Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaali- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 13.12.2022/Pykälä 237

Sosiaaliohjaajan viran täyttäminen

SOSTE 13.12.2022 § 237  

2798/01.01.01.01/2022  

Valmistelija sosiaalityön johtaja Eija Lampela

Sosiaalityön ja vammaispalvelujen palvelualueella on ollut haettavana 27.11. klo 15 mennessä perhesosiaalityön sosiaaliohjaajan virka.

Viran kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain (817/2015) 8 § mukainen laillistus, sosionomi AMK.

Määräajan päättymiseen mennessä sosiaaliohjaajan virkaan tuli kymmenen (10) hakemusta, joilla kaikilla on viran edellyttämä laillistetun sosiaaliohjaajan kelpoisuus. Yksi hakija perui hakemuksensa hakuaikana.

Haastatteluun kutsuttiin viisi hakijaa hakemusten ja aikaisemman työkokemuksen perusteella. Näistä kolmen osalta haastattelu toteutui.
Kaksi hakijaa veti hakemuksensa pois haastatteluun kutsuvaiheessa. 

Haastattelijoina toimivat sosiaalityöntekijät Ritva Koskinen, Eija Miettunen ja Soile Saukkonen sekä sosiaali- ja terveyslautakunnan varapuheenjohtaja Raija Lummi.

Valmistelijan esitys:
Sosiaali- ja terveyslautakunta valitsee sosiaaliohjaajan virkaan Heidi Närhilän sekä varalle Tarja Kaihun, molemmat täyttävät viran kelpoisuusehdon.

Palkkaus on sosiaali- ja terveydenhuollon virkaehtosopimuksen hinnoittelukohdan 02SOS050 mukainen ja valinnassa noudatetaan 6 kk:n koeaikaa.

Valitun on 30 vuorokauden kuluessa tämän päätöksen tiedoksi saannista ilmoitettava viran vastaanottamisesta ja esitettävä kelpoisuuden osoittavat todistukset, hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä lasten kanssa työskentelevän rikostaustaote (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002) ehdolla, että muutoin vaali raukeaa. Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa.

Esittelijä Perusturvajohtaja Karjalainen Leena

Päätösehdotus Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyy valmistelijan esityksen.

Päätös   Hyväksyttiin.

 _______