Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 07.11.2022/Pykälä 388


 

Teknisten palvelujen lautakunnan talousarvion 2023 investointiosa

 

TEKN 26.10.2022 § 234 

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Markus Kannala, p. 040 583 5980

 

Teknisten palvelujen lautakunnan talousarvion 2023 investointiosa on valmisteltu yhteistyössä palvelualueiden päälliköiden ja muiden viranhaltijoiden kanssa. Investointien kokonaismeno on arvioitu olevan 7 389 000 euroa, josta on arvioitu ulkopuolista rahoitusta tai muuta rahoitusosuutta saatavan 1 102 000 euroa, jolloin nettomenon arvioidaan olevan 6 287 000 euroa.

Vuoden 2023 investoinneista toimitiloihin kohdistuviin korjauksiin esitetään käytettävän yhteensä noin 2,5 milj. euroa. Katujen perusparantamistoimenpiteisiin päällystyksineen esitetään käytettävän noin 2,4 milj. Yhteistyöhankkeisiin esitetään noin 1,1 milj. euroa, josta Laurila-Tornio radan sähköistämisen yhteydessä toteutettava Faarisentien alikulku on suurin yksittäinen kohde. Kohteelle on saatu 50 % EU:n avustus. Liikuntapaikkoihin esitetään 665 000 euroa. Pihlajasaaren uuden asuinalueen rakentamiseen esitetään 250 000 euroa ja yleisiä alueita parantaviin ympäristötöihin esitetään käytettäväksi noin 260 000 euroa.

 

Liite Teknisten palvelujen investointiesitys TA 2023 ja TS 24-25

 

Esittelijä Tekninen johtaja Kannala Markus

 

Päätösehdotus Lautakunta hyväksyy liitteenä olevan investointiesityksen ja esittää sitä edelleen kaupunginhallitukselle ja valtuustolle hyväksyttäväksi.

 

Päätös Asiasta käydyn keskustelun aikana Hyöppinen Aino esitti Lummi Raijan kannattama, että investointisuunnitelmaa muutetaan Pohjan Stadionin osalta niin, että tekonurmi siirretään vuodelle 2024. Toteutus olisi näin stadionilla kokonaisuudessaan niin tekonurmen kuin myös valaistuksen osalta vuodelle 2024.
 
Puheenjohtaja totesi, että koska keskustelun aikana oli tehty teknisen johtajan päätösesityksestä poikkeava kannatettu esitys, asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja esitti, että ne lautakunnan jäsenet, jotka kannattavat teknisen johtajan päätösesitystä, äänestävät "jaa", ja ne  lautakunnan jäsenet, jotka kannattavat Hyöppisen tekemää Lummin kannattamaa päätösesitystä, äänestävät "ei". Äänestysesitys hyväksyttiin.

Cloud Meetingissä suoritetussa sähköisessä äänestyksessä annettiin 6 "jaa" ääntä (Liikamaa Arto, Koivisto Liisa, Rantajärvi Satu, Tikkanen Vilho, Aho Kirsti ja Hannuniemi Jari), 3"ei" ääntä (Hyöppinen Aino, Lummi Raija ja Kostiainen Jaana), ja 2 "poissa" (Pigg Pasi ja Rauhala Heikki), joten lautakunnan päätökseksi oli tullut hyväksyä teknisen johtajan tekemä päätösesitys.

Hyväksyttiin.

Hyöppinen Aino jätti eriävän mielipiteen päätöksestä. Tornion kaupungin kärkihankkeeksi on nostettu ympärivuotinen Pohjan Stadion ja tekonurmihanke oli investointilistalla laitettu vuodelle 2023. Kuitenkaan kärkihankkeelle ei ole tehty vielä lopullista suunnitelmaa. Päättäjänä edellyttäisin, että sekä isoihin, että pieniin hankkeisiin täytyy olla hyvä suunnitelma ennen kuin niitä aletaan konkreettisesti toteuttamaan. Tämän vuoksi esitin tekonurmihankkeen siirtämistä vuodella.

 

 _______

 

 

 

KH 07.11.2022 § 388  

2287/02.02.00/2022  

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Markus Kannala. p. 040 5835980

 

Liikuntapaikkahankkeiden osalta on oltu yhteydessä Lapin aluehallintovirastoon, koska on tärkeää, että hankkeiden toteutuksessa varmistetaan myös käytettävissä olevan valtion rahoituksen hyödyntämismahdollisuudet. Liikunnan aluehallinto toimii tällä hetkellä valtionapuviranomaisena sellaisten hankkeiden osalta, joiden kokonaiskustannusarvio on enintään 700 000 euroa (ALV 0 %). Tätä suuremmat hankkeet kuuluvat opetus- ja kulttuuriministeriön toimivaltaan.

