Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Teknisten palvelujen lautakunta
Pöytäkirja 27.04.2022/Pykälä 101


 

Rakennustietojen perusparannustyö, Kuntaliiton yhteishankkeeseen osallistuminen

 

TEKN 27.04.2022 § 101  

1935/10.03.02.00/2022  

 

 

Valmistelija Paikkatietoinsinööri Kimmo Annala, 040 530 4892

 

Valtiovarainministeriössä on meneillään 10 miljoonan euron rahoitushaku kuntien digitalisaation kehittämiseen. Kuntaliitto on valmistellut hankehakemusta rahoituksen saamiseksi rakennustietojen perusparannustyöhön sekä kerännyt hankeringin aiheen ympärille. Tornion kaupunki on valittu Kuntaliiton hankerinkiin, 10 muun kunnan lisäksi. Rahoitushaun tavoitteena on saada kunnille lisäresursseja rakennustietojen perusparannustyöhön. Lisäksi hankkeen rahoituksen myötä kuntiin voidaan tilata yksityisiltä konsulttiyrityksiltä vertailuajoja kunnan ja Väestötietojärjestelmän ja verottajan rekisterien välillä.

Rahoitus myönnetään kunnille 85%/15%-osuudella, eli 15% hankkeen kokonaiskustannuksista katetaan kuntien omalla työllä. Omaa rahaa ei siis kuntien tarvitse käyttää. Hanke alkaisi alkusyksyllä 2022 ja kestäisi lokakuulle 2024. Kuntaan palkattaisiin siis määräaikainen projektityöntekijä rakennustietojen laadunparannukseen ja kiinteistöverotietojen oikeellisuuden varmistamiseen, jonka työsuhteen pituus riippuu mm. saadun rahoituksen määrästä.

 

Kuntaliitto on pyytänyt hankerinkiin valituilta kunnilta vahvistuksen hankkeeseen osallistumisesta.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Kannala Markus

 

Päätösehdotus Lautakunta päättää, että Tornion kaupunki osallistuu Kuntaliiton valmistelemaan kuntien yhteishankkeeseen liittyen rakennustietojen perusparannukseen.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 _______