Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 16.08.2022/Pykälä 90



 

Tarkastuslautakunnan osavuosikatsaus 2/2022

 

 

 

TARK 21.06.2022 § 82 

 

 

 

Valmistelija Tarkastuslautakunnan sihteeri Merja Sorjanen, 050 5971 341

 

Osavuosikatsaus 2/2022 ajalta 1.1.-30.6.2022 laaditaan talouden ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumisen osalta. Talouspalvelut on toimittanut toimialoille osavuosikatsauksen laadintaohjeen liitteineen.

Toimialojen tulee edelleen huomioida koko vuoden ennusteessa koronaepidemian vaikutukset talouteen. Koronaviruksen aiheuttamat kustannukset tulee raportoida ja kommentoida kuukausittain Koronan vaikutukset 2022 -taulukkoon (Teamsissa) kirjanpidon raportointiaikataulun mukaisesti.

Osavuosikatsaus käsitellään kaupunginhallituksessa maanantaina 15.8.2022 ja kaupunginvaltuustossa maanantaina 29.8.2022.

Tarkastuslautakunnan sihteeri on laatinut tarkastuslautakunnan osalta luonnoksen osavuosikatsaukseen tulevasta liitteestä nro 1. Käyttötalouden toteutumaraporttipohjat talouspalvelut toimittaa viimeistään torstaina 4.8.2022. Sen osalta kokouksessa on käytössä tilanne 21.6.2022. Osavuosikatsausta koskeva asiakirjat tulee olla talouspalveluissa viimeistään 9.8.2022.

 

Oheisaineisto Osavuosikatsauksen laadintaohje

 Osavuosikatsauksen liite nro 1

 Käyttötalouden toteutumaraportti tilanteessa 21.6.2022

 

Esittelijä   Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Hyväksytään tarkastuslautakunnan osavuosikatsaus 2/2022 liitteen nro 1 osalta ja käyttötalouden toteutumaraportti tilanteessa 21.6.2022.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 _______

 

 

 

TARK 16.08.2022 § 90  

1840/02.02.02/2022  

 

 

Valmistelija Tarkastuslautakunnan va. sihteeri Hannu Markkula

 

Tarkastuslautakunnan osavuosikatsaus 2/2022 on aikataulusyistä käsitelty tarkastuslautakunnan kokouksessa  21.6.2022 §  82. Tarkastuslautakunta hyväksyi osavuosikatsauksen tilanteessa 21.6.2022.

Vahvistettu talouden toteutuma 1.1.-30.6.2022 tilanteessa 30.6.2022 toimitetaan tarkastuslautakunnalle tiedoksi ja vahvistettavaksi.

Oheisaineisto Osavuosikatsauksen laadintaohje
 Osavuosikatsaus 2/2022
 

 

Esittelijä   Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Hyväksytään osavuosikatsaus 2/2022 tilanteessa 30.6.2022

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 _______