Stadionin osalta tekonurmen toteutuksen kustannukset on arvioitu siltä pohjalta, että perusmaa on routimaton. Pohjatutkimukset alueelle on tilattu ja sen myötä ratkeaa riittääkö esitetyt kustannukset, vai onko tekonurmen toteuttamisen kustannus lähes kaksinkertainen. Valaistuksen osalta on arvioitu, että itse stadionin ja ympäröivän ladun valaistuksen kustannusarvio olisi noin 85 000 euroa. Tämän lisäksi kokonaisuuteen tulee muita toimenpiteitä toteutettavaksi, jotka määritellään myöhemmin valmistuvassa kehittämissuunnitelmassa. Täten on erittäin realistista arvioida tässä vaiheessa, että Stadionin kokonaiskustannukset tulevat nousemaan yli 700 000 euron.

Ministeriön avustusperiaatteena on ollut, että avustus kattaa noin 30 % arvonlisäverottomasta kustannusarviosta, ei kuitenkaan enempää kuin 750 000 euroa. Toteutuneiden rahoituspäätösten perusteella voidaan todeta, että aluehallinnon rahoittaessa suurehkoja hankkeita, joiden kustannusarvio on luokkaa 500 000 euroa tai yli, laskee avustusprosentti, etenkin hakijakunnalla on useampia hankkeita esitettävänä. Vuoden 2023 osalta esityksessä on aiemmin päätetty Putaan kaukalon toteutus aluehallinnon toimivaltaan kuuluvana hankkeena. Edellä esitetyn perusteella olisi tässä vaiheessa tarkoituksenmukaista yhdistää stadionin kaikki kehittämistoimenpiteet yhdeksi kokonaisuudeksi ja esittää kokonaisuutta Lapin liikuntapaikkasuunnitelmaan rahoitettavaksi opetus- ja kulttuuriministeriön toimivaltaan kuuluvana hankkeena.

Karungin urheilutalon hankkeessa on otettava huomioon aikaisemmin saatu valtion avustus. Vuonna 2008 totettuun kunnostukseen on saatu valtion avustusta. Valtionapusäädösten mukaan rakennusta ei saa purkaa 15 vuoteen siitä kun sitä on avustettu, muutoin lankeaa avustuksen takaisinmaksuvelvollisuus. Eli nykyinen voitaisiin purkaa aikaisintaan vuonna 2024 ilman riskiä avustuksen takaisinperinnästä. Karungissa järjestettiin tilaisuus käyttäjien, koulun, liikuntatoimen, ympäristötoimen ja tilapalvelujen kesken 1.11.2022 uheilutalon tilanteesta. Käyttäjien toiveena oli, että urheiluhallin hanketta voitaisiin kiirehtiä.

 

Lisäksi Laurila-Tornio rautatien sähköistyshankkeen yhteydessä toteutettava Faarisentien alikulun kustannukset ovat nousseet. Jotta silta voidaan toteuttaa hankkeen yhteydessä on kustannusnousu katettava lisäämällä määrarahaa.

  

Liite Teknisten palvelujen investointiesitys TA 2023 ja TS 24-25, päiv. 1.11.2022

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Kujala Jukka

 

Päätösehdotus Hyväksytään teknisten palvelujen lautakunnan talousarvion 2023 päivitetty investointiosa.

Päivitys koskee seuraavia kohtia:
Stadionin kehittämishanke esitetään yhtenäisenä hankkeena valtion rahoitusohjelmaan vuodelle 2024 kustannusarvion ollessa tässä vaiheessa 900 000 euroa.

Karungin uuden urheilutalon toteutusta esitetään vuodelle 2025 kustannusarvion ollessa lautakunnan esittämän mukaisesti 1 500 000 euroa.

Laurila-Tornio radan sähköistyshankkeen yhteydessä toteutettavan Faarisentien alikulkusillan menoihin varataan 1 280 000 euroa. Hankkeelle on myönnetty EU-avustus 500 000 euro.

 

Päätös Kaupunginjohtaja muutti päätösesitystään siten, että jatketaan investointiesityksen täydentämistä saadun evästyksen mukaisesti ja tuodaan esitys seuraavaan kaupunginhallituksen kokoukseen 14.11.2022.

Hyväksyttiin yksimielisesti.

Kirjattiin pöytäkirjaan teknisten palveluiden lautakunnan puheenjohtajan poistuminen kokouksesta klo 17:10.

 

 _______