Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 08.11.2021/Pykälä 410


 

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2022 aluevaaleja varten

 

KH 01.11.2021 § 392 

 

 

 

Valmistelija vs. kaupunginlakimies Annika Kettunen, 040 354 7833

 

Aluevaalit toimitetaan sunnuntaina 23.1.2022

Ennakkoäänestys toimitetaan kotimaassa 12.-18.1.2022.

Vaalilain 15 §:n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta sekä laitoksissa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten vaalitoimikunta.

Vaalilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään kolme. Vaalitoimikuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään kolme.

Aluevaaleissa jäsenten ja varajäsenten on mahdollisuuksien mukaan edustettava niitä puolueita, jotka asettivat ehdokkaita edellisissä (vuoden 2019) eduskuntavaaleissa siinä vaalipiirissä, johon kunta kuuluu. Oikeusministeriö kiinnittää kuntien huomiota siihen, että vaalilain 15 §:n 2 momentin sanamuotoa " mahdollisuuksien mukaan "voidaan soveltaa myös siten,että jos puolueet eivät niille tehdystä pyynnöstä huolimatta nimeä riittävästi ehdokkaita vaalilautakuntiin, jäseniksi voidaan nimetä myös muita kunnan luottamustoimeen vaalikelpoisia henkilöitä. Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta ovat päätösvaltaisia kolmijäsenisinä.

Kuntalain 70 §:n 1 momentin mukaan luottamustoimeen voidaan valita vain henkilö, joka on suostunut ottamaan toimen vastaan. Suostumus on asetettu valinnan edellytykseksi, joten se on annettava ennen valintaa.

Jäsenten ja varajäsenten on oltava kuntalain 71 §:n mukaan vaalikelpoisia kunnan luottamustoimeen. Valinnassa tulee ottaa huomioon myös tasa-arvolain vaatimus, jonka mukaan sekä varsinaisissa jäsenissä että varajäsenissä on oltava naisia ja miehiä kumpiakin vähintään 40 %.

Ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Ehdo­kas tai hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa ei voi olla vaalitoimikunnan jäsenenä eikä varajäsenenä.

Oikeusministeriö on tähdentänyt, että vaalivirkailijoita rekrytoidaan riittävästi. Vaalipäivän äänestyksessä vaalilautakuntien tulisi toimia lähtökohtaisesti viisijäsenisinä, vaikka päätösvaltaiseen kokoonpanoon riittääkin kolme jäsentä. Lisäksi suositellaan, että vaalilautakunnan varajäsenistä vähintään yksi olisi paikalla samaan aikaan kuin viisi varsinaista jäsentäkin. Vaalitoimikuntaa nimitettäessä tulee valita riittävästi varahenkilöitä.

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenellä ja varajäsenellä erityisesti puheenjohtajaksi nimettävällä tulee olla riittävä osaaminen tehtävään ja riittäväsi aikaa perehtyä siihen.

Oikeusministeriö kehottaa kuntia ottamaan huomioon kulloisenkin koronavirustilanteen ja varautumaan siihen, että tilanne voi vaatia samanlaisia erityisjärjestelyitä kuin 2021 kuntavaaleissa. Tämän ohjeen johdosta on tarkoituksenmukaista, että vaalilautakuntiin ja vaalitoimikuntaan valitaan ensisijassa samat vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenet ja varajäsenet kuin vuoden 2021 kuntavaaleissa.

Vuoden 2021 kuntavaaleissa vaalilautakunnat ja vaalitoimikunnat ovat äosin toimineet  alla olevissa kokoonpanoissa.

