Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 28.03.2022/Pykälä 141


 

Veteraanipäivä 27.4.2022

 

KH 28.03.2022 § 141  

1818/12.03.01.01/2022  

 

 

Valmistelija Tapahtumatuottaja Merja Stenberg (040-7066637)

 

Kansallista veteraanipäivää vietetään 27.4.2022. Vähäisen osallistujamäärän ja koko ajan harvenevan veteraanimäärän vuoksi kaupungin järjestämä veteraanijuhla päätettiin vuonna 2019 alkaen järjestää yhdessä hoito- ja kuntoutuslaitos Saarenvireen kanssa heidän tiloissaan. Tilassa asuu suurin osa Tornion veteraaneista. Mikäli tilaisuutta ei tänäkään vuonna päästä järjestämään vallitsevan koronatilanteen vuoksi, kulttuuritoimiston suunnitelmissa on toteuttaa digitaalinen tallenne veteraanipäivän kunniaksi.

 

Tallenne olisi kaikkien katsottavissa kaupungin YouTube-kanavan kautta veteraanipäivänä ja sitä jaettaisiin suoraan yksiköihin niin vanhuksille kuin lapsillekin nähtäväksi. Tämän lisäksi Tornion reserviläiset hoitavat perinteisen seppelpartion veteraanipäivänä sankarihaudoille.

 

Kulttuuritoimisto hoitaa tallenteesta aiheutuvat esiintyjä- ja tekniikkakulut.

 

Esitän kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus:

 

-        antaa johdon sihteerin tehtäväksi sankarihaudoille laskettavien seppelten hankkimisen veteraanipäiväksi 27.4. sekä kaatuneiden muistopäiväksi 15.5.2022.

-        nimeää samalla kaatuneiden muistopäivän 15.5.2022 seppelten laskijat: Tornion kirkko klo 12.00, Alatornion kirkko klo 13.00 ja Karungin kirkko klo 14.30

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Kujala Jukka

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää:

1) antaa johdon sihteerin tehtäväksi sankarihaudoille laskettavien seppelten hankkimisen kansallisen veteraanipäivän 27.4. sekä kaatuneiden muistopäivän 15.5.2022 ohjelman mukaisesti

2) nimetä kaatuneiden muistopäivän 15.5.2022 seppelten laskijat
Tornion kirkolle klo 12.00, Alatornion kirkolle klo 13.00 ja Karungin kirkolle klo 14.30.

 

Päätös Hyväksyttiin kohta yksi ja nimettiin seppelten laskijat 27.4. ja 15.5. sankarihaudoille:

27.4. Alatornion kirkko Olli Rainio ja Toni Keränen; Tornio kirkko Päivi Pukero ja Outi Rämö; Karungin kirkko Jari Hast ja Antti Kaarlela

15.5. Alatornion kirkko Toni Keränen ja Jari Sainmaa; Tornion kirkko Outi Rämö ja Aino Hyöppinen; Karungin kirkko Risto Välimaa ja Marja-Liisa Husa.

 

 _______