Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 09.05.2022/Pykälä 199


 

Hankinta-asiantuntijan toimen täyttäminen (uusi toimi)

 

KH 07.03.2022 § 105 

 

 

Valmistelija Talousjohtaja Anne Vuorjoki

 

Hankintasihteeri on irtisanoutunut tehtävästään (kirje 28.2.2022) ja toimi jää avoimeksi 15.3.2022 lähtien. Hankintasihteerin toimea ei ole enää perusteltua täyttää ja toimi voidaan lakkauttaa vuoden 2023 talousarvion virka- ja toimipaketin käsittelyn yhteydessä.

 

Talousarvion 2022 virka- ja toimipaketti on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 13.12.2021 § 183. Virka- ja toimipaketti sisältää hankinta-asiantuntijan toimen perustamisen 1.1.2022 lukien.

Hankinta-asiantuntijan tehtävä sijoittuu keskushallintopalvelujen toimialalla talous- ja hankintapalvelut -palveluyksikköön. Toimi on tarkoitus täyttää mahdollisimman nopeasti.  

 

Hankinta-asiantuntijan kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto, kokemusta julkisista hankinnoista ja operatiivisesta ostamistoiminnasta, kokemusta Cloudia-järjestelmän tuntemuksesta ja työkokemusta 3-5 vuotta. Kielitaitovaatimuksena englannin kielen hyvä hallinta.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Kujala Jukka

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää

1. merkitä asian tiedoksi ja

2. myöntää hankinta-asiantuntijan toimelle täyttöluvan ja julkistaa toimen julkisesti haettavaksi.

 

Päätös Kaupunginjohtaja muutti päätösesitystään kelpoisuuden osalta siten, että kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto. Lisäksi kokemus julkisista hankinnoista, operatiivisesta ostotoiminnasta, Cloudia järjestelmän tuntemus, hyvä kotimaisen kielen ja englannin suullinen ja kirjallinen ilmaisu, sekä työkokemus katsotaan eduksi.

Hyväksyttiin kohta yksi (1) ja hyväksyttiin kohta kaksi (2) muutetulla päätösesityksellä.

 

 _______

 

 

KH 28.03.2022 § 143 

 

 

Valmistelija kehitysjohtaja Sampo Kangastalo

 

Hankinta-asiantuntijan toimi on ollut avoimesti haettavana 8.-23.3.2022 klo 15.00. Työpaikkailmoitus on julkaistu Kuntarekryssä, MOL:ssa, Lapin Kansassa ja Kalevassa.

Määräaikaan mennessä hankinta-asiantuntijan toimeen saatiin 11 hakemusta.

Rekrytointiprosessin seuraavassa vaiheessa kaupunginhallitus merkitsee hakijat tiedoksi, päättää haastatteluun kutsuttavista ja haastatteluajankohdasta.  

Tavoitteena on, että henkilövalinta tehdään kaupunginhallituksen 19.4.2022.    

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Kujala Jukka

 

Päätösehdotus Merkitään hakijat tiedoksi, päätetään haastatteluun kutsuttavista ja haastatteluajankohdasta.

 

Päätös Päätettiin haastatella kaksi (2) hakijaa  ja haastatteluun osallistuvat henkilöstöjaoston puheenjohtaja Marja-Liisa Husa sekä viranhaltijoista kehitysjohtaja Sampo Kangastalo, talousjohtaja Anne Vuorjoki ja hankintapäällikkö Keijo Tuisku. Haastattelijat sopivat haastatteluajankohdan.

Hyväksyttiin.

 

 _______

 

 

KH 19.04.2022 § 177 

 

 

Valmistelija kehitysjohtaja Sampo Kangastalo

 

Viranhaltijoista ja luottamushenkilöistä koostunut haastattelutyöryhmä haastatteli hankinta-asiantuntijan toimeen hakeneista kaksi kelpoisuusvaatimukset täyttävää hakijaa 13.4.2022. 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Kujala Jukka

 

Päätösehdotus Todettiin, että toinen haastateltavista oli perunut hakemuksensa 14.4.2022.

Päätettiin jatkaa hakuaikaa ja että aiemmat hakemukset huomioidaan hakuprosessissa.

 

Päätös Todettiin, että toinen haastateltavista oli perunut hakemuksensa 14.4.2022.

Päätettiin jatkaa hakuaikaa ja että aiemmat hakemukset huomioidaan hakuprosessissa.

 

 _______

 

 

KH 09.05.2022 § 199  

1739/01.01.01.01/2022  

 

Valmistelija Kehitysjohtaja Sampo Kangastalo


Hankinta-asiantuntijan toimi on ollut avoimesti haettavana 20.4.-5.5.2022 klo 12.00. Työpaikkailmoitus on julkaistu Kuntarekryssä, MOL:ssa, Lapin Kansassa ja Kalevassa.

Määräaikaan mennessä hankinta-asiantuntijan toimeen saatiin 6 hakemusta. Aiemmin toimea on hakenut 11 henkilöä, joten kaikkiaan hakemuksia hankinta-asiantuntijan toimeen on saapunut 17 kpl.

Rekrytointiprosessin seuraavassa vaiheessa kaupunginhallitus merkitsee hakijat tiedoksi, päättää haastatteluun kutsuttavista ja haastatteluajankohdasta.

Aiemmat hakemukset huomioidaan hakuprosessissa.  
 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Kujala Jukka

 

Päätösehdotus Merkitään hakijat tiedoksi, päätetään haastatteluun kutsuttavista ja haastatteluajankohdasta.

 

Päätös Päätettiin haastatella kaksi hakijaa nyt päättyneestä hausta.

Haastattelijoiksi nimettiin haastattelijat edeltävältä hakukierrokselta, henkilöstöjaoston puheenjohtaja Marja-Liisa Husa sekä viranhaltijoista kehitysjohtaja Sampo Kangastalo, talousjohtaja Anne Vuorjoki ja hankintapäällikkö Keijo Tuisku.

Ryhmä sopii haastatteluajat.

 

 _______