Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 17.02.2022/Pykälä 15


 

Viranhaltijan siirtäminen toiseen virkasuhteeseen

 

SIVISTYS 17.02.2022 § 15  

1615/01.01.01.01/2022  

 

 

Valmistelija Sivistystoimenjohtaja Ilkka Halmkrona 0505915142

 

Tornion Seminaarin koulun rehtori Hanna Tikka on irtisanoutunut virasta 14.3.2022 alkaen. Virkaa hoidetaan sijaisjärjestelyin kevätlukukausi 2022.

 

Kunnallisen viranhaltijasta annetun lain 24:ssä § säädetään viranhaltijan siirtämisestä toiseen virkasuhteeseen.

 

Viranhaltija voidaan siirtää toiseen virkasuhteeseen, jonka kelpoisuusvaatimukset hän täyttää ja jota voidaan pitää hänelle sopivana, jos hänen asemansa toistaiseksi otettuna tai määräaikaisena viranhaltijana ei muutu ja perusteena on toiminnan tai tehtävien uudelleenjärjestelyyn liittyvä perusteltu syy ja hänen varsinainen palkkansa ei alene tai hän on antanut siirtoon suostumuksensa taikka siirtoon on muu hyväksyttävä syy ja viranhaltija on antanut siirtoon suostumuksensa.

 

                                           Esitetään rehtori Perttu Piekkari siirrettäväksi Tornion Seminaarin koulun

rehtorin virkaan 1.8.2022 alkaen. Piekkarin asema viranhaltijana ei muutu siirrossa ja siirron perusteena on hänen kelpoisuutensa Tornion Seminaarin koulun rehtorin virkaan, johon vaaditaan rehtorikelpoisuuden lisäksi erityisopettajan kelpoisuus.

Tornion Seminaarin koulun rehtorin tehtäviin kuuluu myös koko kaupungin erityisopetuksen resurssin jakaminen, toiminnan koordinointi ja kehittäminen yhdessä sivistystoimenjohtajan kanssa. Piekkarilla on tähän tehtävään hyvät valmiudet.

                                           Rehtori Piekkari on antanut suostumuksensa siirtoon.

                                     

Esittelijä Sivistystoimenjohtaja

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää siirtää Kokkakankaan koulun rehtorin Perttu Piekkarin virasta (nro 538) Tornion Seminaarin koulun rehtorin virkaan (nro 416) 1.8.2022 alkaen.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 _______