Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 07.12.2021/Pykälä 463


,

Sivistystoimenjohtajan osa-aikainen virka

 

KH 08.11.2021 § 417 

 

 

 

Valmistelija Kaupunginjohtaja Jukka Kujala

 

Kaupunginhallituksen 18.10.2021 § 374 päätöksellä Tornion kaupungin
sivistyspalvelujen toimialalla on ollut haettavana ajalla 20.10. - 4.11.2021 klo 12.00 sivistystoimenjohtajan osa-aikainen virka

Sivistystoimenjohtaja johtaa toimialansa palveluiden järjestämistä, strategista ja toiminnallista suunnittelua sekä talouden suunnittelua ja seurantaa. Hän toimii sivistys- ja elämänlaatulautakunnassa sivistysasioiden esittelijänä ja vastaa toimialansa asioiden valmistelusta. Sivistysjohtaja on kunnan johtoryhmän jäsen ja osallistuu aktiivisesti myös koko kunnan kehittämiseen.

Viran kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto sekä hyvä toimialan tuntemus. Lisäksi edellytetään opetustoimen kelpoisuusvaatimuksista annetun lain (986/1998) 2. luvun 2 §:n mukaista kelpoisuutta. Tehtävän menestyksellistä hoitamista auttaa kasvatus- ja opetustoimen hallinnon ja juridiikan osaaminen. Virkaan valittavalta edellytetään kunnallishallinnon ja -talouden yleistä tuntemusta sekä hyviä vuorovaikutus-, yhteistyö- ja esimiestaitoja, kehittämisotetta sekä kykyä strategiseen ajatteluun. Aiempi kokemus sivistystoimen johtamistehtävistä ja henkilöstöhallinnon osaamisesta katsotaan eduksi.

 

Osa-aikaisen viran työtehtävät koostuvat elämänlaatulautakunnan alaisesta toiminnasta ja varhaiskasvatukseen liittyvistä tehtävistä.

 

Viran täytössä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa. Virkaan valitun tulee toimittaa hyväksyttävä lääkärintodistus ennen viran vastaanottamista.

Määräaikaan (4.11.2021 klo 11.00) mennessä saapuneiden hakemusten (9 kpl, joista yksi perunut hakemuksensa) perusteella hakijoista tehty yhteenveto jaetaan kaupunginhallituksen kokouspiirille oheisaineistona.
 

Oheisaineisto Yhteenveto virkaa hakeneista
 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Kujala Jukka

 

Päätösehdotus Päätetään haastateltavat ja haastatteluaika sekä haastattelijat.

 

Päätös Päätettiin haastatella neljä (4) hakijaa 19.11.2021 klo 10:00 - 14:00 ja nimettiin haastattelijoiksi Olli Rainio, Merja Aalto, Jari Sainmaa, Antti Kaarlela, Marja-Liisa Husa sekä viranhaltijoista kaupunginjohtaja Jukka Kujala.

 

 _______

 

 

KH 07.12.2021 § 463  

1073/01.01.01.01/2021  

 

 

Valmistelija Kaupunginjohtaja Jukka Kujala, 040 132 0403

 

Haastatteluryhmä haastatteli kolme hakijaa yhden hakijan peruessa hakemuksensa ja oli valintapäätöksessään yksimielinen.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Kujala Jukka

 

Päätösehdotus Esitän haastattelun ja kokonaisarvioinnin perusteella, että osa-aikaisen sivistystoimenjohtajan virkaan valitaan Tarja Konola-Jokinen kuuden kuukauden koeajalla ja ehdolla, että valittu on ennen toimen vastaanottamista toimittanut hyväksyttävän lääkärintodistuksen terveydentilastaan vaalin vahvistamista varten.

 

Päätös Päivi Pukero poistui esteellisenä kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

Hyväksyttiin.

 

 

 _______