Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Meri-Lapin ympäristöterveys- ja joukkoliikennejaosto
Pöytäkirja 22.11.2022/Pykälä 76


 

Kunnaneläinlääkärin viran täyttäminen

 

YTERJOLJ 15.03.2022 § 26 

 

 

 

Valmistelija Ympäristöpäällikkö Maikkula Pipsa, 040 755 5891

 

Kuntien toimialaan kuuluvaa eläinlääkintähuoltoa johtaa ja valvoo Tornion ja Kemin kaupungeissa sekä Keminmaan, Simon ja Tervolan kunnissa Tornion kaupungin organisaatioon kuuluva ympäristölautakunnan alaisuudessa toimiva Meri-Lapin ympäristöterveys- ja joukkoliikennejaosto. Meri-Lapin ympäristöterveys- ja joukkoliikennejaoston tehtävänä on hoitaa kunnalle eläinsuojelulain 15 §:ssä mainitut tehtävät.

 

Ympäristöterveys- ja joukkoliikennejaosto valitsee oman toimialueensa viran- ja toimenhaltijat. Meri-Lapin ympäristöterveys- ja joukkoliikennejaoston päätösvaltaan kuuluu päättää alaistensa virkojen perustamisesta, virkanimikkeistä, kelpoisuusehtojen muuttamisesta, virkojen lakkauttamisesta sekä toistaiseksi voimassaolevista työsopimussuhteista, niiden kelpoisuusehdoista ja nimikkeistä.

 

Meri-Lapin ympäristöpalvelut vastaa tuotantoeläinten, hevosten ja lemmikkien eläinlääkäripäivystyksestä ja perusterveydenhuollosta Tornion ja Kemin kaupunkien sekä Tervolan, Simon ja Keminmaan kuntien alueella.

 

Yksi kunnaneläinlääkäri on irtisanoutunut virastaan 21.04.2021. Meri-Lapin ympäristöpalveluissa on yhteensä 6 kunnaneläinlääkärin virkaa. Eläinlääkintähuollon turvaaminen edellyttää, että kaikki virat ovat täytettyinä. Tähän saakka kunnaneläinlääkärin virkaa on hoidettu määräaikaisten eläinlääkäreiden voimin.

 

Meri-Lapin ympäristöterveys- ja joukkoliikennejaosto on kokouksessaan 16.3.2021 § 23 päättänyt pyytää Tornion kaupunginhallitukselta kunnaneläinlääkärin viran täyttölupaa. Kaupunginhallitus on myöntänyt luvan Meri-Lapin ympäristöterveys- ja joukkoliikennejaostolle viran täyttämiseen kokouksessa 29.3.2021 §120.

 

Meri-Lapin ympäristöterveys- ja joukkoliikennejaoston päätöksen 1383/01.01.01.01/2021  §23 mukaisesti virka on laitettu julkiseen hakuun 9.12.2021-7.1.2022. Määräajassa virkaan tuli yksi hakemus.

 

Esittelijä Ympäristöpäällikkö Maikkula Pipsa

 

Päätösehdotus Kunnaneläinlääkärin viran hakuprosessi keskeytetään ja sitä jatketaan myöhemmin. Aiemmat hakemukset huomioidaan haun myöhemmässä vaiheessa. Virkaa hoidetaan määräaikaisten eläinlääkäreiden voimin siihen saakka, että hakuprosessia jatketaan ja virka täytetään.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 _______

 

 

 

YTERJOLJ 22.11.2022 § 76  

1383/01.01.01.01/2021  

 

 

Valmistelija Ympäristöpäällikkö Maikkula Pipsa p. 040 755 5891

 

Avoinna ollut kunnaneläinlääkärin virka laitettiin uudelleen hakuun elokuussa 2022. Määräaikaan 23.9. mennessä virkaan tuli kaksi hakemusta. Lisäksi haussa huomioitiin yksi aiemmin tullut hakemus. Kaksi hakijaa ilmoitti myöhemmin, ettei ole käytettävissä tehtävään. Yksi hakijoista haastateltiin 15.11.2022. Haastattelijoina toimivat jaoston puheenjohtaja, tekninen johtaja ja ympäristöpäällikkö.

 

Haastattelun tuloksena työryhmä esittää, että kunnaneläinlääkärin virkaan valitaan Riikka Nikitin.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Kannala Markus

 

Päätösehdotus Valitaan kunnaneläinlääkärin virkaan Riikka Nikitin. Valitun henkilön tulee ennen viran vastaanottamista esittää hyväksyttävä lääkärintodistus sekä kopiot opinto- ja työtodistuksista. Koeaika on 6 kk.

Pidetään pöytäkirja tämän pykälän osalta kokouksessa tarkastettuna.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 _______