Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 19.09.2022/Pykälä 342


 

Tornion kaupungin osallistuminen tuulivoimakaupunkien ja kuntien verkostoon

 

KH 19.09.2022 § 342  

2424/00.04.01/2022  

 

 

Valmistelija Kaupunginjohtaja Jukka Kujala, 040 132 0403

 

Suomessa on tällä hetkellä tuulivoimaa 96 kunnassa ja kaupungissa. Tuulivoimakuntien yhteisten intressien ajamiseksi sekä tiedon ja jakamiseksi on päätetty perustaa tuulivoimakuntien verkosto. Kuntajohtajista koostuva Tuulivoimakuntien- ja kaupunkien verkosto perustettiin kuntamarkkinoiden yhteydessä 14.9.2022. Verkoston yhteisenä tavoitteena on tuulivoimakuntien yhteisen edunvalvonnan lisäksi jakaa kuntien osaamista ja hyviä käytäntöjä, oikaista vääriä uskomuksia sekä myös edistää ratkaisuja, jotta tuulivoimainvestoinnit sijoittuisivat tasaisemmin Suomessa. Verkoston koollekutsujana toimii Suomen Tuulivoimayhdistys.

 

Verkostoa vodaan käyttää muun muassa:
 

- yhteisten edunvalvonta-asioiden läpikäyntiin ja edistämiseen, mm. kiinteistöverohyödyn säilymiseen täysimääräisenä kunnassa
 

- lainsäädäntöön vaikuttamiseen, mm.  kaavoitus ja niihin liittyvät valitusprosessit, sekä muutoksenhakutuomistuimien käsittelyaikojen kesto
 

- yhteisten lausuntojen, julkitulojen ja kannanottojen valmisteluun sekä todenmukaisen ja kiinnostavan tiedon viestimiseen
 

- keskinäiseen verkostoitumiseen, toisiin tuulivoimakuntajohtajiin tutustumiseen, tuen saamiseen, sparraukseen sekä nopeiden vastausten saamiseen
 

- asiantuntijapuheenvuoroihin verkoston kokouksissa ja niiden kautta ajankohtaisen tiedon saamiseen. 
 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Kujala Jukka

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, että Tornion kaupunki osallistuu Tuulivoimakaupunkien ja -kuntien verkoston toimintaan ja valtuuttaa kaupunginjohtajan edustamaan Tornion kaupunkia verkostossa ja sen edunvalvontatyössä.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 _______