Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 08.06.2022/Pykälä 224


 

Tornion kaupungin vuoden 2021 tilinpäätös

 

§

 

KH 28.03.2022 § 137 

 

Valmistelija Talousjohtaja Anne Vuorjoki

 

Kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kuntalain 113 §:n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi. Tilintarkastajien on tarkastettava tilinpäätös toukokuun loppuun mennessä. Kunnanhallituksen on saatettava tilinpäätös tilintarkastuksen jälkeen valtuuston käsiteltäväksi. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä.

 

Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus.

 

Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kunnan toiminnan taloudellisesta asemasta, rahoituksesta sekä toiminnasta. Tätä varten tarpeelliset lisätiedot on ilmoitettava liitetiedossa. Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

 

Kuntalain 115 §:n mukaan toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, jotka eivät käy ilmi kunnan tai kuntakonsernin taseesta, tuloslaskelmasta tai rahoituslaskelmasta. Tällaisia asioita ovat ainakin arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä sekä tiedot sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä.

 

Jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää, toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys talouden tasapainotuksen toteutumisesta tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyydestä talouden tasapainottamiseksi.

 

Kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.

 

Kaupunginhallitus on kokouksessaan 21.3.2022 § 126 hyväksynyt esityksen tilikauden tuloksen käsittelystä ja se on sisällytetty toimintakertomukseen.

 

Tilintarkastuskertomus ja tarkastuslautakunnan arviointikertomus annetaan erillisinä asiakirjoina kaupunginvaltuustolle tilinpäätöksen käsittelyn yhteydessä.

 

Vuodelta 2021 laadittu tilinpäätös osoittaa, että Tornion kaupungin vuosikate on 4 072 354 euroa positiivinen ja tilikauden toiminnallinen tulos on 3 957 041 euroa alijäämäinen. Vuoden 2021 tilinpäätöksen jälkeen taseeseen jää 10 509 749 euroa kertynyttä ylijäämää.

 

Tarkemmat tiedot toiminnan ja talouden toteutumisesta sekä kaupungin rahoitusaseman ja varallisuuden kehittymisestä vuonna

2021 on esitetty tilinpäätösasiakirjoissa.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Kujala Jukka

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää:

1. hyväksyä ja allekirjoittaa Tornion kaupungin vuoden 2021 tilinpäätöksen liitteen mukaisena

2. saattaa tilinpäätöksen tilintarkastajien tarkistettavaksi

3. oikeuttaa kaupunginjohtajan tekemään tilinpäätökseen tarvittaessa teknisluontoisia korjauksia ja tarkistuksia

4. saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan ja edelleen valtuuston käsiteltäväksi.

 

Päätös Hyväksyttiin kohdat 1-4 ja allekirjoitettiin tilinpäätös 2021 liitteen mukaisena.

 

 _______

 

 

KH 19.04.2022 § 170 

 

Valmistelija Talousjohtaja Anne Vuorjoki

 

Tilintarkastuksen yhteydessä tilintarkastajan suosituksesta tilikauden 2021 tuloihin on lisätty 3 205 036,28 euroa korona-avustuksia jotka maksetaan vuoden 2022 aikana. Korvauksista 1,2 milj. euroa kohdistuu rajaturvaan ja 2,0 milj. euroa muihin koronakustannuksiin. Rajaturvan korvausten haku ei ole vielä auennut ja muiden koronakulujen hausta ei ole vielä saatu päätöstä. 

 

Vuoden 2021 tilinpäätöstä on muutettu tilintarkastajan suosituksen mukaiseksi. Muutoksen jälkeen vuodelta 2021 laadittu tilinpäätös osoittaa, että Tornion kaupungin vuosikate on 7 277 390,41 euroa positiivinen ja tilikauden toiminnallinen tulos on 752 004,42 euroa alijäämäinen. Vuoden 2021 tilinpäätöksen jälkeen taseeseen jää 13 714 786,32 euroa kertynyttä ylijäämää.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Kujala Jukka

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää:

1. hyväksyä ja allekirjoittaa Tornion kaupungin vuoden 2021 tilinpäätöksen liitteen mukaisena

2. saattaa tilinpäätöksen tilintarkastajien tarkistettavaksi

3. oikeuttaa kaupunginjohtajan tekemään tilinpäätökseen tarvittaessa teknisluontoisia muutoksia

4. saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan ja edelleen valtuuston käsiteltäväksi.

