Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 15.11.2021/Pykälä 175


 

Muut asiat

 

KV 15.11.2021 § 175 

   

 

 

Päätösehdotus Keskustellaan mahdollisista muista asioista.

 

Päätös Kuultiin teknisen johtajan selvitys koskien kiinteistön ulkoalueiden hoitoa

Nuorisoneuvoston edustaja esitti neuvoston aloitteena esityksen nuorisoneuvoston edustuksesta sivistyslautakuntaan

Valtuutettu Raija Lummi jätti valtuustoaloitteen koskien tulevia joulun ajan supistettuja aukioloja erityisesti sosiaali- ja terveystoimessa, että Tornion kaupungin nettisivuilla on hyvä tiedottaa supistetun palvelun lisäksi myös vastaavia kontaktitahoja

Valtuutetut Jan-Mikael Hakomäki, Erkki Hurtig ja Pertti Pirttimaa käyttivät puheenvuorot koskien käyttämättä jääneen kaluston myyntiä, henkilöstöpolitiikan toteuttamista ja työhyvinvoinnin edistämistä sekä kaupungin pienhankintaportaalin käyttöä



_______