet on valittu ja päätös on tullut lainvoimaiseksi.

Todetaan, että tuomioistuinvirasto ei kesäkuuhun 2021 mennessä ole vahvistanut kunnan alueelta valittavien lautamiesten määrää.
 

KAUPUNGINJOHTAJA TIMO NOUSIAINEN:

Päätetään esittää kaupunginvaltuustolle, että se valitsee lau­ta­mie­het toi­mi­kau­dek­si 2021-2025 Lapin käräjäoikeuden Ke­mi-Tor­nion käräjäoikeuteen tuomioistuinviraston myöhemmin vah­vis­ta­man määrän mukaisesti.

 

KAUPUNGINHALLITUS: Hyväksyttiin siirrettäväksi kaupunginvaltuuston päätöksentekoon tuo­mio­is­tuin­vi­ras­ton myöhemmin vahvistaman määrän mu­kai­ses­ti.
 

LISÄTIEDOT: Kaupunginlakimies Hannu Markkula, 050 597 1342
 

TÄYTÄNTÖÖNPANO: Muutoksenhakuna kaupunginvaltuuston päätöksen jälkeen kun­nal­lis­va­li­tus.

Otteet kaupunginvaltuuston päätöksen jälkeen:
nimetyt lautamiehet
Lapin käräjäoikeuden kirjaamo

_______

 

 

 

 

KV 16.08.2021 § 119  

701/00.00.01.00/2021  

 

 

Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto päättää:

valita kahdeksan (8) lautamiestä toi­mi­kau­dek­si 2021-2025 Lapin käräjäoikeuden Ke­mi-Tor­nion käräjäoikeuteen tuomioistuinviraston 3.8.2021 vah­vis­ta­man määrän mukaisesti.

 

 

Päätös Kaupunginvaltuusto valitsi valtuustokaudeksi 2021-2025 Kemi-Tornion käräjäoikeuteen seuraavat kahdeksan (8) lautamiestä:

Pauli Pyykkö
Sari Juntura
Jaakko Pelimanni
Tero Ruokanen
Vilho Tikkanen
Riku Hyttinen
Anne Kulju
Matti Niskasaari

 

 _______