Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Teknisten palvelujen lautakunta
Pöytäkirja 23.03.2022/Pykälä 77


Jäätelönmyyntipaikat kartta

 

Apteekinpuiston jäätelönmyyntipaikan ilmoittaminen haettavaksi kesäkausiksi 2022-2023 / Valinta tarjousten perusteella

 

TEKN 26.01.2022 § 30 

 

 

 

Valmistelija Maankäyttöinsinööri Janne Vierelä, p. 050 436 6336

 

Jäätelönmyyntipaikkoja on kaupungin alueelle määritelty kaksi kappaletta, Hallituskadun kävelykatuosuudella Länsirannan puoleisessa päässä sekä Apteekinpuistossa Möljän kupeessa keskusgrillin takana. Myyntipaikat on vuonna talvella 2021 ilmoitettu vuokrattavaksi kesäkausiksi 2021-2022, mutta vain toinen eli Hallituskadun myyntipaikka vuokrattiin TP-47:lle ja Apteekinpuiston myyntipaikka jäi vuokraamatta, koska siihen ei kiinnostusta löytynyt. Nyt paikkaa on teknisiltä palveluilta tiedusteltu ja paikkaan olisi mahdollista saada jäätelönmyyntipaikka tuleviksi kesiksi.

 

Tekniset palvelut esittää tarjouksien pyytämistä Apteekinpuiston jäätelönmyyntipaikan vuokraamisesta kesäkaudeksi 2022 ja tarjouskilpailuin voittajalla olisi optio vuokrata paikka myös kesäkaudeksi 2023. Kesäkaudella tarkoitetaan vuosittain 1.5.-30.9. välistä ai­kaa. Vuokramie­hellä tulee olla oma kioskirakennus, jonka raken­nusval­vontaviran­omainen hyväksyy ennen käyttöönottoa. Säh­kön toimitta­misesta on sovittava erikseen Tornion Ener­gia Oy:n kanssa. Kau­punki laskuttaa vuotuiset vuokrat kultakin kesäkaudelta loka­kuussa.

 

Liite       Karttaote   

 

Esittelijä  Tekninen johtaja Kannala Markus

 

Päätösehdotus Lautakunta päättää, että Apteekinpuiston reunassa olevasta jäätelönmyyntipaikasta pyydetään vuokraustarjoukset kesäkaudeksi 2022 siten, että vuokraajalla olisi optio vuodesta 2023 tarjoamallaan vuokrahinnalla. Option käytöstä on ilmoitettava teknisille palveluille 31.1.2023 mennessä.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 _______

 

 

 

TEKN 23.03.2022 § 77  

1553/10.00.02.02/2022  

 

 

Valmistelija Maankäyttöinsinööri Janne Vierelä, 050 4366 336

 

Apteekinpuiston reunassa oleva jäätelönmyyntipaikan vuokraus ilmoitettiin haettavaksi Tornion kaupungin kotisivuilla ja ilmoitustaululla sekä Kotikulmilla-lehdessä 2.3.2022. Tarjouksia pyydettiin 16.3. klo 15.00 mennessä.

 

Vuokratarjouksia saatiin määräaikaan mennessä 2 kpl, jotka avattiin 17.3.2022. Tarjousten avauspöytäkirja on liitteenä. Tarjoukset saatiin Tornion Pallo-47 ry:ltä sekä T:mi Napapiirin metsäpalvelulta. Tornion Pallo-47 ry:n tarjous oli 2001 euroa (alv 0%)/kesäkausi ja T:mi Napapiirin metsäpalvelun 800 euroa.

Liite Tarjousten avauspöytäkirja

 

Esittelijä Tekninen johtaja Kannala Markus

 

Päätösehdotus Lautakunta päättää luovuttaa Apteekinpuiston jäätelönmyyntipaikan kesäkaudeksi 2022 paremman tarjouksen jättäneelle Tornion Pallo-47 ry:lle ja päättää, että Tornion Pallo-47:lla on optio vuokrata ko. paikka samalla hinnalla myös kesäkaudeksi 2023. Option käytöstä tulee ilmoittaa Teknisille palveluille 31.1.2023 mennessä.

Pidetään pöytäkirja kokouksessa tarkastettuna tämän asian osalta.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 _______