Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 07.11.2022/Pykälä 386


Kaupunginvaltuuston kokouksen 31.10.2022 täytäntöönpanot

 

 

KH 07.11.2022 § 386 

   

  

 

  Kaupunginvaltuusto on toimittanut otsikossa mainitun pöytäkirjan
  tie­dok­si ja huomioonotettavaksi aiheutuvia toimenpiteitä varten.
 

     Päätösehdotus Kuntalain 39 pykälän nojalla kaupunginhallitus toteaa, että koska
val­tuus­ton 31.10.2022 tekemät päätökset eivät ole syntyneet laista
poik­kea­vas­sa järjestyksessä tai menneet kaupunginvaltuuston toi­mi­val­taa ulommaksi tai muutoin olleet lain tai asetuksen vas­tai­sia, ne ovat täytäntöönpanokelpoisia ja voidaan panna täytäntöön kun­ta­lain 143
pykälän nojalla ennen kuin ne ovat saavuttaneet lain­voi­man:

104 § Laillisuus ja päätösvaltaisuus. Hyväksyttiin. 
105 § Asialistan hyväksyminen. Hyväksyttiin.
106 § Pöytäkirjan tarkastus. Tarkastus sähköisesti.
107 § Kaupunginhallituksen lausunto tarkastuslautakunnan arviointi-kertomukseen 2021. Siirretään tarkastuslautakunnalle jatkokäsittelyyn

 108 § Hyvinvointi- ja turvallisuusohjelma 2021-2025. Päätös toimialat, ohjelmatyöryhmien puh.johtajat spostilla 2.11.
109 § Sosiaalityöntekijän viran perustaminen. Päätös perusturvajohtaja, sosiaalityön johtajalle ja henkilöstöpäälliköt spostilla 2.11.
110 § Sosiaaliohjaajan viran perustaminen. Päätös perusturvajohtaja, sosiaalityön johtajalle ja henkilöstöpäälliköt spostilla 2.11.
111 § Valtuustoaloite koskien pyöräilyn ja erityisesti työmatkapyöräilyn mahdollistamista säilytyspaikko-ja parantamalla. Päätös aloitteen jättäjälle Outi Rämölle, tekniselle johtajalle ja kiinteistöpäällikölle spostilla 2.11.
112 § Valtuustoaloite koskien Pohjan Stadionin ulkovalojen järjestämistä.

 Päätös aloitteen jättäjälle Jari Sainmaalle, tekniselle johtajalle ja kiinteistöpäällikölle spostilla 2.11.

 113 § Valtuustoaloitteet. Ei toimenpiteitä
 

Päätös Hyväksyttiin.

 


_______