Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 21.06.2022/Pykälä 84


Tiedotettavat asiat

 

 

TARK 21.06.2022 § 84 

 

  1. KPMG Oy Ab:n kutsu arviointikertomuskilpailuun. Kilpailu toteutetaan yhteistyössä Tampereen yliopiston johtamisen ja talouden tiedekunnan kanssa. Arviointikertomukset tulee lähettää 26.8.2022 mennessä.
  2. KPMG Oy Ab:n kutsu arviointiseminaariin 9.-10.11.2022

 

 

Päätösehdotus Merkitään tiedoksi.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.

Päätettiin osallistua arviointikertomuskilpailuun kirjallisen palautteen saamiseksi valtuustokauden ensimmäisestä arviointikertomuksesta. Palaute huomioidaan valtuustokauden muiden toimintavuosien tarkastuslautakunnan toiminnassa. Saadulla palautteella tarkastuslautakunta voi edelleen kehittää omaa arviointitoimintaansa ja arviointikertomuksen rakennetta. Palautteen kustannukset, 1000 euroa, maksetaan tarkastuslautakunnan budjettivaroista.



_______