Vaalilautakunnat

 Varsinainen jäsen  Varajäsen sijajärjestyksessä

 

 001 Suensaari

 

 Timo Tervo, pj   1. Jouko Lamberg

 Annikki Hyvärinen, vpj.  2. Ritva Ainonen

 Matti Pöyliö   3. Ninna Hokkinen

 Merja Harju   4. Annu Ponkala

 Irja Salmi   5. Jorma Tukkiniemi

    

 

 002 Pudas

 

 Riitta Kasala, pj  1. Mirja Kuusimaa

 Paavo Salo, vpj.  2. Taisto Heikkinen

 Kimmo Salmi   3. Annikki Tallgren

 Minna Smeds-Päkkilä  4. Juhani Jaako

 Leena Kähkönen  5. Anna-Kreeta Kilpi

    

 

 003 Kokkokangas

 

 Tommi Laukkanen, pj.  1. Anne Harri

 Paula Juusola, vpj.  2. Matti Purtanen

 Elisa Katve   3. Mirja Viskari

 Minna Hakomäki  4. Miia Luonua-Bajrami

 Erkki Tallgren  5. Liisa Turunen

    

 

 004 Kiviranta

 

 Timo Lakkala, pj.   1. Tarja Korteniemi

 Mirja Rajala, vpj.  2. Eeva Lohiniva

 Anu Lehtisalo  3. Riitta Keloneva

 Minna Bordi-Sainmaa  4. Antti Herukka

 Tapio Kallatsa   5. Markku Kasala

    

 

 

 005 Raumo

 

 Reino Alarousu, pj.  1. Anneli Alarousu

 Mikko Koivisto, vpj.   2. Juha Petäjämaa

Marianne Junes-Leinonen               3. Jukka Ollitervo

 Kaarina Aho   4. Seppo Tilja 

 Minna Onkalo  5. Jaana Niva

     

 006 Kaakamo

 

 Matti Raninen, pj.   1. Jari Aalto

 Paula Prusila, vpj.   2. Juha Berg

 Janne Hookana  3. Janne Talvensaari

 Anne Kostiainen  4. Eeva-Marja Hentilä

 Leena-Kaisa Hofslagare  5. Marika Raninen

    

 

 007 Vojakkala

 

 Lasse Kenttä, pj.  1. Rauni Kenttä

 Anne Keränen, vpj.  2. Vesa Turtiainen

 Timo Pänttäjä  3. Outi Ponkala-Kurttio

 Tarja Tikkanen  4. Matti Pelimanni

 Sinikka Sammallahti  5. Matti Lampinen 

    

 

 008 Arpela

 

 Kaarina Meller, pj.  1. Sari Pohjanen

 Reijo Jussila, vpj.  2. Jouni Juuso

 Juha Tallgren  3. Kirsti Tallgren

 Eila Trög   4. Hannu Alamäki

 Iisakki Vierelä  5. Leila Isometsä

     

 

 009 Karunki

 

 Arvi Vähä, pj.  1. Satu Saukkoriipi

 Pekka Leinonen, vpj.  2. Risto Myllykangas

 Ritva Näätsaari   3. Heikki Timonen

 Raimo Hohtari  4. Minna Vaara

 Kaisa Mäkikyrö  5. Helena Rundgren

    

 

 Vaalitoimikunta 

 

 Varsinainen jäsen  Varajäsen sijajärjestyksessä

 

 Jarmo Virtanen, pj.       1. Heli Lukkariniemi

        Ulla Kilpeläinen, vpj.  2. Salme Koivunen

        Eino Lehtilahti   3. Paula Kilpiö

      4. Sirkka Rissanen

         5. Petri Joona

         6. Raimo Ahokas

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Kujala Jukka

 

Päätösehdotus 1) asetetaan vuoden 2022 aluevaaleja varten seuraavat 9 vaalilautakuntaa:

001 Suensaari   002 Pudas
003 Kokkokangas  004 Kiviranta
005 Raumo   006 Kaakamo
007 Vojakkala  008 Arpela
009 Karunki

2) valitaan jokaiseen vaalilautakuntaan viisi varsinaista jäsentä, viisi varajäsentä ja määrätään varajäsenten sijajärjestys sekä määrätään vaalilautakuntiin valituista jäsenistä yksi puheenjohtajaksi ja yksi varapuheenjohtajaksi,

3) asetetaan Tornion kaupungin alueella olevia laitoksia (terveyskeskus, Keroputaan sairaala, Suensaaren palvelukeskus, Saarenvire, Koivukoti, Attendo Tuulikki, Attendo Mittumaari, Karungin palvelukoti, palvelukoti Iltatähti ja Attendo Suvisaari hoivakoti, Pihlajakoti, Hopeahovi ja Ruskakoti) varten vaalitoimikunta, joka huolehtii ennakkoäänestyksen toimittamisesta em. laitoksissa,

4) valitaan vaalitoimikuntaan kolme jäsentä, kuusi varajäsentä ja määrätään varajäsenten sijajärjestys sekä määrätään valituista varsinaisista jäsenistä yksi vaalitoimikunnan puheenjohtajaksi ja yksi varapuheenjohtajaksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti jättää asian pöydälle.

