Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 26.09.2022/Pykälä 93


 

Osallistuvan budjetoinnin periaatteet Tornion kaupungissa

 

KH 19.09.2022 § 339 

 

 

 

Valmistelija Kehitysjohtaja Sampo Kangastalo, 040 764 0559


Tausta
 

Tornion kaupunginvaltuusto on tehnyt osallistuvan budjetoinnin osalta Tornio 400-juhlavaltuuston kokouksessa 5.11.2021 (397§) seuraavanlaisen päätöksen:

 

"Tornion kaupunki ottaa käyttöön osallistavan budjetoinnin periaatteet ja varaa erikseen päätettävää tarkoitusta varten keskushallinnon vuoden 2022 talousarvioon 20 000 euron määrärahan, jonka käytöstä ja periaatteista päättää kaupunginhallitus".

 

Vuosien 2021 ja 2022 osalta osallistuvan budjetoinnin -prosessit on toteutettu pilotteina eikä kaupungilla ole ollut hyväksyttyjä periaatteita määrärahojen käytöstä. Vuoden 2021 osallistuvan budjetoinnin kohteeksi äänestettiin mopoverstas ja vuoden 2022 osalta asiasta äänestetään ja päätetään syksyllä 2022.

 

Keskushallintopalveluissa on valmisteltu osallistuvan budjetoinnin periaatteita ja soveltamista jatkossa kalenterivuosittain vuoden 2023 prosessista lähtien. Lisäksi keskushallinnon talousarvioesitykseen vuodelle 2023 esitetään varattavaksi käyttötalouteen 20 000 euron osallistuvan budjetoinnin määräraha.  

Osallistuvan budjetoinnin tavoitteet ja periaatteet

 

Osallistuvan budjetoinnin tavoitteena on osallistaa kuntalaiset yhteiseen talouden suunnitteluun ja luoda vaikuttamiskanava jokaiselle. Osallistuva budjetointi tarjoaa asukkaille konkreettisen mahdollisuuden osallistua yhteisten verovarojen käyttöä koskevaan keskusteluun ja päätöksentekoon.

 

Osallistuvan budjetoinnin ehdotuksissa tulee huomioida kaupungin asukkaiden hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen näkökohdat. Ehdotetun toiminnan tai investoinnin tulee olla yleishyödyllinen ja tuottaa lisäarvoa kaupungin viihtyisyyteen, elinvoimaan, turvallisuuteen sekä vahvistaa kaupunkilaisten yhteisöllisyyttä.

Jotta ehdotus voi edetä kuntalaisäänestykseen asti, sen on täytettävä seuraavat periaatteet:

1) Ehdotus tukee Tornion kaupunkistrategian toteutumista.
 

2) Ehdotus on suunnattu voittoa tavoittelemattomaan, yleishyödylliseen tarkoitukseen.
 

3) Ehdotus ei korvaa kaupungin lakisääteisiä tehtäviä.
 

4) Ehdotuksen, tai usean ehdotuksen, voi toteuttaa käytettävissä olevalla määrärahalla, enintään 20 000 euroa.
 

5) Ehdotuksen toteuttamisesta ei aiheudu toistuvia henkilöstömenoja tai muita käyttötalousmenoja seuraaville vuosille (kertaluonteisuus -periaate).
 

6) Ehdotus on toteutettavissa talousarviovuoden loppuun mennessä.
 

7) Ehdotuksen toteuttaminen on kaupungin toimivallassa.
 

8) Ehdotus ei ole ristiriidassa kaavan, voimassa olevien päätösten, suunnitelmien, selvitysten tai lainsäädännön kanssa.
 

9) Ehdotuksen voi tarvittaessa yhdistää laajemmaksi kokonaisuudeksi jonkin toisen ehdotuksen kanssa ennen kuin se etenee kuntalaisäänestykseen.

 

10) Määrärahan puitteissa voidaan toteuttaa yksi tai useampia ehdotuksia.  

Osallistuvan budjetoinnin aikataulu

1) Ideahaku, elokuu-syyskuu

2) Ehdotusten arviointi ja jatkokehittäminen, syyskuu-joulukuu
3) Kuntalaisille avoin äänestys ehdotuksista, tammikuu-helmikuu

4) Voittajan valinta (kaupunginhallitus), maaliskuu

5) Voittaneen ehdotuksen toteuttaminen TA-vuoden loppuun mennessä

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Kujala Jukka

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä:

1) Tornion kaupungin osallistuvan budjetoinnin tavoitteet, periaatteet ja aikataulun, joiden toteuttamisesta päättää jatkossa kaupunginhallitus. 

2) vuoden 2023 osallistuvan budjetoinnin prosessin käynnistämisen edellä hyväksyttyjen tavoitteiden ja periaatteiden mukaisesti. 

 

Päätös Kaupunginjohtaja teki muutetun päätösesityksen: muutoin pohjaesityksen mukaisesti, mutta periaatteista jätetään kohta 4 pois. Esitys hyväksyttiin.

 

 _______

 

 

 

KV 26.09.2022 § 93  

2412/02.02.00/2022  

 

 

 

Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto päättää:  

 

Päätösehdotus hyväksyä Tornion kaupungin osallistuvan budjetoinnin periaatteet sekä aikataulun kaupunginhallituksen esityksen mukaisesti.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 _______