Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 07.03.2022/Pykälä 96


Kaupunginvaltuuston kokouksen 28.2.2022 täytäntöönpanot

 

 

KH 07.03.2022 § 96 

   

  

 

  Kaupunginvaltuusto on toimittanut otsikossa mainitun pöytäkirjan
  tie­dok­si ja huomioonotettavaksi aiheutuvia toimenpiteitä varten.
 

      Päätösehdotus Kuntalain 39 pykälän nojalla kaupunginhallitus toteaa, että koska val­tuus­ton 28.2.2022 tekemät päätökset eivät ole syntyneet laista poik­kea­vas­sa järjestyksessä tai menneet kaupunginvaltuuston toi­mi­val­taa ulommaksi tai muutoin olleet lain tai asetuksen vas­tai­sia, ne ovat täytäntöönpanokelpoisia ja voidaan panna täytäntöön kun­ta­lain 143 pykälän nojalla ennen kuin ne ovat saavuttaneet lain­voi­man:

1§ Laillisuus ja päätösvaltaisuus. Todettin.
2§ Asialistan hyväksyminen. Hyväksyttiin.
3§ Pöytäkirjan tarkastus. Tarkastus 2.3.2022
4§ Kaupunginvaltuuston kokoukset, pöytäkirjan tarkastaminen ja nähtävänä pitäminen vuonna 2022. Päätös tiedoksi toimialoille spostilla 1.3.
5§ Luottamushenkilöiden palkkioiden tarkistaminen. Päätös toimialoille spostilla 1.3.
6§ Tilapäisluottojen käyttövaltuudet vuodelle 2022. Päätös talouspalvelut spostilla 1.3.
7§ Omavelkaisen takauksen myöntäminen Tornion Vesi Oy:n lainalle. Päätös Tornion vesi Oy /Juha Ylioinas, talouspalvelut spostilla 1.3.
8§ Lapin hyvinvointialueen tietopyyntö koskien lakisääteistä omaisuuden siirtoselvitystä. Päätös Lapin hyvinvointialueen kirjaamoon lapinhyvinvointialue@lapha.fi spostilla 1.3.
9§ Kotouttamisohjelman päivitys. Päätös Leena Karjalainen, Ritva Koskinen, Marianne Mört spostilla 1.3.
10§ Tornio-Haparanda rajayhteistyön vuosikertomus 2021. Päätös Hanna-Leena Ainonen spostilla 1.3.
11§ Valtuustoaloiteluettelo 2021. Päätös toimialoille spostilla 1.3.
12§ Outi Keinäsen eronpyyntö Mehiläinen Länsi-Pohja Oy :n hallituksen jäsenyydestä. Päätös Outi Keinänen, Markku Taramaa, Toini Kärenlampi, Mehiläinen Länsi-Pohja Oy spostilla 1.3.
13§ Kaisa Juuson eronpyyntö valtuuston 1. varapuheenjohtajan tehtävästä. Päätös Kaisa Juuso, uusi vpj Jari Hast spostilla 2.3.
14§ Luottamushenkilön eronpyyntö luottamustehtävästä. Päätös Vilho Tikkanen, uusi varajäsen kh Jorma Isometsä spostilla 2.3.
15§ Luottamushenkilön eronpyyntö luottamustehtävistä. Päätös Kari Juntura, uusi varajäsen Pekka Marttala keskusvaaliltk postitse 3.3. sekä keskuslautakunnalle / Hannu Markkula ja uusi varajäsen Jouni Myllyneva sivistysltk (Halmkrona, Kumpula, Herala) spostilla 2.3.
16§ Markus Törmän eronpyyntö luottamustehtävistä. Päätös Markus Törmä, uusi kh varajäsen Vilho Tikkanen spostilla 2.3., Edustajat toimielimiin valitaan KH 7.3.
17§ Valtuustoaloite koskien valtuuston kokouksiin osallistumista etäyhteydellä. Päätös Perussuomalaisten valtuustoryhmälle / Jari Sainmaa spostilla 2.3.
18§ Valtuustoaloite kuntalaisten informoinnista koskien soteuudistusta. Päätös Outi Rämö spostilla 2.3.
19§ Valtuustoaloite lautakunnille tehtyjen aloitteiden kirjaamisesta lautakunnan pöytäkirjaan. Päätös Kosti Ollila spostilla 2.3.
20§ Valtuustoaloite urheiluseurojen avustusten jakoperiaatteiden tarkentamisesta. Päätös Jenni Lampela spostilla 2.3.
21§ Nuorisoneuvoston esitys edustuksesta sivistyslautakuntaan. Päätös Jan-Mikael Hakomäki, Lauri Kvist, sivistyspalveluille (Halmkrona, Kumpula, Herala) spostilla 2.3.
22§ Lautakunta-aloite pienten lasten vanhempien huomioimiseksi toimintaa suunniteltaessa. Päätös Linda Oinas spostilla 2.3.
23§ Valtuustoaloite Tornion kaupungin käytöstä poistetun irtaimiston kierrättäminen. Päätös Aino Hyöppinen spostilla 2.3.
24§ Valtuustoaloite Tornion kaupungin kierrätyksen tehostamisesta (23.3.2020). Päätös Sirkku Hanhikoski spostilla 2.3
25 § Muut asiat. Merkittiin tiedoksi.
26§ Valtuustoaloite koskien ystävyyskaupunki Kirovskin kanssa tehtävän yhteistyön päättämistä johtuen Venäjän aiheuttamasta uhkasta länsimaista sivistystä ja ihmisyyttä vastaan. Siirretty kehitysjohtajan valmisteltavaksi 2.3.2
27§ Valtuustoaloite koskien moottorikelkkareittien erilaista hyötykäyttöä. Siirretty teknisen johtajan ja liikuntavastaavan valmisteltavaksi 2.3.
28§ Valtuustoaloite koskien pyöräilyn ja erityisesti työmatkapyöräilyn mahdollistamista säilytyspaikkoja parantamalla. Siirretty teknisen johtajan valmisteltavaksi 2.3.
29§ Valtuustoaloite sosiaali- ja terveystoimen työntekijätilanteeseen vaikuttaminen erilaisin keinoin sekä alan vetovoimaisuutta lisäämällä. Siirretty vs. henkilöstöpäällikön ja perusturvajohtajan valmisteltavaksi 2.3.
30§ Valtuustoaloite koskien Pohjan Stadionin ulkovalojen järjestämistä. Siirretty teknisen johtajan valmisteltavaksi 2.3.
 

Päätös Hyväksyttiin.

 


_______