 

 

 _______

 

 

 

 

KH 08.11.2021 § 410  

1112/00.00.00.01/2021  

 

 

Valmistelija vs. kaupunginlakimies Annika Kettunen puh: 040 354 7833

 

Puolueiden edustajia on pyydetty käymään läpi omat edustajansa vaalilautakunnissa- ja toimikunnassa ja tekemään tarpeelliset esitykset henkilövalintoihin.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Kujala Jukka

 

Päätösehdotus 1) asetetaan vuoden 2022 aluevaaleja varten seuraavat 9 vaalilautakuntaa:

001 Suensaari   002 Pudas
003 Kokkokangas  004 Kiviranta
005 Raumo   006 Kaakamo
007 Vojakkala  008 Arpela
009 Karunki

2) valitaan jokaiseen vaalilautakuntaan viisi varsinaista jäsentä, viisi varajäsentä ja määrätään varajäsenten sijajärjestys sekä määrätään vaalilautakuntiin valituista jäsenistä yksi puheenjohtajaksi ja yksi varapuheenjohtajaksi,

3) asetetaan Tornion kaupungin alueella olevia laitoksia (terveyskeskus, Keroputaan sairaala, Suensaaren palvelukeskus, Saarenvire, Koivukoti, Attendo Tuulikki, Attendo Mittumaari, Karungin palvelukoti, palvelukoti Iltatähti ja Attendo Suvisaari hoivakoti, Pihlajakoti, Hopeahovi ja Ruskakoti) varten vaalitoimikunta, joka huolehtii ennakkoäänestyksen toimittamisesta em. laitoksissa,

4) valitaan vaalitoimikuntaan kolme jäsentä, kuusi varajäsentä ja määrätään varajäsenten sijajärjestys sekä määrätään valituista varsinaisista jäsenistä yksi vaalitoimikunnan puheenjohtajaksi ja yksi varapuheenjohtajaksi.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi vaalilautakuntien täydennykset seuraavasti:

Keskustan ilmoittamat:
Kaakamo: Juha Bergin varasijalle ilmoitettiin Tero Ruokanen
Vojakkala: Timo Pänttäjän tilalle ilmoitettiin Matti Lampinen, Matti Lampisen tilalle ilmoitettiin Sirpa Liikamaa
Arpela: Eila Trögin tilalle Hilkka Rantamölö

Perussuomalaisten ilmoittamat:
Suensaari: Matti Pöyliön tilalle ilmoitettiin Jyrki Risto
Kiviranta: Sainmaan tilalle ilmoitettiin Anne Sammallahti

Vasemmiston ilmoittamat:
Suensaari: Jorma Tukkiniemen tilalle ilmoitettiin Jorma Koivurova
Pudas: Paavo Salon tilalle ilmoitettiin Tapio Majuri, Juhani Jaakon tilalle ilmoitettiin Pasi Heikkilä
Kiviranta: Eeva Lohinivan tilalle ilmoitettiin Hanna-Leena Pitkänen
Kaakamo: Jari Aallon tilalle ilmoitettiin Elina Perkaus, Marika Ranisen tilalle ilmoitettiin Anne Kulju
Arpela: Kaarina Mellerin tilalle ilmoitettiin Arja Karhu
Karunki: Heikki Timosen tilalle ilmoitettiin Jouni Kurttio

Sosiaalidemokraateilla ei muutoksia.

Kokoomuksen ilmoittamat:
Kaakamo: Anne Kostiaisen tilalle ilmoitettiin Sanna Lawrutzsenok

Hyväksyttiin ilmoitetuilla täydennyksillä.

 

 

 _______