 

Päätös Hyväksyttiin kohdat 1-4.

 

 _______

 

 

TARK 17.05.2022 § 58 

 

 

Valmistelija Tarkastuslautakunnan sihteeri Merja Sorjanen:

 

Tilinpäätösasiakirja on jaettu tarkastuslautakunnan jäsenille 29.3.2022 sekä päivitetty versio 28.4.2022. Vuoden 2021 tilinpäätöksen ovat tarkastuslautakunnalle esitelleet talousjohtaja 18.1.2022 sekä kaupunginjohtaja 22.3.2022.

 

Esittelijä Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Merkitään tilinpäätöksen 2021 tähän astinen käsittely tiedoksi.
Merkitään tiedoksi myös kaupunginjohtajalta, kaupunginhallituksen puheenjohtajalta ja tilintarkastaja Matti Keskitalolta saatu tilannekatsaus, että tilinpäätöksen 2021 osalta selvittelyssä on edelleen Länsi-Pohjan sosiaali- ja terveyspalvelujen ja sairaanhoitopiirin kuntayhtymän alijäämien kattamiseen liittyvät menettelyt. Omistajakunnat ja kuntayhtymä ovat pyytäneet kirjanpitolautakunnan hyvinvointialue- ja kuntajaostolta uuden lausunnon tarkennetuilla perusteilla.

Huomioidaan, että tämä vaikuttaa myös tilintarkastuksen ja tarkastuslautakunnan tilinpäätöksen, tilinpäätösportin ja tilintarkastuslausunnon käsittelyaikatauluihin. Kirjanpitolautakunnan lausunnon perusteella kaupunginhallituksen päättämä ja mahdollisesti tarvittaessa korjattu tilinpäätös 2021 tuodaan tarkastuslautakunnalle tiedoksi. Esitellään tilinpäätösraportti ja tilintarkastajien lausunto samassa yhteydessä niiden valmistuttua

 

Päätös Merkittiin tiedoksi tilinpäätöksen tähän astinen käsittely sekä tilintarkastuksen ja tarkastuslautakunnan tilinpäätöksen, tilinpäätösraportin ja tilintarkastuslausunnon käsittelyaikataulujen muutokset ja muutoksiin liittyvät perustelut.

 

 _______

 

 

KH 08.06.2022 § 224  

1400/02.06.01.03/2021  

 

Valmistelija Kaupunginjohtaja Jukka Kujala, 040 132 0403  ja talousjohtaja Anne Vuorjoki, 040 126 7815

 

Tornion kaupungin tilintarkastaja on antanut suosituksen Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alijäämän kattamisesta. Suosituksen mukaan Tornion kaupungin tilinpäätös alijäämän kattamisen osalta tulisi oikaista peruuttamalla aikaisemmin tehdyt arvonalennuskirjaukset ja kirjaamalla kuntaa koskevasta kuntayhtymän alijäämäosuudesta pakollinen kuluvaraus.

 

Vuoden 2021 osalta LPSHP:n tulos oli 282 322 euroa ylijäämäinen, joten kuntiin ei tule alijäämää kirjattavaksi kuntayhtymän vuoden 2021 osalta. Aikaisemmilta vuosilta kertynyt kuntayhtymän alijäämäosuus edellisiltä tilikausilta kirjataan voittovaroihin ja näiden vastakirjaus taseeseen pakolliseksi varaukseksi.

 

Mikäli kirjausta ei tehdä tilintarkastajan suosituksen mukaisesti tilintarkastaja on ilmoittanut, että hän ei voi hyväksyä tilinpäätöstä eikä esittää vastuuvapauden myöntämistä.

 

Tilintarkastajan mukaan virheellinen tilinpäätöskäsittely kuntayhtymässä johtaa myös virheelliseen käsittelyyn kunnassa (LPSHP valtuusto 29.3.2022, 6§).   

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Kujala Jukka

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää muuttaa vuoden 2021 tilinpäätöstä Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alijäämän kirjauksen osalta tilintarkastajan suosituksen mukaiseksi ja tuoda muutetun tilinpäätöksen kaupunginhallituksen käsiteltäväksi 13.6.2022 pidettävään kokoukseen.

Katsotaan pöytäkirja tarkistetuksi tämän asian osalta kokouksessa.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

 _____