Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 03.10.2022/Pykälä 355


 

Tornionlaakson museon - Tornedalens museum arkeologin viran täyttölupa

 

ELLA 21.09.2022 § 97 

 

 

 

Valmistelija Sivistystoimenjohtaja Tanja Konola-Jokinen 040 664 7787

 

Tornionlaakson museon - Tornedalens museum arkeologin virka on tullut avoimeksi 1.8.2022 alkaen. Aiempi arkeologin viran haltija Titta Kallio-Seppä on ilmoittanut eroavansa arkeologin virasta 1.8.2022 tultuaan valituksi museonjohtajan tehtävään. 

 

Arkeologin viran täyttäminen on perusteltua Tornionlaakson museon alueellisen vastuumuseon perustehtävän kannalta. Arkeologin toimenkuvaan kuuluu museolain (314/2019) mukainen kulttuuriympäristötyö sisältäen arkeologiseen kulttuuriperintöön ja sen suojeluun liittyviä asiantuntija ja -viranomaistehtäviä, maankäytön suunnittelun arviointia ja lausuntojen valmistelua, arkeologisia maastokäyntejä ja opastusta sekä yleisen tietoisuuden lisäämistä alueen arkeologisesta kulttuuriperinnöstä. Työkenttä kattaa koko Tornionlaakson museon vastuualueen, eli Simon, Kemin, Keminmaan, Tervolan, Tornion, Ylitornion, Pellon, Kolarin ja Muonion kunnat.

 

Arkeologin viran palkkakustannuksista valtio maksaa 85 %.

 

Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Konola-Jokinen Tarja

 

Päätösehdotus Elämänlaatulautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että arkeologin virkaan myönnetään täyttölupa.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 _______

 

 

 

KH 03.10.2022 § 355  

2420/01.01.01.01/2022  

 

 

Valmistelija Henkilöstöpäällikkö Helena Bomström, tel. 040 645 9660

 

Henkilöstöpalveluilla ei ole huomauttamista elämänlaatulautakunnan esitykseen koskein arkeologin viran täyttölupaa.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Kujala Jukka

 

Päätösehdotus Myönnetään elämänlaatulautakunnalle täyttölupa arkeologin virkaan.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 _______