Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 26.09.2022/Pykälä 101


 

Valtuustoaloite köyhyysohjelman laatimisesta Tornioon

 

KV 26.09.2022 § 101  

2158/02.05.01.00/2022  

 

 

Valmistelija Hallintopäällikkö Outi Kääriäinen

Valtuutettu Aino Hyöppisen 26.9.2022 jättämä ja 17 valtuutun allekirjoittama seuraavan sisältöinen valtuustoaloite:

 

 " Seurakunnan diakoniatyön 150 vuotisjuhlavuoden merkeissä järjestettiin Torniossa 1.9.2022 köyhyyspaneeli, jossa tutkailtiin torniolaisten köyhyyttä ja syrjäytymistä mm. pitkäaikaistyöttömän, lapsiperheen ja onnettomuuden seurauksena köyhyyteen ajautuneiden näkökulmista. Köyhyys ja vähävaraisuus koskettaa melko suurta osaa torniolaisista ja asiaan tulee paneutua, erityisesti nyt kun sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottaminen siirtyy hyvinvointialueen hoidettavaksi.


Tornion kaupunginvaltuuston 25.4.2022 hyväksymän vuoteen 2025 ulottuvan kaupunkistrategian mukaan strategia toimenpiteisiin on kirjattu mm. "Kaikenikäisten syrjäytymisen ehkäisy kuntalaisten palveluissa ja toimijayhteistyössä. Kuntalaisten hyvinvointiin, terveyteen ja turvallisuuteen vaikuttavien päätösten vaikutusten ennalta arviointi." Strategia ei kuitenkaan huomioi riittävästi köyhien, vähävaraisten ja heikompiosaisten tilannetta kaupungissamme. Köyhyys ja eriarvoisuus ovat lisääntyneet viime vuosikymmeninä. Tarvitaan erillistä paneutumista köyhyyden ja huono-osaisuuden ilmenemiseen. Siten voidaan pureutua köyhyyden syihin ja etsiä todellisia keinoja niin köyhyyden ennalta ehkäisemiseksi kuin köyhyyden vähentämiseksi ja köyhien elämäntilanteen parantamiseksi. Kaupunkistrategian täydennykseksi tarvitaan erillinen köyhyysohjelma

Esitän, että Tornion kaupunki laatii oman köyhyysohjelman. Ohjelmassa tulee kartoittaa köyhyyden esiintyminen lapsiperheissä, työttömien, työssäkäyvien ja ikääntyneiden keskuudessa. Ohjelmassa kartoitetaan myös köyhyyden syyt sekä tehdään toimenpide-ehdotuksia köyhyyden vähentämiseksi ja köyhien elämäntilanteen parantamiseksi Torniossa."               

 

Päätös  Päätetään saattaa aloite kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.  

 

Toimenpiteisiin     Sivistystoimenjohtaja Tarja Konola-Jokinen 

 

 _______