Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 19.05.2022/Pykälä 107


 

Sopimus aikuisten perusopetuksen järjestämisestä

 

SIVISTYS 19.05.2022 § 107  

1989/12.00.01.01/2022  

 

 

Valmistelija Sivitystoimenjohtaja Halmkrona Ilkka  0505915142

 

Aikuisten perusopetus on Torniossa järjestetty Peräpohjolan Opiston kanssa yhteistyössä vuodesta 2017 alkaen. Maahanmuuttajien kotoutumisen ja ammatillisen tai muiden jatko-opintojen mahdollistamiseksi sellaiset maahanmuuttajat, jotka eivät eri syistä johtuen ole vielä oikeutettuja ammatillisen aikuiskoulutuksen järjestämään maahanmuuttajakoulutukseen, on syytä ohjata perusopetukseen.

Lukuvuonna 2017-2018 Peräpohjolan OpIstolla ja Tornion kaupungilla oli sopimus enintään 25 opiskelijan kurssien järjestämisestä. Seuraavina lukuvuosina määrä nostettiin 40 opiskelijaan.

 Maahanmuuttajien lisäksi Tornion kaupungin yläkouluista ohjautuu

 oppivelvollisuusiän ylittäneitä sekä kotouttamiskoulutuksista opiskelijoita

 joilla ei ole peruskoulun päättötodistusta omasta kotimaastaan.

 Vuoden 2018 alusta lähtien luku- ja kirjoitustaidottomien opetus siirtyi

 kuntien vastuulle ja näin ollen aikuisten perusopetuksen piiriin. Tornion

 kaupungin kansalaisopisto voi antaa noin 10 opiskelijalle vuodessa vapaan

 sivistystyön rahoituksella luku - ja kirjoitustaidon opetusta. Osa näistä

 opiskelijoista jatkaa Peräpohjolan Opistolla aikuisten perusopetuksessa.

 Aikuisten perusopetus on tarkoituksenmukaista järjestää jatkossakin

 Peräpohjolan Opistolla.

 

Oheisaineisto Sopimus aikuisten perusopetuksen järjestämisestä

 

Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Halmkrona Ilkka

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää hyväksyä sopimuksen aikuisten perusopetuksen järjestämisestä Peräpohjolan Opiston kannatusyhdistyksen ylläpitämältä Peräpohjolan Opistolta lukuvuodesta 2022-2023 alkaen. Sopimus on voimassa toistaiseksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 _______