Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Teknisten palvelujen lautakunta
Pöytäkirja 27.10.2021/Pykälä 212


Toteuttamissopimus_Hannulan sillan valaistus

 

Hannulan sillan valaiseminen, sopimus ELY-keskuksen kanssa

 

TEKN 27.10.2021 § 212  

1096/10.03.01.01.00/2021  

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Markus Kannala, p. 040 583 5980

 

Poikkitaiteellisen valotapahtuman PIOT yhteydessä on valmisteltu suunnitelma Hannulan sillan valaisemiseksi. Valaistus oli tarkoitus toteuttaa osana hanketta, mutta rahoitusehtojen mukaisesti sitä ei voitu hankkeelta rahoittaa. Toteutusta on esitetty vuoden 2022 investointiohjelmaan.

Suunnitelman mukaan valaistaan vuonna 1939 valmistuneen ristikkosillan kiviarkut ja niistä lähtevä pilarit ja diagonaalit. Valaistus toteutetaan siten, että sen väriä voidaan ohjata.

Valaistus on tarkoitus toteuttaa yhteistyössä Tornion kaupungin ja Tornion Energia Oy:n kanssa. Silta on ELY-keskuksen hallinnoima ja kaupunki laatii sopimuksen ELY-keskuksen kanssa valaistuksen toteuttamisesta. Tornion Energia Oy suorittaa käytännön työt valaistuksen asentamiseksi. Valaistus jää Tornion kaupungin ylläpidettäväksi.

Työt on tarkoitus käynnistää mahdollisimman pian, kun hankkeen rahoitus on varmistunut. Valaistuksen toteutuksessa aikataulullisesti kriittisintä on tarvittavien laitteiden ja tarvikkeiden toimitusajat. Valaistus saadaan valmiiksi arviolta kahden kuukauden kuluttua siitä, kun rahoitus on tiedossa ja työt käynnistetään. Valaistus pyritään saamaan käyttöön tulevan talven aikana.

ELY-keskuksen kanssa yhteistyössä on valmisteltu oheinen toteuttamissopimus.

 

Liite Toteuttamissopimus valaistusjärjestelmän sijoittamiselle Hannulan sillalle maantielle 19524, Tornio

 

Esittelijä Tekninen johtaja Kannala Markus

 

Päätösehdotus Lautakunta hyväksyy liitteenä esitetyn toteuttamissopimuksen valaistusjärjestelmän sijoittamiseksi Hannulan sillalle

 

Päätös Hyväksyttiin.

 _______